Aluehallitus tarkensi palvelujen verkoston periaatteita jaostojen, valiokuntien ja vaikuttamistoimielinten lausuntojen perusteella
Aluehallitus päätti kesäkuussa esittää aluevaltuustolle, että se hyväksyy palveluverkon kehittämisen periaatteet. Samalla aluehallitus pyysi lausuntoja periaatteisiin aluehallituksen jaostoilta, aluevaltuuston valiokunnilta ja sekä vanhus- ja vammaisneuvostolta ja nuorisovaltuustolta. Toimielimet käsittelivät asiaa kesän aikana. Myös hyvinvointialueen yhteistyötoimikunta käsitteli periaatteita. Hyvinvointialue selvitti kesän aikana lisäksi asukkaiden näkemyksiä palvelujen verkostosta ja asioinnista.
Aluehallituksen esitystä palvelujen verkoston periaatteista aluevaltuustolle muutettiin toimielinten lausuntojen ja kommenttien perusteella useilla tarkennuksilla ja yhdellä lisäyksellä.
Aluehallitus tarkensi periaate-ehdotuksia muun muassa seuraavissa kokonaisuuksissa:
- asiakkaiden palvelutarpeita asioidaan yksilöllisesti asiakkaan ja läheisten kanssa
- palvelujen suunnittelussa huomioidaan paikka- ja aikariippumattomuus sekä esteettömyys, esimerkiksi sähköisten palveluiden laajentamisessa
- fyysisiä palvelupisteitä voidaan korvata vaiheittain ja osin liikkuvilla palveluilla sekä digipalveluilla
- palvelut ovat mahdollisuuksien mukaan julkisten liikenneyhteyksien varrella ja luonnollisten asiointi- ja palvelukeskittymien läheisyydessä
- lisätään kiirevastaanottoaikojen määrää ja aukioloja
- laitoshoidon palvelukokonaisuudessa siirrytään vaiheittain kodinomaisiin ja kuntouttaviin palveluihin
- opiskeluhuolto sijoitetaan pääsääntöisesti oppilaitoksiin
- henkilöstön hyvinvointiin kiinnitetään huomiota henkilöstöohjelmassa määriteltyjen tavoitteiden mukaisesti
Seuraavaksi palvelujen verkoston tarkennettuja periaatteita käsitellään aluevaltuustossa 14.8. Hyvinvointialuejohtaja Marina Erhola toivoo aluevaltuustolta strategista kokonaisnäkemystä Pirkanmaan palveluista, jotta hyvinvointialueen valmistelu siirtyy suunnitellusti palvelutuotannon ja ihmisten palvelujen kysymyksiin. Toiminnalliset ja taloudelliset tavoitteet on siten mahdollista sovittaa yhteen.
- Saimme kesän aikana valiokunnista, jaostoista ja vaikuttamistoimielimistä hyviä ja tärkeitä näkemyksiä, ja niitä otettiin huomioon lisäyksinä ja tarkennuksina aluevaltuustolle lähtevään esitykseen. Pirkanmaan palvelujen verkoston uudistukseen vaikuttavat hyväksytyn strategian ja toimeenpanon ohjelmien lisäksi myös lainsäädäntö sekä valtion ja alueen talouskehys, toteaa hyvinvointialuejohtaja Marina Erhola toteaa.
- Taloustilanteen perusteella ja yhdenvertaisten palvelujen turvaamiseksi on välttämätöntä tehdä rakenteellisia muutoksia. Tähän tarvitsemme päättäjiltä yhteiset periaatteet, joiden varassa edetään jatkovalmistelussa. Aluehallitus käsitteli asian myönteisessä hengessä, kiittelee aluehallituksen puheenjohtaja Kari-Matti Hiltunen.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Hyvinvointialuejohtaja Marina Erhola
Puh:040 183 4295marina.erhola@pirha.fiAluehallituksen puheenjohtaja Kari-Matti Hiltunen
Puh:050 554 8532karimatti@me.comTietoja julkaisijasta
Pirkanmaan hyvinvointialue vastaa pirkanmaalaisten julkisten sosiaali- ja terveyspalvelujen sekä pelastuspalvelujen järjestämisestä ja pääosin myös tuottamisesta. Lisätietoja pirha.fi.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Pirkanmaan hyvinvointialue
Muutoksia työikäisten sosiaalipalvelujen avoimiin neuvontapisteisiin Tampereella 2.10.2023 alkaen28.9.2023 14:57:14 EEST | Tiedote
Tampereella Linnainmaan terveysaseman työikäisten sosiaalipalvelujen avoin neuvontapiste poistuu toistaiseksi käytöstä.
Aluevaltuusto koolla maanantaina 2.10. – seuraa kokousta suorana verkossa28.9.2023 13:43:32 EEST | Tiedote
Pirkanmaan hyvinvointialueen aluevaltuuston kokous pidetään maanantaina 2.10. klo 17 alkaen Tampere-talon Duetto-salissa, Yliopistonkatu 55, 33101 Tampere. Kokoukseen voi osallistua myös etäyhteydellä.
Pirkanmaan hyvinvointialueen kumppanuus- ja yleisavustusten haut alkavat marraskuussa26.9.2023 09:53:58 EEST | Tiedote
Kumppanuusavustushaku vuodelle 2024 on käynnissä 1.–30.11. ja yleisavustushaku 15.11.–14.12. Kumppanuushaku on nyt ensimmäistä kertaa avoin kaikille pirkanmaalaisille järjestöille.
Tena-tuotteiden kotiinkuljetusasiakkaiden tietoja joutunut mahdollisesti vääriin käsiin22.9.2023 17:23:42 EEST | Tiedote
Pirkanmaalla asuvien Tena-inkontinenssituotteiden kotiinkuljetuspalvelujen tilaajien henkilötietoja on saattanut joutua vääriin käsiin, sillä Essity Oy:n tuotteiden kuljetuspalvelusta vastaava Westlog Oy on ilmoittanut henkilötietojen vaarantuneen kyberhyökkäyksessä elokuussa. Tilaajien tietoja on mahdollisesti vuotanut ulkopuolisten tietoon.
Asukastilaisuudet jatkuvat keskustelulla ikäihmisten palveluista sekä erityisryhmien asumispalveluista22.9.2023 14:55:31 EEST | Tiedote
Hyvinvointialue jatkaa asukastilaisuuksien sarjaa järjestämällä tilaisuuksia seuraavaksi Tampereella, Nokialla ja etäyhteydellä Teamsissa. Seuraavassa tilaisuudessa Tampereen Koukkuniemessä 27.9. keskustellaan erityisesti ikäihmisten ja vammaisten palveluista.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme