Aluehallitus tarkensi palvelujen verkoston periaatteita jaostojen, valiokuntien ja vaikuttamistoimielinten lausuntojen perusteella
Aluehallitus päätti kesäkuussa esittää aluevaltuustolle, että se hyväksyy palveluverkon kehittämisen periaatteet. Samalla aluehallitus pyysi lausuntoja periaatteisiin aluehallituksen jaostoilta, aluevaltuuston valiokunnilta ja sekä vanhus- ja vammaisneuvostolta ja nuorisovaltuustolta. Toimielimet käsittelivät asiaa kesän aikana. Myös hyvinvointialueen yhteistyötoimikunta käsitteli periaatteita. Hyvinvointialue selvitti kesän aikana lisäksi asukkaiden näkemyksiä palvelujen verkostosta ja asioinnista.
Aluehallituksen esitystä palvelujen verkoston periaatteista aluevaltuustolle muutettiin toimielinten lausuntojen ja kommenttien perusteella useilla tarkennuksilla ja yhdellä lisäyksellä.
Aluehallitus tarkensi periaate-ehdotuksia muun muassa seuraavissa kokonaisuuksissa:
- asiakkaiden palvelutarpeita asioidaan yksilöllisesti asiakkaan ja läheisten kanssa
- palvelujen suunnittelussa huomioidaan paikka- ja aikariippumattomuus sekä esteettömyys, esimerkiksi sähköisten palveluiden laajentamisessa
- fyysisiä palvelupisteitä voidaan korvata vaiheittain ja osin liikkuvilla palveluilla sekä digipalveluilla
- palvelut ovat mahdollisuuksien mukaan julkisten liikenneyhteyksien varrella ja luonnollisten asiointi- ja palvelukeskittymien läheisyydessä
- lisätään kiirevastaanottoaikojen määrää ja aukioloja
- laitoshoidon palvelukokonaisuudessa siirrytään vaiheittain kodinomaisiin ja kuntouttaviin palveluihin
- opiskeluhuolto sijoitetaan pääsääntöisesti oppilaitoksiin
- henkilöstön hyvinvointiin kiinnitetään huomiota henkilöstöohjelmassa määriteltyjen tavoitteiden mukaisesti
Seuraavaksi palvelujen verkoston tarkennettuja periaatteita käsitellään aluevaltuustossa 14.8. Hyvinvointialuejohtaja Marina Erhola toivoo aluevaltuustolta strategista kokonaisnäkemystä Pirkanmaan palveluista, jotta hyvinvointialueen valmistelu siirtyy suunnitellusti palvelutuotannon ja ihmisten palvelujen kysymyksiin. Toiminnalliset ja taloudelliset tavoitteet on siten mahdollista sovittaa yhteen.
- Saimme kesän aikana valiokunnista, jaostoista ja vaikuttamistoimielimistä hyviä ja tärkeitä näkemyksiä, ja niitä otettiin huomioon lisäyksinä ja tarkennuksina aluevaltuustolle lähtevään esitykseen. Pirkanmaan palvelujen verkoston uudistukseen vaikuttavat hyväksytyn strategian ja toimeenpanon ohjelmien lisäksi myös lainsäädäntö sekä valtion ja alueen talouskehys, toteaa hyvinvointialuejohtaja Marina Erhola toteaa.
- Taloustilanteen perusteella ja yhdenvertaisten palvelujen turvaamiseksi on välttämätöntä tehdä rakenteellisia muutoksia. Tähän tarvitsemme päättäjiltä yhteiset periaatteet, joiden varassa edetään jatkovalmistelussa. Aluehallitus käsitteli asian myönteisessä hengessä, kiittelee aluehallituksen puheenjohtaja Kari-Matti Hiltunen.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Hyvinvointialuejohtaja Marina Erhola
Puh:040 183 4295marina.erhola@pirha.fiAluehallituksen puheenjohtaja Kari-Matti Hiltunen
Puh:050 554 8532karimatti@me.comTietoja julkaisijasta
Pirkanmaan hyvinvointialue vastaa pirkanmaalaisten julkisten sosiaali- ja terveyspalvelujen sekä pelastuspalvelujen järjestämisestä ja pääosin myös tuottamisesta. Lisätietoja pirha.fi.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Pirkanmaan hyvinvointialue
Psykiatrian uuden T-rakennuksen osastot saivat eduskunnan apulaisoikeusasiamiehen raportissa kehuja ja kehitysehdotuksia11.9.2025 13:24:04 EEST | Tiedote
Pirkanmaan hyvinvointialueen aikuispsykiatrian T-rakennukseen tehdyn apulaisoikeusasiamiehen määräämän tarkastuksen raportti on valmistunut. Tarkastuskäynti tehtiin maaliskuussa ennalta ilmoittamatta. Raportissa psykiatrian tilat ja toiminta saavat sekä kehuja että kehitysehdotuksia.
Pirkanmaan hyvinvointialueen Palvelut tutuiksi -teemalähetys keskiviikkona 17.9. klo 16 - aiheena omais- ja perhehoito11.9.2025 10:25:10 EEST | Tiedote
Mitä omais- ja perhehoitajat tekevät? Kuka voi ryhtyä perhehoitajaksi? Entä sopimukselliseksi omaishoitajaksi? Minkälaista tukea omais- ja perhehoitajat voivat saada? Tule kuulolle syyskuun Palvelut tutuiksi -teemalähetykseen!
OmaPirhan terveyspalvelujen ajanvaraus uudistuu – käyttökatko 11.9. alkaen10.9.2025 17:34:19 EEST | Tiedote
Käyttökatko kestää noin kaksi viikkoa. Se koskee lastenneuvolan, koulu- ja opiskeluterveydenhuollon, sairaanhoitajan, diabeteshoitajan, ehkäisyneuvolan, työttömien terveystarkastusten ja seksitautien poliklinikan digitaalista aikojen varaamista ja perumista.
Aluevaltuuston kokous 15.9. – katso suoraa lähetystä verkossa10.9.2025 13:59:35 EEST | Tiedote
Aluevaltuusto käsittelee muun muassa osavuosikatsausta, vammaispoliittista ohjelmaa ja arviointikertomukseen laadittua vastausta kokouksessaan 15.9.2025 klo 17 alkaen. Kokous järjestetään etäyhteydellä, ja sitä voi seurata verkossa hyvinvointialueen Youtube-kanavalla.
Hatanpään sairaalaan avattiin Pirkanmaan kolmas kampuskuntoutusyksikkö9.9.2025 14:49:23 EEST | Tiedote
Uudistuneen V3-osaston avajaisia vietetään 4. syyskuuta. Kampuskuntoutusyksikkö on yleislääketieteen kuntoutusosasto, jossa hoidetaan jatkokuntoutusta vaativia neurologisia ja ortopedisiä potilaita.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme