Heinäkuun 2023 vesitilannekatsaus: Heinäkuun lopulla satoi poikkeuksellisen paljon (Pohjalaismaakunnat)

Heinäkuun viimeisen viikonlopun paikoin erittäin runsaat sateet saivat pohjalaismaakuntien järvien vedenpinnat ja jokien virtaamat nopeaan nousuun. Etenkin Lapuanjoen ja Ähtävänjoen vesistöaluilla sekä Kokemäenjoen yläosalla Ähtärissä satoi poikkeuksellisen runsaasti. Esimerkiksi Ähtärin sadehavaintoasemalla satoi 28.–29.7. 80 mm, Alajärvellä Möksyssä 69 mm ja Kaustisella 59 mm. Myös mm. Seinäjoella, Alavudella ja Lapualla mitattiin kansalaisten toimesta samaa suuruusluokkaa olevia sademääriä. Sateinen sää jatkui heinäkuun viimeisinä päivinä ja elokuun alussa. Heinäkuun sademäärä Alajärven Möksyssä oli yhteensä 133 mm, kun tavanomainen heinäkuun sademäärä on noin 70–80 mm.
Vedenpinnat ja virtaamat nousivat etenkin Lapuanjoen, Ähtävänjoen ja Perhonjoen vesistöalueilla
Lapuanjoen alaosalla virtaama oli heinäkuun alussa ja kuun puolivälin jälkeen vain 3–4 m3/s. Elokuun alussa virtaama Lapuanjoen alaosalla nousi tasolle 75 m3/s. Kauhavan Liinamaassa Lapuanjoen vedenpinta nousee tämän hetken vesistöennusteiden mukaan tämän viikon loppupuolella tulvarajan tuntumaan ja siten alimmille peltoalueille. Lapuanjoen vesistöalueen säännösteltyjen luonnonjärvien pinnat nousivat juoksutuslisäyksistä huolimatta säännöstelyn ylärajojen tuntumaan. Myös Varpulan tekojärven ja tavanomaista alempana olleen Hirvijärven tekojärven vedenpinnat nousivat selvästi. Vesistöennusteiden mukaan Kuortaneenjärven vedenpinta nousee elokuun puoliväliin mennessä noin tasolle N43 +76,10 m, joka on 60 cm kesäajan tavoitetason yläpuolella. Kevään tulvakorkeus Kuortaneenjärvellä oli tänä vuonna N43 +76,70 m.
Ähtävänjoen vesistöalueella Alajärveen laskevan Kuninkaanjoen pinta nousi heinäkuun lopulla kevättulvakorkeudelle ja vesi tulvi laajasti pelloille. Lappajärven vedenpinta oli heinäkuussa pääosin tavoitevyöhykkeen ylärajan tuntumassa, mutta lähti heinäkuun lopussa selvään nousuun. Vedenpinta nousi heinäkuun lopussa 14 cm kolmessa vuorokaudessa. Lappajärven vedenpinnan nousu jatkuu elokuussa juoksutuslisäyksistä huolimatta. Myös Evijärven pinta nousi sateiden seurauksena tavoitevyöhykkeen yläpuolelle.
Vetelin Tunkkarissa Perhonjoen virtaama oli heinäkuun alussa vain 4 m3/s. Elokuun alussa virtaama nousi tasolle 34 m3/s. Perhonjoen tekojärvien vedenpinnat nousivat heinäkuun lopun sateiden seurauksena lähellä säännöstelyn ylärajoja.
Kyrönjoen vesistöalueella ja rannikon pienemmillä vesistöalueilla heinäkuun lopun sateet jäivät pienemmiksi
Kyrönjoen alaosalla Skatilassa virtaama oli heinäkuun alussa tavanomista pienempi eli vain noin 6 m3/s. Virtaama nousi heinäkuun lopussa tasolle 77 m3/s. Seinäjoella Kalajärven ja Kyrkösjärven tekojärvien vedenpinnat olivat heinäkuussa lähellä tavanomaisia tasoja.
Närpiönjoen alaosalla virtaama oli heinäkuun alussa noin 1 m3/s. Heinäkuun lopussa virtaama oli suurimmillaan 18 m3/s. Kivi- ja Levalammen tekojärven vedenpinnan korkeus oli heinäkuussa lähellä tavanomaista tasoa.
Tulevien sateiden määrä vaikuttaa tuleviin virtaamiin ja mahdollisiin tulviin oleellisesti. Maaperän ollessa kostea, sadevedet nostavat vesipintoja melko nopeasti.
Heinäkuun sinilevätilanne vaihteli sään mukaan
Heinäkuun alussa sinilevää havaittiin vain vähän, mutta kuukauden puolivälissä sinilevät runsastuivat lämmenneen sään seurauksena varsinkin sisävesissä. Runsaasti sinilevää havaittiin muun muassa Lappajärvessä, Alajärvessä ja Ähtärinjärvessä. Kuukauden puolivälin jälkeisellä viikolla sinileväesiintymiä ei havaittu tuulisen ja sateisen sään vuoksi. Heinäkuun loppupuolella sinilevähavainnot runsastuivat, mutta yleensä sinilevän määrä oli vähäinen. Rannikkoalueilla sinilevää havaittiin heinäkuun lopulla Kokkolassa, Pietarsaaressa, Uudessakaarlepyyssä, Vöyrillä, Mustasaaressa, Vaasassa ja Kaskisissa. Heinäkuun lopun runsaat vesisateet huuhtoivat ravinteita ja kiintoainetta maalta vesistöihin. Ravinteista fosfaattifosfori soveltuu sellaisenaan sinileville.
Viimeaikaiset sateet nostaneet pohjaveden pinnankorkeuksia
Pohjavedenpinnat olivat heinäkuun aikana tyypillisesti laskusuunnassa. Tämä johtuu lämpimästä säästä ja kasvien tarvitsemasta vesimäärästä ja sen myötä lisääntyneestä haihdunnasta. Kuukauden loppupuolella alkaneet sateet nostivat pohjaveden pinnankorkeuksia monin paikoin, varsinkin pienet muodostumat reagoivat sateisiin nopeasti mutta myös suuremmissa pohjavesimuodostumissa pinnat kääntyivät nousuun. On kuitenkin odotettavissa, että pohjavedenpinnat jatkavat laskua kunnes sää viilenee ja haihdunta vähenee. Valtakunnallisilla pohjaveden seuranta-asemilla pinnankorkeudet ovat pääosin keskiarvojen kohdalla, Karijoen asemalla hieman korkeammalla ja Alavuuden asemalla hieman alempana.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lisätietoja verkosta:
Vesistöennusteet ja varoitukset kartalla: https://www.vesi.fi/karttapalvelu/
Reaaliaikainen vesitilanne: http://wwwi3.ymparisto.fi/i3/RealTime/lsu.htm
Lisätietoja Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksesta:
• Johtava vesitalousasiantuntija Katja Haukilehto, puh. 0295 027 794 (säännöstely ja virtaamat)
• Vesitalousasiantuntija Marko Aalto, puh. 0295 027 971 (säännöstely ja virtaamat)
• Vesitalousasiantuntija Mika Tolonen, puh. 0295 027 949 (vedenlaatu)
• Ylitarkastaja Krister Dalhem puh. 0295 027 671 (pohjavedet)
sähköpostiosoitteet ovat muotoa etunimi.sukunimi@ely-keskus.fi
Kuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta

Päätoimipaikka Seinäjoki: Alvar Aallon katu 8, PL 156
Vaasa: Wolffintie 35 | Kokkola: Pitkänsillankatu 15
0295 027 500http://www.ely-keskus.fi/etela-pohjanmaa
Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus on monialainen, alueellinen toimija. Haluamme edistää alueemme elinvoimaa, kestävää kasvua ja hyvää tulevaisuutta sekä hyvinvointia ja sisäistä turvallisuutta. Hoidamme elinkeinoihin, ympäristöön ja liikenteeseen liittyviä tehtäviä asiakkaidemme eli ihmisten, yritysten ja yhteisöjen hyväksi. Teemme työtämme Etelä-Pohjanmaan lisäksi Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan alueilla ympäristö- ja liikenneasioissa.
ELY-keskusten valtakunnallisia tiedotteita voit lukea täältä: ELY-keskukset
NTM-centralen i Södra Österbotten är en branschövergripande, regional aktör. Vi vill främja livskraft, hållbar tillväxt, en god framtid samt välstånd och intern säkerhet i regionen. Vi sköter uppgifter i anslutning till näringslivet, miljön och trafiken för våra kunders, dvs. människors, företags och sammanslutningars bästa. Vi är verksamma utöver i Södra Österbotten även i Österbotten och Mellersta Österbotten i fråga om miljö- och trafikfrågor.
NTM-centralernas riksomfattande pressmeddelanden kan du läsa här: NTM-centralerna
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus | NTM-centralen i Södra Österbotten
Lestijärven jään päällä olleen turvelietteen alkuperä jäänee mysteeriksi9.5.2025 12:28:12 EEST | Tiedote
Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus on selvittänyt Lestijärven jään päällä olleen turpeen alkuperää. Keväällä ELY-keskukseen tuli useita kyselyitä ja ilmoituksia turvelietteestä, jota oli levinnyt järven eteläosaan osin laajallekin alueelle. ELY-keskuksen saamat kuvat alueelta olivat huolestuttavia ja ELY-keskus ryhtyi toimenpiteisiin asian selvittämiseksi.
De österbottniska landskapen har fått 1184 hektar nya naturskyddsområden (landskapen i Österbotten)8.5.2025 10:00:00 EEST | Pressmeddelande
Under år 2024 verkställde NTM-centralen i Södra Österbotten sammanlagt cirka 1184 hektar olika skyddsområden i landskapen Södra Österbotten, Mellersta Österbotten och Österbotten. Till landskapen utdelades sammanlagt cirka 2 300 000 euro i upphandlingspengar, vilket innefattar utbetalda köpesummor, mellanskillnader, fridlysningsersättningar och ersättningar för inlösningsobjekt.
Uusia luonnonsuojelualueita 1184 hehtaaria pohjalaismaakuntiin (Pohjalaismaakunnat)8.5.2025 10:00:00 EEST | Tiedote
Vuoden 2024 aikana Etelä-Pohjanmaa ELY-keskus toteutti yhteensä noin 1184 hehtaaria erilaisia suojelualueita Etelä- ja Keski-Pohjanmaan sekä Pohjanmaan maakunnissa. Hankintarahaa maakuntiin ohjautui yhteensä noin 2 300 000 euroa, joka sisältää maksetut kauppahinnat, välirahat, rauhoituskorvaukset ja lunastuksien kohteenkorvaukset.
Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus on antanut yhteysviranomaisen perustellun päätelmän ATP Palloneva Oy:n Pallonevan pohjoisen aurinko- ja tuulivoimahankkeen YVA-selostuksesta (Etelä-Pohjanmaa)7.5.2025 10:00:00 EEST | Tiedote
ATP Palloneva Oy suunnittelee tuuli- ja aurinkovoimahanketta Kauhajoelle ja Kurikkaan. Hankealue sijoittuu pääosin Kauhajoen kaupungin alueelle, mutta aurinkopaneelikentät sijoittuvat osin myös Kurikan kaupungin puolelle.
Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus on antanut YVA-yhteysviranomaisen lausunnon Ähtärin Juoleikonkankaan YVA-ohjelmasta5.5.2025 12:45:25 EEST | Tiedote
Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus on antanut YVA-yhteysviranomaisen lausunnon Ähtärin Juoleikonkankaan YVA-ohjelmasta. UPM Wind West Oy suunnittelee tuulivoiman ja sähkönsiirron hanketta, jossa enintään 9 tuulivoimalaa rakennetaan Ähtärin pohjoisosaan, Soinin kunnan rajalle. Hankkeen pinta-ala on noin 1711 hehtaaria.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme