PeeÄssän juhlavuosi täynnä hyötyä ja kohtaamisia omistajille
Osuuskauppa PeeÄssän tammi-kesäkuun liikevaihto kasvoi yli 7 prosenttia edellisvuodesta. Voimakkaimmin kasvoivat päivittäistavara- ja ravintolakauppa. Käyttötavarakaupassa kasvu oli maltillisempaa ja majoitustoimiala jäi viime vuodesta. Tulos pienentyi edellisestä vuodesta.

Liikevaihto oli alkuvuoden aikana 365,6 miljoonaa euroa, jossa kasvua verrattuna viime vuoden vastaavaan aikaa oli 7,1 prosenttia (+24,1 milj.€). Liikevaihdon kasvun taustalla ovat edulliset hinnat, onnistumiset asiakaskohtaamisissa ja uudistuneet palvelut. Myös uusien jäsenten määrän kasvu on ollut ennätyksellisen voimakasta alkuvuoden aikana.
Päivittäistavarakaupan liikevaihto oli 239,9 miljoonaa euroa, jossa kasvua oli 11,8 prosenttia (+25,3 milj.€). Erityisesti Prisma- ja S-Market-ketjut kasvoivat vahvasti alkuvuoden aikana ja ruoan verkkokauppa kehittyi kivijalkamyymälöitä voimakkaammin. Uudistetut S-marketit ja uusi Maljalahden S-market Kuopiossa on olleet asiakasomistajien mieleen, joka on osaltaan tuonut kasvua liikevaihtoon.
Käyttötavarakaupan liikevaihto oli 27,7 miljoonaa euroa ja se kasvoi edellisvuodesta 3,3 prosenttia (+0,9 milj.€). Myyntiä vauhditti erityisesti Kuopion Sokoksen ja Iisalmen Emotionin hyvä kehitys.
Majoitus- ja ravitsemiskaupan liikevaihto kasvoi alkuvuoden aikana 9,4 prosenttia (+2 milj.€) ja oli 23,6 miljoonaa euroa. Majoituskauppa toteutui suunniteltua parempana, mutta jäi edellisestä vuodesta 8,5 prosenttia (-0,5 milj.€). Liikevaihtoon vaikutti remontissa olleiden hotellien vajaa majoituskapasiteetti. Ravintolakaupan liikevaihto puolestaan kasvoi alkuvuoden aikana 15,5 prosenttia (+2,5 milj.€). Suurinta kasvu oli pikaruokaravintoloissa. Kuopion satamaan avattu uusi ravintola Bona BBQ on myös ylittänyt odotuksia.
Polttonesteiden liikevaihto oli 72 miljoonaa euroa ja se pienentyi 5,4 prosenttia (-4,1 milj.€). Polttonesteiden liikevaihdon laskuun vaikutti edellisvuodesta laskenut markkinahinta. Polttoaineiden litrakehitys kasvoi 4,3 prosenttia.
- Käynnissä on PeeÄssän 120-vuotisjuhlavuosi, jonka kunniaksi olemme lisänneet taloudellista hyötyä S-mobiili ja henkilöstöetujen kautta asiakkaille ja henkilöstölle alkuvuoden aikana yli miljoonalla eurolla. Juhlavuoden aikana olemme mahdollistaneet tuhansien ihmisten kohtaamisia urheilun, tanssin ja musiikin äärellä erilaisissa tapahtumissa toimialueellamme. Omistajien saama hyöty on meille kaikki kaikessa ja pidämme siitä kiinni haastavinakin aikoina. Maksoimme keväällä myös yli 17 miljoonaa euroa ylijäämänpalautusta edellisen vuoden ostoksista ja Bonusta on alkuvuoden aikana maksettu yli 11 miljoonaa euroa. Vuodesta on tulossa ennätyksellinen omistajien saaman taloudellisen hyödyn näkökulmasta. Maailman epävakaa tilanne ja voimakas hintojen nousu näkyy ihmisten käyttäytymisessä ja hinnan merkitys korostuu entisestään. Osuustoiminta ja asiakasomistajuuden tuomat hyödyt kantavat eteenpäin vaikeimpinakin aikoina. Pyrimme omilla toimillamme helpottamaan tätä tilannetta, kertoo toimitusjohtaja Mikko Junttila.
Henkilöstön kehittämiseen ja kouluttamiseen panostaminen jatkui alkuvuoden aikana voimakkaana. Isoin yksittäinen panostus oli uudistetun strategian teemoihin keskittyvät heimopäivät Tahkolla ja heimoillat Kuopiossa, joihin osallistui yli 2 000 peeässäläistä.
Alkuvuoden tulos oli 7,4 miljoonaa euroa. Tulos oli suunniteltua parempi, mutta pienentyi edellisen vuoden vastaavasta ajasta 1,7 miljoonaa euroa. Tulosta haastoivat toimipaikkojen uudistukset, korkea sähkön hinta, panostukset juhlavuoden etuihin ja investoinnit henkilöstön osaamisen, yhteistyön ja vuorovaikutuksen kehittämiseen. Tulosnäkymä loppuvuoteen on hyvä.
- Alkuvuoteen voidaan kokonaisuutena olla tyytyväisiä. Yli 7 prosentin kasvu liikevaihdossa on erinomainen, josta kiitos kuuluu jokaiselle peeässäläisen tekemälle työlle. Tulosta haastavat kokonaisuudet ovat suunnitelman mukaisia ja haastavasta vuodesta huolimatta olemme pitäneet tiukasti kiinni pysyvästi edullisesta hintatasosta. Olemme alkuvuodesta lähteneet yhdessä kulkemaan Parhaan Elämän Matkaa, joka on tässä vaiheessa innostanut PeeÄssän heimoa erityisesti henkilökunnan osalta. Tavoitteemme on lisätä osallisuuden kokemusta, vaikuttamisen mahdollisuuksia ja vuoropuhelua asiakasomistajiemme kanssa. Parhaillaan on käynnissä koko maakunnan kattava arvokeskustelu, jossa tavoitteenamme on kuulla mitä arvomme tarkoittaa meidän asiakkaillemme, sillä arvomme ovat nyt myös asiakaslupauksemme, kertoo Junttila.
Tulossa on vahva investointivuosi maakunnan palveluihin. Kuluvana vuonna investoinnit maakunnan palveluihin tulevat kohoamaan yli 40 miljoonaa euron.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Mikko Junttilatoimitusjohtaja
Puh:044 719 7200mikko.junttila@sok.fiOsuuskauppa PeeÄssä
Olemme yli 124 000 asiakasomistajan omistama palvelualan yritys Pohjois-Savossa. Tehtävänämme on tuottaa kilpailukykyisiä etuja ja palveluja asiakasomistajille. Omalla työllämme kehitämme jäseniemme ja koko Pohjois-Savon hyvinvointia. Olemme kehittyvä ja yksi maakunnan suurimmista yrityksistä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Osuuskauppa PeeÄssä
Osuuskauppa PeeÄssä on ostanut kaksi tonttia Iisalmen keskustasta19.12.2025 13:30:00 EET | Tiedote
PeeÄssä on ostanut kaksi tonttia Iisalmen keskustasta. Vierekkäiset tontit sijaitsevat osoitteessa Pohjolankatu 16. Tonttien myyjät ovat Lujatalo Oy ja Pulkan perikunta. Tällä tonttikaupalla täydennämme asiakasomistajien palveluita Iisalmessa. Tarkoituksenamme on rakentaa tontille S-market, joka täydentää Iisalmen keskustan asiakasomistajien palveluita entisestään, kertoo vähittäiskaupan toimialajohtaja Jouni Ruotsalainen. Uuden myymälän palveluita tulevat täydentämään myös S-kaupan noutopalvelut sekä robottitoimitukset, jotka on saaneet erityisen kovan kysynnän Iisalmessa. Kokonaisinvestointi on 4,5 miljoonaa euroa. Myymälä tulee työllistämään noin 10 henkeä. Rakennustyöt aloitetaan ensi kevään aikana ja myymälä on tarkoitus avata joulukauppaan 2026. Rakennusprojektin kokonaisurakoitsijana toimii Lujatalo Oy.
PeeÄssä uudistaa Iisalmen Prisman19.12.2025 10:59:29 EET | Tiedote
Iisalmen Prisma uudistuu vuoden 2026 aikana vastaamaan entistä paremmin asiakkaiden tarpeisiin. Uudistuksen myötä tarjoamme asiakasomistajille monipuolisemman ja sujuvamman asiointikokemuksen. Osallistimme alueen asiakasomistajia uudistukseen ja olemme saaneet satoja toiveita ja ideoita. Kiitos niistä jokaisesta, ne ovat meille erittäin arvokkaita, kertoo prismajohtaja Sanna Isrikki Tulevan talven ja kevään aikana uusitaan kylmäkalusteet ja myymälää päivitetään muutoinkin uuden Prisma-konseptin mukaiseksi. Uudistuksen myötä Suomen suosituin verkkokauppa, S-kaupat, sekä Prisma.fi saavat lisää noutolokeroita. Lisäksi Prisman yhteyteen rakennetaan PeeÄssän oma parturi-kampaamo, Rimmaamo, jolla vahvistetaan palvelutarjontaa entisestään iisalmelaisille asiakasomistajille. Emotion, S-pankki, Buffa ja Presso ja 24 -Pesula säilyvät entisillä paikoillaan palvellen asiakkaita normaalisti uudistuksen ajan. Myös uutta palvelutarjontaa on tulossa, josta tiedotetaan myöhemmin uudistuksen edetessä. I
Osuuskauppa PeeÄssän hallintoneuvosto ja hallitus vuodelle 202618.12.2025 09:27:22 EET | Tiedote
Osuuskauppa PeeÄssän edustajisto on valinnut sääntömääräisessä syyskokouksessaan 20.11.2025 jäsenet hallintoneuvostoon. Osuuskaupan sääntöjen mukaan hallintoneuvostoon kuuluu 21 jäsentä, joista edustajisto valitsee 19 ja osuuskaupan henkilöstö 2 jäsentä. Edustajisto valitsi syyskokouksessaan hallintoneuvostoon 20.11. alkaen uutena jäsenenä Anna Huttusen ja 1.1.2026 alkaen Johanna Paanasen. Anna valittiin hallintoneuvostosta eronneen Vesa Linnanmäen tilalle ja Johanna erovuoroisuusrotaatiossa olleen Hannu Keräsen tilalle. Uutena henkilöstön edustajana aloittaa 1.1.2026 alkaen Marja-Liisa Tarkiainen erovuoroisuusrotaatiossa olleen Juha Lyytikäisen tilalla. PeeÄssän hallintoneuvosto vuodelle 2026: Antikainen Veikko, ylipalomies, yrittäjä, Vieremä Back-Hytönen Minna, YTM, maatalousyrittäjä, Vesanto Eskelinen Mika, hankintapäällikkö, Kuopio Huttunen Anna, yritysasiantuntija, yrittäjä, tradenomi YAMK, Siilinjärvi Hänninen Jarmo, MMM, agronomi, Rautalampi Kiiskinen Sari, henkilöstöpäällikkö,
PeeÄssä investoi liikenteen palveluihin Kuopiossa ja Pyhäjärvellä7.11.2025 12:52:32 EET | Tiedote
Osuuskauppa PeeÄssä investoi liikenteen palveluihin Kuopion ABC Pitkälahdessa ja ABC Pyhäjärvellä. Molemmille asemille rakennetaan lisää sähköautojen latausta ja lisäksi Pitkälahteen rakennetaan kaksi uutta autopesulaa. Pitkälahden ja Pyhäjärven sähköautojen latauskapasiteetti kasvatetaan molemmilla asemilla kahteen megawattiin. Tällä hetkellä sähköautojen suurteholatauspaikkoja on molemmissa kohteissa kuusi ja jatkossa sähköautoilevia asiakkaita palvelevat 20 latauspaikan kentät. Sähköautolataus on tärkeä osa asiakasomistajiemme palvelutarjoamaa ja sen kysyntä kasvaa nopeasti, varsinkin liikenteen solmukohdissa ja vilkkaiden pääteiden varsilla. Vastaamme nyt kasvaneeseen kysyntään lisäämällä merkittävästi Pitkälahden ja Pyhäjärven kapasiteettia. Suunnitteilla on myös lisää investointeja sähköautolatausverkkoomme, kertoo PeeÄssän toimialajohtaja Aleksi Vuorinne. Sähköautolatauksen lisäksi PeeÄssä investoi Pitkälahden autopesupalveluihin. Nykyiset kaksi pesukonetta vaihdetaan uusiin ja
PeeÄssä sulkee ravintola Leiketuvan14.10.2025 10:13:11 EEST | Tiedote
Osuuskauppa PeeÄssä sulkee Kuopion Sokoksen ravintolamaailmassa sijaitsevan ravintola Leiketuvan. Syynä sulkemiselle on ravintolan kannattamattomuus. Henkilökunnan kanssa on käyty muutosneuvottelut ja heidät on työllistetty PeeÄssän muihin toimipaikkoihin. Sokoksen ravintolamaailman muut ravintolat jatkavat toimintaansa normaalisti. Ravintola Leiketupa on auki viimeisen kerran 25.10.2025.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme