Hausjärven Ansionjärvellä jatketaan lintuvesikunnostuksia
Kunnostushankkeen tavoitteena on vähentää matalan järven lahtialueiden umpeenkasvua, luoda uusia vesialueita jo umpeutuneille luhta-alueille. Tavoitteena on myös muodostaa pienpedoilta paremmin suojassa olevia pesimäpaikkoja vesilinnuille sekä edistää ja ylläpitää alueen muun vesiluonnon monimuotoisuutta.
Syksyn 2023 kunnostustyöt käynnistyvät elokuussa
Kaivuutyöt ja ruoppausmassan siirto läjitysalueelle käynnistyvät elokuun alkupuolella. Työt tehdään kelluvilla kaivinkoneilla ja proomuilla. Kaivettavat allikot, uomat, kosteikkoaltaat ja pesimäsaarekkeet muodostavat uusia pesimäpaikkoja ja lintujen poikasten ruokailualueita. Enimmillään työn touhussa on kolme urakoitsijaa samaan aikaan, kukin omalla työalueellaan.
Hankkeen urakoitsijoina toimivat
- Rantalatimber Oy
- Suomen Rantahuolto Oy
- Konepalvelu Jarmo Latvala.
Kokonaisuudessaan työkohteista kaivetaan ja siirretään maa-alueelle yhteensä yli 15 000 kuutiometriä sedimenttiä. Työn arvioidaan kestävän noin 1,5 kuukautta. Työn aikaisia ruoppaamisen vesistövaikutuksia seurataan säännöllisesti otettavin vesinäyttein. Hankkeen vaikuttavuutta lintujen esiintymiseen päästään arvioimaan myöhemmin.
Hanke jatkaa vuonna 2020 aloitettua kunnostustyötä
Hausjärven Ansionjärven Natura2000-alueelle laaditun hoito- ja käyttösuunnitelman ja kunnostussuunnitelman mukaisia lintuvesien hoitotöitä toteutettiin vuonna 2020. Rahoitus ei silloin riittänyt toteuttamaan kaikkia kunnostussuunnitelmassa esitettyjä toimenpiteitä. Ansionjärven työtä jatketaan loppukesällä–syksyllä 2023 Hämeen ELY-keskuksen HELMI-elinympäristöohjelman (heikentyneiden elinympäristöjen kunnostus ja hoito) lintuvesikunnostusvaroilla.
Katso kunnostuskohteen sijainti kartalla tästä (maanmittauslaitos.fi).
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lisätietoja
Helmi-ohjelma:
Riitta Ryömä, johtava asiantuntija, Hämeen ELY-keskus
etunimi.sukunimi@ely-keskus.fi, puh 0295 025 134
Lintuvesikunnostukset:
Mikko Koho, lintuvesikoordinaattori, Uudenmaan ELY-keskus
etunimi.sukunimi@ely-keskus.fi, puh. 0295 021 263
Ansionjärven kunnostustoimien käytännön järjestelyt:
Suvi Mäkelä, Vanajavesikeskuksen vesistöasiantuntija
050 449 3303, suvi.makela@vanajavesi.fi
Tiedotus:
Minna Huovinen, Hämeen ELY-keskus, puh. 0295 025 076
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
ELY-keskukset ovat valtion viranomaisia, jotka edistävät alueellista kehittämistä hoitamalla valtionhallinnon toimeenpano- ja kehittämistehtäviä alueilla. ELY-keskukset hoitavat elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä. ELY-keskukset kehittävät ja tukevat taloudellista, sosiaalista ja ekologisesti kestävää hyvinvointia.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Hämeen ELY-keskus
Aluehallinto uudistuu – Hämeen ELY-keskuksen toiminta päättyy30.12.2025 13:41:27 EET | Tiedote
Elinvoimakeskukset aloittavat toimintansa 1.1.2026 osana valtion aluehallinnon uudistusta. Nykyiset 15 ELY-keskusta korvataan kymmenellä uudella elinvoimakeskuksella. Hämeen alueella muutos on merkittävä: Kanta-Häme yhdistyy Pirkanmaan kanssa muodostaen Sisä-Suomen elinvoimakeskuksen, kun taas Päijät-Häme liittyy Etelä-Karjalan ja Kymenlaakson kanssa Kaakkois-Suomen elinvoimakeskukseen. Hämeen ELY-keskuksen tehtävät jakautuvat jatkossa valtakunnalliselle Lupa- ja valvontavirastolle sekä kahdelle uudelle elinvoimakeskukselle.
Lauha alkutalvi on nostanut vedenkorkeuksia Hämeen vesistöissä - Hämeen vesiasioiden hoito muuttuu valtion aluehallintouudistuksessa29.12.2025 12:54:46 EET | Tiedote
Vedenkorkeudet koko Hämeessä ovat nousseet hieman tyypillistä loppusyksyä ja alkutalvea enemmän. Myös pohjavesissä nousua on ollut tyypillistä enemmän. Sään kylmeneminen hidastaa nousua ja kääntää vedenkorkeudet lopulta laskusuuntaan.
Työttömyyden kasvu vuositasolla hidastunut Hämeessä23.12.2025 08:00:00 EET | Tiedote
Hämeen ELY-keskusalueen kuntien työllisyyspalveluissa oli marraskuun lopussa 21 990 työtöntä työnhakijaa, mikä on 2 063 henkilöä enemmän (+10 %) kuin vuotta aikaisemmin ja 323 henkilöä enemmän kuin edelliskuussa. Työttömistä työnhakijoista oli kokoaikaisesti lomautettuna 1 431 henkilöä. Lomautettujen määrä on vähentynyt vuodentakaisesta 487 henkilöllä (-25 %). Tiedot ilmenevät Hämeen ELY-keskuksen marraskuun työllisyyskatsauksesta.
Uusia EU:n maaseuturahoitusta saavia hankkeita valittu Kanta- ja Päijät-Hämeeseen – ELY-ajan viimeiset rahoituspäätökset 13 hankkeelle19.12.2025 14:55:59 EET | Tiedote
ELY-keskus on valinnut rahoitettavaksi 13 uutta hanketta Hämeen maaseudun kehittämiseksi. Rahoitusta suunnataan esimerkiksi laajakaistahankkeisiin, pyörämatkailun kehittämiseen, suureen viljelijöiden biokaasuhankkeeseen ja ympäristötekoihin. Ensi vuonna ELY-keskusten sijaan maaseutua kehittävät elinvoimakeskukset yhdessä paikallisten Leader-ryhmien kanssa.
Hämeen ELY-keskuksen rahoitusvuosi oli toimintaympäristöltään haastava, mutta tulevaisuuteen uskova16.12.2025 09:00:00 EET | Tiedote
Hämeen ELY-keskuksen viimeinen rahoitusvuosi kuvastaa hyvin sekä vallitsevaa geopoliittista epävarmuutta, että talouden haastavaa tilaa. Rahoitukset eri instrumentteja vertaillen vähenivät edellisvuosiin verrattuna. Vuoden 2025 rahoituskatsaus on Hämeen ELY-keskuksen viimeinen, ja jatkossa elinvoimakeskukset julkaisevat tietoa myöntämistään rahoituksista.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme


