Veikkaus Oy

Kouvolan Kuninkuusraveista 91 000 euron voitto Jyväskylään - Lisäksi kolme 45 000 euron pottia eri puolille Suomen

Jaa

Kouvolan Kuninkuusravien Toto75-pelistä osui 91 000 euron voitto Jyväskylään. Lisäksi sunnuntain Toto75-pelistä voitettiin kolme 45 000 euron voittoa ja kaksi 19 000 euron pottia.

Kouvolan Kuninkuusravien sunnuntain Toto75-pelin jackpot-kierrokselta osui 91 000 euron voitto Jyväskylään. Potti osui nettipelaajalle, joka oli rakentanut Kuninkuusravien päätöspäivän Toto75-kierrokselle laajan hajoituspelin. Voitto osui peliin, joka oli pelattu 0,10 euron panoksella ja vain ylimpään voittoluokkaan.

Kuninkuusravisunnuntain Toto75-pelistä löytyi lisäksi kolme vain ylimpään voittoluokkaan pelattua täysosumaa, joista kaksi osui nettiporukkapeleihin.

Nettipelaaja Ilmajoelta oli tehnyt hajoituspelin ja jakanut sen 20 osaan. Pelin laatijalla oli itsellä kaksi osuutta ja muut porukkavoittajat ovat eri puolilta Suomea. Porukka jakoi 45 648 euron voiton.

Samanlainen 45 648 euron voitto hajoituspeliin osui myös helsinkiläisen nettipelaajan viiden osuuden porukkapeliin.

Lisäksi helsinkiläinen nettipelaaja voitti 45 648 euroa laajalla hajoituspelillä.

Espoolainen nettipelaaja oli ostanut Salama-pikapelin, jonka hinta oli 19,20 euroa. Peliin osui alavoittoineen 19 643 euron voitto.

Voiton tuonut Salama-pikapeli:

4,10/ 1,8/ 1,3,6,8,11,12/ 5,12/ 6,11/ 1,4/ 1,10

Lisäksi helsinkiläisen nettipelaajan kymmenen osuuden porukkapeliin osui 19 986 euron täysosuma. Kukin 3,60 euron osuuden ostanut asiakas voitti 1 998 euroa.

Porukkapeli oli 36 euron systeemi:

1,8,10,11/ 1,8/ 1,4,12/  2,5,14/ 11/ 1,4/ 1,4,7,10,11

Veikkaus.fi:ssä pelanneet voittajat saavat voittonsa suoraan pankkitililleen.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Veikkauksen mediapalvelu, puh. 09 4370 7000
ma-to: klo 8-21
pe: klo 8-24
la: klo 9-12 ja klo 20-22
su: klo 10-15


www.veikkaus.fi/yritys

Me Veikkauksessa tuotamme peleillä iloa ja suojelemme sitä. Haluamme, että suomalaisten pelaaminen pysyy ilon puolella. Tässä työssä vastuullisuus ohjaa kaikkea toimintaamme. Haluamme olla pelialan edelläkävijä ja vastuullisen pelaajakokemuksen suunnannäyttäjä.

Hyvinvointi on meille sydämen asia. On tärkeää, että töihin on mukava tulla joka päivä. Meillä on monipuoliset ja laajat työsuhde-edut. Tarjoamme vaikuttavia työtehtäviä kehittyvässä työyhteisössä, jossa on iloinen tekemisen meininki.

Rakennamme yhdessä parempaa pelikenttää, ja tarjoamme kiinnostavia urapolkuja mm. tech-alan osaajille. Tutustu meihin veikkaus.fi/tyopaikat.

Tehdään työtä ‒ yhdessä ilon puolella.

VEIKKAUS
Aika vaikuttava pelifirma

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Veikkaus Oy

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme