Rovaniemelle uusi maamerkki arkkitehtuurin perinteitä kunnioittaen
9.8.2023 10:01:01 EEST | Osuuskauppa Arina | Tiedote
Rovaniemen Lapinmaa-kortteliin suunnitellaan 18-kerroksista uudisrakennusta suojeltavan ns. Vanha Lapinmaan talon viereen. Kaupunginhallitus päättää asemakaavaluonnoksen asettamisesta nähtäville 14.8. kokouksessa. Nähtävillä olon lisäksi suunnitelmaa on tarkoitus esitellä yleisötilaisuudessa.

Rovaniemeläisellä hotelli- ja matkailuarkkitehtuurilla on perinteitä 1930-luvulta lähtien. Paikalliseen arkkitehtuuriin oman kerrostumansa muodostaa 1940-luvulla valmistunut, asemakaavassa nyt suojeltava ns. Vanha Lapinmaan talo.
Lapinmaa Kiinteistö Oy:n ns. Lapinmaa-kortteliin nyt suunnittelema uudisrakennus on paikallisen arkkitehtuurin jatkumoa, muodostaen kaupungin keskeiselle paikalle, kävelykatualueen varteen, Kemi- ja Ounasjokihaaraan ja vaaramaisemaan sijoittuvan vetovoimaisen maamerkin ja kaupunkisymbolin.
”Hotellin, ravintoloita, päivittäistavarakaupan ja tarvittavat pysäköintitilat sisältävän uudisrakennuksen valkoisena hohtava ulkoarkkitehtuuri heijastelee Rovaniemen arkkitehtuurin perinteitä ja historiaa sekä arktisia tieteitä ja taiteita. Sisällä ja kävelykatumaisemassa tunnelmaa määrittelevät puurakenteet, paikallisuus ja lappilaisten jätkänkynttilöiden lämpö”, kuvaa suunnittelua arkkitehti SAFA Sampo Valjus Arkkitehtuuritoimisto Seppo Valjus Oy:stä.
”18-kerroksisen hotellin huoneet ja ylimmän kerroksen Skybar avautuvat pohjoiseen, kesällä kohti yötöntä yötä ja talvella kohti revontulia. Katutasoon suunnitellaan vaihteleva ravintolamiljöö ja kävelykatualueeseen yhdistyy talviterassi kahvila-aulabaareineen. Kävelykadun viihtyisyys lisääntyy Lordi-aukiolle päin rakennettavalla laajennuksella ja istutusalueella”, jatkaa Valjus.
Asemakaavaluonnos käsittelyyn ja esittelyyn
Rovaniemen Lapinmaa-korttelin kaavamuutosta on työstetty vuodesta 2018. Rovaniemen kaupunginhallitus päättää 14.8. kokouksessaan korttelin asemakaavaluonnoksen asettamisesta nähtäville. Luonnos tulee nähtäville valmisteluvaiheen kuulemista varten. Suunnitelmaa on tarkoitus esitellä myös yleisötilaisuudessa.
”Haluamme yhdessä Rovaniemen kaupungin kanssa rakentaa keskustaan uuden vetovoimaisen maamerkin. Lapinmaan Kiinteistö Oy:n suunnitelmissa suojeltava rakennus säilytetään, mutta nykyinen matala liikerakennus puretaan 18-kerroksisen hotelli- ja liikerakennuksen tieltä. Uudisrakennus on tarkoitus avata jouluksi 2026. ”, kertoo Osuuskauppa Arinan talousjohtaja Anu Junnikkala-Alho.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Anu Junnikkala-Alhotalousjohtaja
Puh:+358 40 709 2960anu.junnikkala-alho@sok.fiKuvat
Tietoja julkaisijasta
Osuuskauppa Arinan omistavat tasavertaisesti yli 180 000 pohjoissuomalaista kotitaloutta. Noin 3000 Arinalaista tarjoavat marketkaupan, ABC-liikennekaupan, tavaratalo- ja erikoisliikekaupan sekä matkailu- ja ravitsemiskaupan palveluita noin 180 toimipaikassa eri puolilla Pohjois-Suomea. Omistajat saavat palveluja käyttämällä omistajahyötyjä keskimäärin yli 500 euroa taloutta kohden vuodessa. Arinan tuotot palautetaan aina pohjoiseen, pohjoisen ihmisten ja alueen hyväksi.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Osuuskauppa Arina
Ruoan verkkokauppa kasvaa Arinassa – robottikuljetukset, tunnin toimitukset ja keskitetty keräily helpottavat arkea12.5.2026 09:58:00 EEST | Tiedote
Osuuskauppa Arinan ruoan verkkokaupan kehitys on jatkunut myönteisenä koko kevään. Kasvu näkyy arjessa, kun yhä useampi asiakas hyödyntää verkkokauppaa osana viikoittaisia ruokaostoksia. Tilausmäärien kasvaessa palvelut laajenevat uusiin myymälöihin, ja kotiinkuljetukset on keskitetty ruoan verkkokaupan keräilykeskukseen Oulun, Kempeleen, Haukiputaan, Limingan ja Tyrnävän alueilla. Kehitystyössä yhdistyvät automaatio, robotiikka ja osaava henkilökunta, mikä näkyy asiakkaille entistä sujuvampana palveluna.
Osuuskauppa Arinan uusi edustajisto on valittu – Yli 55 000 asiakasomistajaa äänesti Arinan vaaleissa28.4.2026 20:01:50 EEST | Tiedote
S‑vaalilautakunta on julkistanut Osuuskauppa Arinan kevään 2026 osuuskauppavaalien tuloksen. Äänioikeutta käytti 55 708 asiakasomistajaa, ja äänestysprosentti oli 27,6 prosenttia (- 4,6 %). Edustajistoon valittiin 65 jäsentä, jotka toimivat arjen ääninä ja viestinviejinä Arinan hallinnon ja asiakasomistajien välillä. Edustajistoon valitut ja kaikkien ehdokkaiden äänimäärät on julkaistu arina.fi/vaalit vaalisivuilla. S-vaalilautakunta kiittää asiamiehiä, ehdokkaita ja äänestäjiä aktiivisuudesta.
Uusi S-market Levi vahvistaa alueen päivittäispalveluja – moderni myymälä tuo Levin alueelle laajat valikoimat ja helpon asioinnin22.4.2026 12:00:00 EEST | Tiedote
Osuuskauppa Arina avaa uuden S-market Levin torstaina 23.4.2026. Noin 9,5 miljoonan euron investointi tuo Levin alueelle modernin ja asiakaslähtöisesti suunnitellun päivittäistavarakaupan, jossa sujuva asiointi, arjen helppous ja alueen erityispiirteet ovat keskiössä.
Osuuskauppa Arina mukaan Oulun elämysareena- ja Raksila-hankkeen kehitystyöhön22.4.2026 09:00:00 EEST | Tiedote
Osuuskauppa Arina on solminut yhteistyösopimuksen SRV:n ja Trevian Asset Managementin kanssa Oulun elämysareenan ja Raksilan alueen kehittämiseen liittyen. Yhteistyö tukee Raksilan alueen kokonaisvaltaista kehittämistä ja tähtää merkittävään Oulun vetovoimaa vahvistavan elinvoimahankkeen edistämiseen.
Hiukkavaaran ja Zeniitin S-marketit vahvistavat kasvavien alueiden päivittäispalveluja– modernit myymälät palvelevat asiakkaita laajoilla valikoimilla ja edullisella hintatasolla10.3.2026 07:56:00 EET | Tiedote
Osuuskauppa Arina avaa torstaina 12.3. klo 10 kaksi uutta S-market-yksikköä: S-market Hiukkavaaran Ouluun ja S-market Zeniitin Kempeleeseen. Uudet, moderneilla palveluilla varustetut myymälät tarjoavat laajat valikoimat, sujuvan asioinnin ja energiatehokkaat ratkaisut kasvavien alueiden asukkaiden arkea helpottamaan.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

