Rajuilma lähestyy Suomea, mutta ennustettua hitaammin
6.8.2023 15:35:25 EEST | Ilmatieteen laitos | Tiedote
Maanantaina ja tiistaina Suomeen on odotettavissa vaaraa aiheuttavaa säätä. Voimakkaimman rajuilman saapuminen on aikaisemmista ennusteista hieman viivästynyt tiistain 8.8. puolelle.
Ilmatieteen laitoksen sunnuntaina 6.8. kello 15 tekemän ennusteen mukaan ajankohtaan nähden erittäin kosteaa ja lämmintä ilmaa alkaa virrata maahamme sunnuntai-illasta alkaen. Salamointia ja paikallisia rankkasateita saattaa esiintyä sunnuntai-illan ja maanantain vastaisen yön aikana maan etelä- ja keskiosassa.
Maanantaina päivä on laajalti helteinen ja maan etelä- ja keskiosassa jopa tukalan helteinen lämpötilan kohotessa yli 30 asteen. ”Ennusteiden valossa rajuilmoille suotuisa ilmamassa saapuu Suomeen myöhään sunnuntai-iltana. Maanantain selkeä ja tukalan lämmin päivä latailee vielä rajuilman ’akkuja’. Varhain tiistaina rintaman ylitys voi synnyttää vahinkoa aiheuttavia rajuilmoja. Myöhemmin iltapäivällä rintama aktivoituu uudelleen maan keskivaiheilla”, arvioi Ilmatieteen laitoksen meteorologi Sini Jääskeläinen.
Rajuilma jatkuu tiistaina
Tiistaina ukkosalueen perässä kaakkoistuuli voimistuu puuskaiseksi maan etelä- ja keskiosassa ja tuulivahinkoja voi syntyä paikoin. Lisäksi rajuilma voi aiheuttaa edelleen vahinkoja erityisesti maan keski- ja pohjoisosassa. Tiistaina illalla voimakkaita ukkospuuskia voi esiintyä Kainuun ja Lapin alueilla.
Varautuminen kannattaa, vaikka ennuste voi vielä muuttua
Ukkospilvikehityksen käynnistymiseen – sen tarkkaan ajoitukseen ja sijaintiin liittyy edelleen epävarmuuksia. Näin voimakkaisiin ukkosiin liittyy usein paikallisesti runsasta salamointia, suuriakin rakeita, tulvia sekä syöksyvirtauksia ja trombeja. Ukkospuuskat voivat yltää jopa 20 metriin sekunnissa.
Kaikki irtain omaisuus olisi syytä kiinnittää tai siirtää säänsuojaan. Sähkökatkoihin kannattaa varautua. Auto kannattaa siirtää mahdollisuuksien mukaan säältä suojaan esimerkiksi rakeiden varalta. Liikenteessä runsas vesisade muun muassa heikentää näkyvyyttä merkittävästi.
”Mikäli rajuilmasta aiheutuu merkittävä määrä vahinkoja maanantaina, rajuilmalle voidaan antaa nimeksi Lahja 2023. Rajuilman nimessä olisi tässä tapauksessa poikkeuksellisesti vuosiluku, koska kesällä 2010 Lahjan päivän oli merkittäviä vaikutuksia aiheuttanut rajuilma. Tiistain rajuilma nimettäisiin nimipäiväkalenterin mukaan nimellä ”Sylvia”, meteorologi Sini Jääskeläinen sanoo.
Ennustetta päivitetään tarvittaessa Ilmatieteen laitoksen verkkopalvelussa.
Voimassa olevia varoituksia kannattaa seurata https://www.ilmatieteenlaitos.fi/varoitukset
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Yhteys päivystävän meteorologiin ja muihin asiantuntijoihin Ilmatieteen laitoksen viestinnän kautta: yhteystiedot osoitteessa ilmatieteenlaitos.fi/medialle
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Ilmatieteen laitos havainnoi ja tutkii ilmakehää, lähiavaruutta ja meriä. Lisäksi se tuottaa palveluita säästä, merestä, ilmastosta, ilmanlaadusta ja lähiavaruudesta yleisen turvallisuuden, elinkeinoelämän ja kansalaisten tarpeisiin. Osoitteessa ilmatieteenlaitos.fi voit tutustua meihin paremmin.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Ilmatieteen laitos
Ukkoskausi on alkanut – tiistaina havaittiin yli tuhat maasalamaa20.5.2026 11:02:45 EEST | Tiedote
Toukokuun alkupuoliskolla Suomessa esiintyi melko niukasti salamoita, mutta lämpenevä ja epävakainen sää on vauhdittanut ukkoskauden käyntiin.
Lämpötila nousee hellelukemiin idässä – myös ukkoskuuroja odotettavissa18.5.2026 15:24:02 EEST | Tiedote
Alkuviikko tuo Suomeen kesäistä lämpöä, ja helleraja menee rikki lähipäivinä maan itäosissa. Samalla sää muuttuu koko maassa vaihtelevaksi, kun kuurosateet ja ukkoset yleistyvät.
Östersjön är nu isfri – isvintern slutade exceptionellt tidigt12.5.2026 09:47:54 EEST | Pressmeddelande
Isvintern 2025–2026 var händelserik och tog slut exceptionellt tidigt. Även om istäcket vid vinterns kulmen var ett av de mest omfattande på flera år, bidrog den delvis rekordvarma våren till en snabb smältning.
Itämeri on nyt jäätön – jäätalvi päättyi poikkeuksellisen varhain12.5.2026 09:47:54 EEST | Tiedote
Jäätalvi 2025–2026 oli nopearytminen ja päättyi poikkeuksellisen varhain. Vaikka jääpeite oli talven huippuvaiheessa viime vuosien laajimpia, osin ennätyksellisen lämmin kevät teki sulamisesta nopeaa.
Kuivuustilanne helpottaa – sää lämpenee uudelleen viikon puolivälissä11.5.2026 13:48:05 EEST | Tiedote
Kuivuuteen on tulossa helpotusta alkuviikolla sateiden pyyhkiessä Suomen yli. Idästä virtaa keskiviikosta alkaen meille kosteaa ja lämmintä ilmamassaa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme