Suomen ensimmäinen Nike-brändimyymälä avautuu kauppakeskus Selloon keskiviikkona 9.8.

Kauppakeskuksen uusi sisäänkäynti avautui Sellon itäiselle seinustalle, Alberganpromenadin puolelle, maanantaina 7. elokuuta. Käytävä tulee takaamaan sujuvan kulkemisen pikaraitiovaunun pysäkiltä kauppakeskukseen ja laajentamaan Sellon liikevalikoimaa entisestään. Pikaratikkapysäkiltä on sisäänkäynti suoraan kauppakeskukseen ja HSL:n arvio matkustajamääristä Sellon pysäkiltä arkipäivisin on 10 000.
Ensimmäinen Nike Live -konseptin myymälä avautuu kauppakeskuksen uuden sisäänkäynnin viereen keskiviikkona 9. elokuuta. Sellon pikaratikkapysäkin vieressä oleva sijainti on erinomainen.
”Meille on ilo saada Suomen ensimmäinen Nike kauppakeskus Selloon. Nike by Sello -myymälä on suunniteltu tuottamaan asiakkaille ainutlaatuisia premium-tason asiakaskokemuksia”, iloitsee Sellon kauppakeskuspäällikkönä elokuussa aloittanut Riikka Tuomainen.
Alberganpromenadin puolelle sijoittuvan sisäänkäynnin käytävällä uusina liikkeinä avaavat Niken lisäksi maanantaina 7. elokuuta avautunut Sanitum Apteekki Sello sekä syyskuussa avautuva Espoon kahvipaahtimo. Sellon sisällä oleva R-Kioski ja Jungle Juice Bar muuttavat uudelle käytävälle syksyn aikana. Lisäksi hyvinvointimyymälä Life on avautunut ratikkakäytävälle väistötiloista ensimmäisen kerroksen toisesta päästä.
”Toivotamme käytävälle avautuvat liikkeet lämpimästi tervetulleiksi Selloon. Nike, Sanitum Apteekki Sello sekä Espoon kahvipaahtimo täydentävät upeasti Sellon liikevalikoimaa”, Tuomainen kertoo.
Sello juhlii pyöreitä vuosia elokuun lopussa
Elokuun viimeisenä viikonloppuna juhlitaan näyttävästi kaksikymmenvuotiasta kauppakeskusta. Samalla vietetään Viaporintorin kesäterassin viimeistä aukioloviikonloppua.
”Kesäterassilla on vietetty mukavia hetkiä hyvän ruoan, juoman ja Suomen eturivin artistien keikkojen parissa. Juhlavuotta juhlistamme kesäterassin päättäjäisviikonloppuna erityisohjelmalla ja kutsumme kaikki asiakkaamme mukaan synttärihulinoihin”, kauppakeskuspäällikkö Riikka Tuomainen riemuitsee.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Riikka TuomainenKauppakeskuspäällikköKauppakeskus Sello
Puh:050 524 3589riikka.tuomainen@sello.fiKuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Kauppakeskus Sello
Kauppakeskus Sello sijaitsee Espoon Leppävaarassa ja on Suomen toiseksi suurin kauppakeskus. Sellossa on yli 160 liikettä ja palvelua. Vuonna 2022 Sellossa oli kävijöitä 21 miljoonaa ja kokonaismyynti oli 384 miljoonaa euroa. Sellon omistavat Keva, Keskinäinen Työeläkevakuutusyhtiö Elo ja Keskinäinen Työeläkevakuutusyhtiö Ilmarinen.
Kauppakeskus Sellon manageerausyhtiönä toimii Realidea Oy. www.realidea.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kauppakeskus Sello
Lukuisia uusia liikkeitä ja elämyksiä Kauppakeskus Selloon1.9.2025 08:30:00 EEST | Tiedote
Sellossa on luvassa merkittäviä muutoksia loppuvuoden 2025 aikana, kun kauppakeskukseen avautuu kuusi uutta liikettä ja uniikki Taikapuutarha. Samalla juhlistamme Sellon erikoisliikkeiden puolen 20-vuotista taivalta.
Kauppakeskus Sello uudistuu11.8.2025 15:16:53 EEST | Tiedote
Kauppakeskus Sello uudistuu ja uudistuksen myötä Sellossa avautuu lukuisia uusia liikkeitä loppuvuoden 2025 aikana. Sellon Kesäterassi on kasvattanut suosiotaan entisestään asiakaskäyntien ollessa heinäkuun loppuun mennessä yli 300 000.
Sello on toiminnaltaan hiilineutraali kauppakeskus seitsemättä vuotta peräkkäin23.5.2025 09:00:00 EEST | Tiedote
Kunnianhimoisiin ilmastovastuutavoitteisiin sitoutunut Kauppakeskus Sello on julkaissut vuoden 2024 kasvihuonekaasupäästöjensä (GHG) laskennan tulokset. Sello on saavuttanut merkittävän ilmastotavoitteen ja on seitsemättä vuotta peräkkäin toiminnaltaan hiilineutraali kauppakeskus. Samalla kauppakeskus kantaa merkittävää sosiaalista vastuuta toimintaympäristössään tukemalla paikallisyhteisöä monin tavoin.
Kauppakeskus Sellon Kesäterassi avautuu vappuna Viaporintorille29.4.2025 08:30:00 EEST | Tiedote
Espoon vetovoimaisin koko perheen Sellon Kesäterassi avautuu 30.4., jolloin Viaporintorilla vietetään historian ensimmäistä kertaa Vapputoria. Kesäterassi tarjoaa ruokaa ja juomaa ja Suomen eturivin artistien keikkoja sekä ulkoilmaleffoja. Kesäterassikausi huipentuu Espoo-päivän viikonloppuun elokuun viimeisenä viikonloppuna.
Kauppakeskus Sello takoi ennätyksiä vuonna 202413.2.2025 08:00:00 EET | Tiedote
Kauppakeskus Sellon vuosi päättyi erinomaisten tulosten siivittämänä. Sello saavutti positiivista kasvua niin myynnin, kävijämäärän kuin kierrätysasteen osalta. Kauppakeskus on lähes täyteen vuokrattu.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme