Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL

Lintuinfluenssa aiheuttaa riskin kansanterveydelle - turkistarhojen terveysturvallisuutta parannettava

4.8.2023 07:30:00 EEST | Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL | Tiedote

Jaa

Tämän hetken tietojen mukaan lintuinfluenssa on Suomessa levinnyt kahdellekymmenelleyhdelle turkistarhalle. Ensimmäiset kokogenomisekvensoinnilla eli viruksen perimän tutkimuksella saadut tulokset viittaavat luonnonvaraisten lintujen, etenkin naurulokkien, osuuteen tartuntalähteenä.

Tämä käy ilmi Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) ja Ruokaviraston Eurosurveillance -tiedelehdessä julkaisusta yhteisestä “rapid communication” -artikkelista, joka on kuvaus Keski- ja Etelä-Pohjanmaalla meneillään olevasta turkistarhojen lintuinfluenssaepidemiasta. 

”Yksittäisten tarhojen laajemmalle levinneissä tartunnoissa ei voida poissulkea tarhojen sisäisten tartuntojen mahdollisuutta. Tämänhetkiset olosuhteet turkistarhoilla, joilla ei ole tehokasta lintusuojausta, mahdollistavat virusten leviämisen luonnonvaraisista linnuista tarhattuihin eläimiin. Riskien hallitseminen edellyttäisi toimia turkistarhoilla sen estämiseksi, että linnut pääsevät kosketuksiin turkiseläinten kanssa”, sanoo osastonjohtaja Terhi Laaksonen Ruokavirastosta.

Tutkimustulosten perusteella osassa turkiseläinten viruksista on mutaatioita, jotka viittaavat viruksen muuntumiseen nisäkästartuntojen seurauksena. Kahdella tilalla todettiin viruksia, joissa on mutaatioita, jotka tehostavat viruksen monistumista nisäkässoluissa.  

Taudinaiheuttamiskykyyn liittyviä mutaatioita on tärkeää seurata, sillä lintuinfluenssavirukset muuntuvat herkästi ja niiden kyky aiheuttaa tautia myös ihmisessä kasvaa niin kutsutun nisäkäsadaptaation eli nisäkkäisiin sopeutumisen myötä.  

“Minkkien kohdalla tämä riski on erityisen suuri minkin ja ihmisen hengitysteiden yhtäläisyyksien takia. Minkit voivat saada kausi-influenssa tartunnan myös ihmisiltä, lisäten riskiä uusien virusyhdistelmien synnylle”, sanoo THL:n erityisasiantuntija Erika Lindh.

“Asialla on laajempaa kuin vain kansallista merkitystä. Myös kansainväliset terveysviranomaiset ja tutkijat pelkäävät nisäkäsadaptaation pahimmassa tapauksessa johtavan ihmiselle uuden influenssaviruksen aiheuttaman pandemian syntymiseen”, sanoo johtaja Otto Helve THL:stä.

Julkaisussa on kuvattu epidemiatilannetta, sen syntyyn vaikuttavia tekijöitä sekä tartuntojen hallintaan liittyvää viranomaistoimintaa. 

Viite 

Highly pathogenic avian influenza A(H5N1) virus infection on multiple fur farms in the South and Central Ostrobothnia regions of Finland, July 2023. Lindh E., Lounela H., Ikonen N., Kantala T., Savolainen-Kopra C., Kauppinen A., Österlund P., Kareinen L., Katz A., Nokireki T., Jalava J., London L., Pitkäpaasi M., Vuolle J., Punto-Luoma AL., Kaarto R., Voutilainen L., Holopainen R., Kalin-Mänttäri L., Laaksonen T., Kiviranta H., Pennanen A., Helve O., Laamanen I., Melin M., Tammiranta N., Rimhanen-Finne R., Gadd T., Salminen M.. Euro Surveill. 2023;28(31):pii=2300400.

Lisätietoja 

Lintuinfluenssa (THL)

Lintuinfluenssa (Ruokavirasto) 


Erika Lindh 
erikoistutkija
THL 
etunimi.sukunimi@thl.fi 

Otto Helve 
johtaja, terveysturvallisuus 
THL 
etunimi.sukunimi@thl.fi 

Terhi Laaksonen 
osastonjohtaja, eläinten terveys ja hyvinvointi
Ruokavirasto
etunimi.sukunimi@ruokavirasto.fi

Riikka Holopainen
yksikönjohtaja, eläinterveystutkimus
Ruokavirasto
etunimi.sukunimi@ruokavirasto.fi

Tietoja julkaisijasta

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL
Mannerheimintie 166
00270 Helsinki

029 524 6000https://thl.fi

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) on asiantuntija- ja tutkimuslaitos. Tuotamme tietoa, työkaluja ja ratkaisuja terveys- ja hyvinvointialan päätöksenteon ja toiminnan tueksi. Teemme kansainvälisesti ja kansallisesti arvokasta tutkimusta ja sovellamme sitä suomalaisen yhteiskunnan tulevaisuuden rakentamiseen.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL

THL viikolla 25/202611.6.2026 15:02:30 EEST | Tiedote

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) mediakalenteri ilmestyy joka torstai. Siihen kootaan aina seuraavan viikon infot, tiedotteet, keskeiset tapahtumat, julkaisut ja muita valikoituja ajankohtaisia asioita. Tiedot pohjautuvat torstain 11.6. tilanteeseen, ja niihin voi tulla muutoksia. Tarkemmat tiedot THL:n tapahtumista ja webinaareista tapahtumakalenterissa. https://thl.fi/ajankohtaista/tapahtumat THL:n viestintä palvelee mediaa arkisin klo 9–16, puh. 029 524 6161, sähköposti: info(at)thl.fi Uutiset ti 16.6. Tilastot lastensuojelun palvelutarpeen arviointien käsittelyajoista ja asiakasmitoituksesta julkaistaan. Lisätiedot: saija.jarvimaki(at)thl.fi, puh. 029 524 7632 ti 16.6. Tutkimuksesta vaikuttavuuteen: UEF ja THL vahvistavat strategista yhteistyötä. Yhteistyösopimus allekirjoitetaan Kuopiossa klo 14.30-15.30. Median edustajat tervetulleita. Lisätiedot: katja.sibenberg(at)thl.fi, puh. 029 524 7093 Blogit ma 15.6. Kadonneet näkyviin! Sosiaalinen vetäytyminen on yhteisön kysymys

Päihde- ja riippuvuusilmiöt muuttuvat nopeasti – uusi ehkäisevän päihdetyön toimintaohjelma vastaa muuttuneeseen tilanteeseen11.6.2026 09:00:00 EEST | Tiedote

Päihteiden, tupakka- ja nikotiinituotteiden sekä rahapelaamisen ilmiöt ovat muuttuneet viime vuosina nopeasti. Nikotiinipussit ovat esimerkiksi nousseet lyhyessä ajassa käytetyimmäksi nikotiinituotteeksi monissa väestöryhmissä, alkoholin saatavuus on lisääntynyt ja verkkorahapelaaminen on yleistynyt. Ehkäisevän päihdetyön toimintaohjelma vuosille 2026–2035 tarjoaa ratkaisuja, joilla tarttua näistä ilmiöistä nouseviin ongelmiin. "Päihteiden, nikotiinituotteiden ja rahapelien saatavuus ja näkyvyys ovat lisääntyneet, samoin kuin niiden riskejä lisäävät tekijät, kuten työttömyys ja toimeentulovaikeudet sekä velkaantuminen. Tarvitsemme sekä korjausliikkeitä kansalliseen politiikkaan että suunnitelmallista ja vaikuttavaa ehkäisevää päihdetyötä, joka kohdistuu myös haavoittuvimpiin ryhmiin", sanoo THL:n pääjohtaja Mika Salminen. Valtionhallinnon, hyvinvointialueiden, kuntien ja järjestöjen asiantuntijoiden yhteistyössä laatima ohjelma sisältää yhteensä 45 konkreettista toimenpidettä ehkäisevä

THL viikolla 24/20264.6.2026 14:58:51 EEST | Tiedote

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) mediakalenteri ilmestyy joka torstai. Siihen kootaan aina seuraavan viikon infot, tiedotteet, keskeiset tapahtumat, julkaisut ja muita valikoituja ajankohtaisia asioita. Tiedot pohjautuvat torstain 4.6. tilanteeseen, ja niihin voi tulla muutoksia. Tarkemmat tiedot THL:n tapahtumista ja webinaareista tapahtumakalenterissa. https://thl.fi/ajankohtaista/tapahtumat THL:n viestintä palvelee mediaa arkisin klo 9–16, puh. 029 524 6161, sähköposti: info(at)thl.fi Tiedotteet to 11.6. Ehkäisevän päihdetyön toimintaohjelma vuosille 2026–2035 julkaistaan. Lisätiedot: elina.suontama(at)thl.fi, puh. 029 524 7392 Uutiset ma 8.6. Perhekeskus- ja kohtaamispaikkatoiminta on vakiinnuttanut asemansa Suomessa. Lisätiedot: elina.suontama(at)thl.fi, puh. 029 524 7392 to 11.6. Toisen asteen opiskelijoille uusi digitaalinen terveyskysely. Lisätiedot: elina.suontama(at)thl.fi, puh. 029 524 7392 Blogit ma 8.6. Hyvinvointialueilla on keskeinen vastuu väkivallan ehkäisyssä

Nuoret kuluttavat paljon energiajuomia ja moni tunnistaa jo olevansa niistä riippuvainen – THL:n mukaan myynti alle 18-vuotiaille tulisi kieltää4.6.2026 00:00:00 EEST | Tiedote

THL:n toteuttaman Nuorten ravitsemustutkimuksen mukaan 12–20-vuotiaista nuorista 67 prosenttia kertoi juovansa energiajuomia ainakin joskus, 42 prosenttia vähintään kerran viikossa, 15 prosenttia 3–5 kertaa viikossa ja 6 prosenttia päivittäin tai lähes päivittäin. Käyttö oli samanlaista niin tytöillä kuin pojilla. Energiajuomia käyttävistä nuorista moni kokee riippuvuutta tai kokee muuten juovansa niitä liikaa.

Potilaat joutuvat odottamaan hoitoon pääsyä perusterveydenhuoltoon entistä pidempään – jonot erikoissairaanhoitoon ovat lyhentyneet3.6.2026 09:02:09 EEST | Tiedote

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) tuoreet tilastot hoitoon pääsystä kertovat kahdesta eri suuntaan kulkevasta kehityksestä. Perusterveydenhuollossa potilaat joutuivat odottamaan hoitoon pääsyä vuonna 2025 entistä kauemmin. Erikoissairaanhoidossa pitkään hoitoa odottaneiden määrä sen sijaan laski merkittävästi.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye