SDP:n Joona Räsänen: Perintöverosta luopuminen jatkaisi suurituloisimpia hyödyttävää linjaa
8.8.2023 15:48:48 EEST | SDP EDUSKUNTA | Tiedote
Eduskunnan valtiovarainvaliokunnan jäsen ja SDP:n valiokuntavastaava, kansanedustaja Joona Räsänen pitää Orpon hallituksen suunnitelmia luopua perintöverosta vastuuttomina nykyisessä taloustilanteessa. Uudistus suosisi Kalevi Sorsa -säätiön juuri julkaiseman raportin mukaan varsin pientä ja hyvin varakasta joukkoa Etelä-Suomen kasvukeskuksissa, mutta rankaisisi pieniä perintöjä saavia ihmisiä.

- Sinänsä tietysti hallitusohjelmaan sisältyvä suunnitelma siirtyä Ruotsin malliin perintö- ja lahjaverotuksessa on linjakas Orpon hallitukselle, että hyödyt ohjataan kaikista parhaiten jo ennestään toimeentuleville ja lasku jää pienituloisten maksettavaksi, huokaa SDP:n valiokuntavastaava Räsänen.
Ruotsin mallissa perinnön arvonnousuun liittyvä vero maksetaan vasta siinä vaiheessa, kun omaisuus realisoidaan. Nykyisin Suomessa alle 20 000 euron perinnöt puolestaan ovat verovapaita, mutta Ruotsin mallin mukaan ne menisivät verolle.
- Varakkailla suvuilla ei ole tarvetta realisoida suuria perintöjään pitkään aikaan, joten valtiolta vähintäänkin lykkääntyisi verotulojen saaminen. Suomessa perintöveron tuotto on ollut lähes miljardin vuositasolla, ja nykyisessä taloustilanteessa ei ole syytä muuttaa verotusta regressiivisempään eli suurituloisia entisestään hyödyttävään suuntaan, vaikka pienistä veroista saataisiinkin veropohjaa tilkittyä, Räsänen linjaa.
Perintöverotusta tulisi kehittää oikeudenmukaisemmaksi
Hänen mukaansa Sorsa-säätiön raportin tilastokatsaus, kansainväliset esimerkit ja verotuksen asiantuntijoiden selkeän enemmistön näkemykset puoltavat aukottomasti perintö- ja lahjaveron säilyttämistä ja kehittämistä.
- Perinnöt ovat ansiottomasti saajalleen kertyvää omaisuutta, mutta nykyiselläänkin miljoonaperintöjä verotetaan kevyemmin kuin keskiluokkaisten ansiotuloja. Tämä on yksiselitteisesti väärin – perintö- ja lahjaveroa tulisi päinvastoin kehittää progressiivisempaan suuntaan, mihin raportin esitykset antavat hyvän pohjan, Räsänen kiittää.
Tilastojen mukaan nykyisin Suomessa noin 60 prosenttia perinnöistä on verovapaita, sillä ne jäävät arvoltaan alle 20 000 euron alarajan. Kun tarkastellaan perintöjen ja lahjojen arvoa, ne keskittyvät jo valmiiksi suurituloisille. Vuosina 2017–2019 suurituloisimman tulokymmenyksen osuus perinnöistä ja lahjoista oli 39 prosenttia. Lahjoissa osuus oli jopa 59 prosenttia.
- Perintö- ja lahjaveron poistaminen hyödyttäisikin erityisesti varsin pientä ja hyvin toimeentulevaa joukkoa lähinnä Etelä-Suomen kasvukeskuksissa. Perintöverotukseen liittyy nykyisellään epäkohtia, joita on syytä korjata, mutta hallituksen havittelema linja on epäoikeudenmukainen sekä kulutuskysynnän kannalta vahingollinen, Räsänen huomauttaa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Joona RäsänenKansanedustaja
Puh:050 547 5590joona.rasanen@eduskunta.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA
SDP:n Suhonen: Orpon-Purran hallitus lyö kalastajia ja laiminlyö harmaan talouden torjunnan6.11.2026 13:59:09 EET | Tiedote
Julkisesta taloudesta jäi verohallinnon mukaan viime vuonna uupumaan mahdollisesti jopa puoli miljardia euroa verotuloja ja sosiaalivakuutusmaksuja. Keskiviikkona eduskunnan käsittelyyn tuotiin esitys, jossa harmaan talouden torjunnan varjolla pienimuotoisesta kalan myymisestä ilman rekisteröitymistä kaupalliseksi kalastajaksi tehdään yksityishenkilöille laitonta. SDP:n kansanedustaja ihmettelee, jääkö tämä Orpon-Purran hallituksen tärkeimmäksi harmaan talouden vastaiseksi toimeksi.
SDP:n Piritta Rantanen: Orpon hallitukselta karu kannanotto naisten palkkapäivänä6.11.2026 13:02:47 EET | Tiedote
Tänään vietettävä naisten palkkapäivä muistuttaa siitä, että naisten ja miesten välille jää Suomessa kehityksestä huolimatta merkittävä palkkaero. Samana päivänä hallituspuolueet äänestivät eduskunnassa nurin SDP:n tasa-arvolakiin esittämät muutokset, joilla olisi vahvistettu palkkatasa-arvon toteutumista käytännössä. – Hallituspuolueiden äänestyskäyttäytyminen osoittaa, että naisten palkkapäivän kaltaisia muistutuksia tarvitaan Suomessa edelleen vuonna 2026. Kun palkkaeroja kaventavia keinoja olisi tarjolla, hallitus ei ole valmis niitä käyttämään, sanoo työ- ja tasa-arvovaliokunnan jäsen, kansanedustaja Piritta Rantanen (sd.).
SDP störst i Svenska nätverket i riksdagen6.11.2026 11:44:19 EET | Pressmeddelande
SDP får den bredaste representationen i det nya nätverket för svenska frågor i riksdagen. Bland de 35 ledamöter som anmält sig finns 15 socialdemokrater, däribland riksdagsledamöterna Anette Karlsson och Johan Kvarnström. De välkomnar att Folktinget samlar ledamöter över partigränserna för att stärka svenskans ställning i Finland.
SDP:n Gebhard: Työpaikan vaihtamisesta ei saa seurata tuhansien eurojen sakkoja5.11.2026 18:13:11 EET | Tiedote
Kansanedustaja Elisa Gebhard (sd.) vaatii selkeyttä työsuhteen jälkeisten houkuttelukieltojen sääntelyyn. Gebhard on jättänyt aiheesta kirjallisen kysymyksen hallitukselle. Hänen mukaansa houkuttelukieltoja voidaan käyttää kilpailukieltosopimuksia koskevan lainsäädännön kiertämiseen.
SDP:n Piritta Rantanen: Hallitus lätkii kärpästä pesäpallomailalla5.11.2026 15:25:07 EET | Tiedote
Keskiviikkona eduskunnassa aloitettiin hallituksen esityksen käsittely, jossa pienimuotoisesta kalan myymisestä ilman rekisteröitymistä kaupalliseksi kalastajaksi tehdään yksityishenkilöille laitonta. Esitystä perustellaan harmaan talouden torjumisella. Eduskunnan työelämä- ja tasa-arvovaliokunnan jäsen Piritta Rantanen ihmettelee Orpon-Purran hallituksen prioriteetteja.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme