Ajankohtainen uutuuskirja avaa koulukiusaamisen yhteiskunnallisia vaikutuksia ja etsii keinoja kiusaamisen kitkemiseen
Elina Välimäen kirjassa Kiusatut – Kertomuksia koulusta nyt jo aikuiset kiusaamisen uhrit kertovat, miten kaltoinkohtelu on vaikuttanut heidän elämäänsä. Välimäki pohtii kiusaamista myös laajemmin yhteiskunnan ja lainsäädännön näkökulmasta. Mikä yhteiskunnassa ruokkii kiusaamista, ja miksi lainsäädännön epäkohtia ei korjata?

Kiusaamisen vaikutukset ulottuvat koko yhteiskuntaamme. Kouluväkivalta voi aiheuttaa päihde- ja mielenterveysongelmia, traumatisoitumista, sekä vaikeuksia muodostaa ihmissuhteita ja kiinnittyä työelämään. Kiusattu saattaa havahtua vasta aikuisena siihen, että hänen ongelmiensa osasyynä on lapsuusajan koulukiusaaminen.
Kiusaamisen luonne on muuttunut yhä painostavammaksi. Sosiaalinen media mahdollistaa kiusaamisen ajasta ja paikasta riippumatta, ja kiusattu joutuu elämään jatkuvassa paineessa ja pelossa.
Lainsäädäntöön tarvitaan muutoksia
Kiusaaminen sisältää monenlaisia tekoja, kuten eristämistä, syrjimistä, nimittelyä ja eriasteisia fyysisiä tekoja. Ne voivat täyttää jonkin rikoksen, esimerkiksi kunnianloukkauksen, vahingonteon tai pahoinpitelyn tunnusmerkistön.
Suurin osa koulukiusaamisesta tapahtuu alakoulussa ja yläkoulun alkuvaiheessa, jolloin tekijät ovat alle 15-vuotiaita. Näissä tapauksissa asia ei etene syyttäjälle. Vaikka rikosoikeudellisia seuraamuksia ei tule, ei rikosilmoituksen tekeminen silti ole turhaa. ”Se johtaa siihen, että poliisi tulee selvittämään asiaa ja myös lastensuojelu tulee mukaan”, julkisoikeuden professori Niina Mäntylä sanoo.
Vastuu lasten turvallisuudesta huolehtimisesta koulussa on viranomaisilla. Koululla on puuttumiskeinoja, mutta laki ei niiden osalta ole riittävän tarkka, sillä se ei määrittele ojentamiskeinojen ja kurinpitorangaistusten käytölle asteittaista etenemistä. Mäntylän mielestä asian vieminen lakiin olisi selkeä viesti siitä, että puuttumisessa pitää edetä systemaattisesti ja seurata kunkin puuttumiskeinon vaikutusta. Perusopetuslakiin tehtiin muutoksia viimeksi keväällä 2022, mutta vieläkään lainsäädäntö ei ole asianmukainen.
Mitä aikuiset edellä, sitä lapset perässä
Kirjaan haastatellut asiantuntijat huomauttavat, että Suomessa on tutkitusti paljon myös työpaikkakiusaamista. He uskovat kiusaamisen olevan laajempi yhteiskunnallinen ongelma.
”Se, minkälaiset ihmistyypit julkisuudessa nostetaan jalustalle ja miten ylistävästi aikuiset heistä puhuvat, paljastaa, minkälaisia ihmisiä yleisesti pidetään hyvinä, arvostettavina ja pärjäävinä. Toisaalta se, keitä aikuiset julkisesti mollaavat ja keiden ominaisuuksille he pahantahtoisesti naureskelevat, viestii siitä, millaiset ihmiset eivät ansaitse hyväksyntää.”
”Ei ole samantekevää, mihin sävyyn kanssaihmisistä puhutaan. Aikuisten välinen nokittelu, nimittely ja epäasiallinen puhe julkisuudessa hämärtävät sallitun ja kielletyn kohtelun rajoja. Julkisuudessa esiintyvien puhetavat heijastelevat myös koululaisten maailmaan.”
Kirja muistuttaa, että kiusaamisen kitkeminen on yhteinen asiamme. Kaikkiin kiusaamistekoihin pitää puuttua. Lisäksi tarvitsemme avoimen, suvaitsevaisen ja erilaisuutta sallivan ilmapiirin niin koulumaailmaan kuin koko yhteiskuntaankin.
Kirjaan haastatellut, nyt jo aikuiset koulukiusaamisen uhrit rohkaisevat muita kiusattuja puhumaan, etsimään apua ja vertaistukea. Raskaiden kokemusten jälkeenkin on mahdollista rakentaa hyvä elämä.
Kirja nyt kirjakaupoissa, sekä e- ja äänikirjapalveluissa. Äänikirjan lukee Johanna Kokko.
Elina Välimäki (FM) on erikoistunut seuraamaan rikos- ja oikeusaiheita ja erityisesti rikoksia kokeneiden asemaa. Vapaana toimittajana ja tietokirjailijana hän haluaa antaa äänen niille, jotka yhteiskunnassamme muuten usein ohitetaan. Hän on viehättynyt ihmisen kyvystä toipua, muuttua ja auttaa muita. Häneltä on aiemmin ilmestynyt tietokirja Ei unohdu koskaan – henkirikoksen jäljet (PS-kustannus, 2017).
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Josefine Janhonenviestintäasiantuntija
Puh:044 493 4409josefine.janhonen@intokustannus.fiMaria Rossimarkkinointipäällikkö
Puh:0400 846 087maria.rossi@intokustannus.fiKuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Into Kustannus
Töölönkatu 9 A 1
00100 Helsinki
Into on itsenäinen kustantamo, joka julkaisee uutta avaavaa ja näkökulmia avartavaa laadukasta kirjallisuutta yksin ja yhteistyössä muiden tahojen kanssa. Tutustu syksyn 2023 katalogiimme tästä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Into Kustannus
Riipaiseva tositarina äidistä, jonka salaisuudet paljastuivat liian myöhään27.9.2023 14:46:40 EEST | Tiedote
Äitimme oli sarjamurhaaja -bestsellerin kirjoittajan uutuusteos Äidin julma syli käsittelee välillistä Münchhausenin oireyhtymää, jossa huoltaja tahallaan aiheuttaa lapselleen vakavan sairauden oireita.
Sture Fjäderin värikäs kausi Akavan johdossa26.9.2023 15:48:31 EEST | Tiedote
Risto Korhosen kirja maalaa monimuotoisen kuvan Akavan kehityksestä Sture Fjäderin aikana.
Shen Yang antaa äänen Kiinan miljoonille laittomille lapsille – esiintyy Turun kirjamessuilla sunnuntaina25.9.2023 08:46:58 EEST | Tiedote
Shen Yang syntyi 1980-luvulla Kiinan yhden lapsen politiikan julmimpien vuosien aikaan. Muistelmateoksessaan Enemmän kuin yksi lapsi hän kertoo kokemuksistaan ylimääräisenä ja siten perheelleen vaarallisena lapsena. Kirjailija saapuu pian Suomeen esiintyäkseen Turun kirjamessuilla sekä Helsingin ja Turun yliopistoilla.
Bimbot opettavat: hyperfeminiinisyydestä voimavara21.9.2023 07:36:00 EEST | Tiedote
Uutuuskirja on Inka Valiman ja Taika Mannilan tutkimusmatka bimbouden ytimeen, eli hölmöinä pidettyjen naisten historiaan ja bimboilun saloihin.
Lauri Nurmen kirja paljastaa uutta tietoa Nato-jäsenyyden valmisteluista ja salaisista neuvotteluissa20.9.2023 13:58:08 EEST | Tiedote
Suomen salattu tie Natoon on ensimmäinen teos, jossa keskeiset päätöksentekijät kertovat näkemyksensä Nato-prosessin värikkäistä vaiheista. Muun muassa tasavallan presidentti Sauli Niinistö, puolustusministerit Carl Haglund, Jussi Niinistö ja Antti Kaikkonen sekä puolustusvoimain komentaja Jarmo Lindberg ovat antaneet kirjaa varten pitkät haastattelut.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme