Flow Festival luopuu kumppanuudesta Heineken Silverin kanssa
Flow Festival luopuu kumppanuudesta Heineken Silverin kanssa Heinekenin Venäjä-kytkösten vuoksi.
“Kun tieto Heinekenin tilanteesta Venäjällä tavoitti meidät keväällä, kävimme keskustelua pääyhteistyökumppani Hartwallin kanssa eri tuotteiden läsnäolosta Flow'ssa ja arvioimme yhdessä tilannetta. Tuolloin Heinekeniltä kerrottiin, että yritys olisi poistumassa Venäjältä. Näin ei kuitenkaan vielä ole tapahtunut”, kertoo Flow Festivalin toimitusjohtaja Suvi Kallio.
Heinekenilta saadun tiedon mukaan yritys on sitoutunut irtaantumaan Venäjältä, mutta he työskentelevät edelleen irtaantumisen mahdollistamiseksi.
“Olemme arvioineet tilannetta uudelleen ja tulleet päätökseen, että luovumme kumppanuudesta Heineken Silverin kanssa. Heineken Silver korvataan muilla Hartwallin tuotteilla”, Kallio kertoo.
Flow Festival järjestetään Helsingin Suvilahdessa 11.–13.8.2023. Yhteensä Flow Festivalilla esiintyy lähes 150 artistia. Esiintymässä mm. Lorde, Blur, Wizkid, Kaytranada, Christine & The Queens, Tove Lo, Devo, Pusha T, Caroline Polachek, Suede, Moderat ja monia muita.
Yhteyshenkilöt
Eeva PalménTiedottaja
Puh:+ 358 40 613 9933eeva@flowfestival.comTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Flow Festival
20-vuotisjuhliaan ensi kesänä viettävä Flow Festival julkistaa ensimmäiset esiintyjänsä22.11.2023 11:00:00 EET | Tiedote
Flow Festival juhlistaa 20-vuotista taivaltaan 9.–11.8.2024 Helsingin Suvilahdessa. Ensimmäiset esiintyjät on nyt julkistettu ja Flow’n kolmannelle vuosikymmenennelle saattelevat maailmanluokan tähdet Fred again.., Pulp, The Smile, PJ Harvey sekä monet muut kansainväliset ja kotimaiset huippunimet.
Flow Festival huipentui aurinkoiseen sunnuntaihin14.8.2023 00:32:22 EEST | Tiedote
Yhteensä lähes 90 000 festivaalivierasta saapui Helsingin Suvilahteen nauttimaan viikonlopusta täynnä kansainvälisiä ja kotimaisia huippuartisteja, taidetta ja kaupunkikulttuuria. Yleisö pääsi nauttimaan myös koko viikonlopun kestäneestä Flow Talks -puheohjelmakokonaisuudesta, vastuullisuuteen perustuvasta kattavasta ravintolavalikoimasta sekä Suvilahden ainutlaatuisen alueen lumoavasta tunnelmasta.
Lorde hurmasi Flow’n loppuunmyydyssä lauantaissa13.8.2023 01:13:54 EEST | Tiedote
Perjantaina alkanut kolmipäiväinen Flow Festival jatkui lauantaina Helsingissä. Loppuunmyyty Flow-päivä keräsi ikoniselle Suvilahden festivaalialueelle 30 000 iloista juhlijaa, ja tunnelma oli Flow’lle tyypilliseen tapaan värikkään juhlava.
Flow Festival käynnistyi Helsingin Suvilahdessa aurinkoisissa merkeissä12.8.2023 01:14:32 EEST | Tiedote
Vuoden odotetuin viikonloppu alkoi perjantaina, kun miltei 30 000 festivaalivierasta saapui Flow Festivalille Helsingin Suvilahteen nauttimaan upeista artisteista, kattavasta ruokatarjonnasta, ajatuksia herättävästä taiteesta, ajankohtaisesta puheohjelmasta sekä ainutlaatuisesta festivaalihumusta.
Flow Festivalia juhlitaan tänä viikonloppuna Helsingin Suvilahdessa9.8.2023 12:00:00 EEST | Tiedote
Flow Festivalia juhlitaan tänä viikonloppuna 11.–13. elokuuta Helsingissä, kun musiikin, taiteen ja kaupunkikulttuurin ystävät kokoontuvat Suvilahteen. Festivaalin yhden päivän launtailiput sekä kahden päivän liput perjantai-lauantai -yhdistelmällä on loppuunvarattu, mutta muita lipputyyppejä on edelleen saatavilla.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme