Flow Festivalia juhlitaan tänä viikonloppuna Helsingin Suvilahdessa
Flow Festivalia juhlitaan tänä viikonloppuna 11.–13. elokuuta Helsingissä, kun musiikin, taiteen ja kaupunkikulttuurin ystävät kokoontuvat Suvilahteen. Festivaalin yhden päivän launtailiput sekä kahden päivän liput perjantai-lauantai -yhdistelmällä on loppuunvarattu, mutta muita lipputyyppejä on edelleen saatavilla.

Flow Festivalilla on tänä vuonna yhteensä kymmenen tapahtuma-aluetta ja noin 150 esiintyvää artistia tai ryhmää. Kansainvälisistä tähtiesiintyjistä Flow’hun saapuvat Lorde, Blur, Wizkid, Kaytranda, Christine & The Queens, Tove Lo, Devo, Pusha T, Caroline Polachek, Suede, Moderat ja monet muut. Kotimaisista huippunimistä Flow’ssa puolestaan esiintyvät muun muassa Sexmane, Anna Puu, Paperi T, Yona & Tapiola Sinfonietta, Olavi Uusivirta 40/20, Alma ja Ruusut.
Yleisö saa lisäksi nauttia DJ-maailman huippunimien sekä kiinnostavimpien nousevien tähtien esiintymisistä Resident Advisor Front Yard -alueella, Backyardilla ja Champagne Bar & Loungessa. Lisäksi uusi venue X Garden esittelee Helsingin kiinnostavimmat klubikonseptit Flow’ssa. DJ- ja klubimusiikin eturivin artisteista. Festivaalilla nähdään muun muuassa Eris Drew & Octo Octa, Folamour, Louie Vega, Nene H, Hunee ja Nooriyah. Suvilahden vanhassa voimalaitoksessa sijaitseva The Other Sound x Sun Effects -venue puolestaan keskittyy esittelemään kokeellista musiikkia ja äänitaidetta sekä Sun Effectsin kuratoiman valo- ja videotaidekokonaisuuden. The Other Soundissa lavalle astuvat esimerkiksi Arushi Jain, Claire Rousay, Brìghde Chaimbeul, Mario Batkovic ja Kaukolampi / LRXY. Lue lisää Flow Festivalin artisteista: www.flowfestival.com/artists/.
Flow’n arvostettu taideohjelma tarjoaa ajatuksia herättäviä elämyksiä ympäri festivaalialuetta. Vuonna 2023 Tiilikello x Polestar -taidevenue esittelee hollantilaisen ympäristötaiteilijan Thijs Bierstekerin puhuttelevan uutusteoksen Gasp, joka käyttää reaaliaikaista ilmansaastedataa havainnollistaakseen pienhiukkasten esiintymisen ilmassa. Lisäksi Flow’ssa nähdään valo- ja videotaidetta, katutaidetta sekä nykytanssia. Lue lisää Flow’n taideohjelmasta: www.flowfestival.com/taide/.
Laadustaan ja monipuolisuudestaan tunnettu Flow’n ruokatarjonta koostuu tänä vuonna yli 40 ravintolan antimista ja 20 baarin juomatarjonnasta. Viime vuoden tapaan ruokalistoilla ei nähdä lainkaan punaista lihaa tai siipikarjaa, sillä Flow Impacts -tutkimus osoitti Flow’ssa tarjotun ruoan aiheuttamien ilmastovaikutusten olleen vuoden 2022 festivaalilla jopa puolet pienempi kuin vuonna 2019 päätöksen ansiosta. Juomien suhteen Flow panostaa laajaan tarjontaan kattavalla viiniselektiolla, pienpanimotuotteilla sekä runsaalla valikoimalla alkoholittomia juomia. Flow’n ravintolakokoelma koostuu rakastetuista suosikeista ja uutuuksista, kuten Boon Nam, Fiasco? Ragu Burn & Shine, Shinobi, The Glass ja Loi Loi. Tutustu tarkemmin Flow’n ruokatarjontaan: www.flowfestival.com/festivaali/food/.
Flow Festival ottaa osaa myös yhteiskunnalliseen keskusteluun järjestämällä koko viikonlopun mittaisen Flow Talks -puheohjelmakokonaisuuden. Päivittäin vaihtuvat teemat käsittelevät suomalaisen musiikkialan kansainvälistymistä, livenä esitettyä laatujournalismia sekä kestävää kehitystä. Flow Talks -ohjelmassa nähdään eturivin päättäjiä, Helsingin Sanomien raudanlujia toimittajia sekä kestävän kehityksen huippuasiantuntijoita. Lue lisää Flow Talksista: https://www.flowfestival.com/talks/.
Sustainable Flow on festivaalin oma vastuullisuusohjelma, joka takaa, että festivaali huomioi toiminnassaan sekä ympäristövastuun että sosiaalisen vastuun. Festivaali tuottaa uutta tutkimustietoa ja kehittää työkalua ympäristötietoisempaan tapahtumajärjestämiseen, lyhentää luontovelkaansa lahjoituksilla Luonnonperintösäätiölle, käyttää uusiutuvaa energiaa, kierrättää ja uudelleenkäyttää festivaalilla tuotetun jätteen sekä tarjoaa ympäristöystävällistä ruokaa. Lisäksi Flow edistää yhdenvertaisuutta, ja on turvallinen ja saavutettava tapahtuma. Lue lisää Sustainable Flow'sta täällä: https://www.flowfestival.com/festivaali/sustainable-flow/.
Flow Festival järjestetään Helsingin Suvilahdessa 11.–13.8.2023. Yhteensä Flow Festivalilla esiintyy lähes 150 artistia. Esiintymässä mm. Lorde, Blur, Wizkid, Kaytranada, Christine & The Queens, Tove Lo, Devo, Pusha T, Caroline Polachek, Suede, Moderat ja monia muita.
Flow Festival 2023 pääyhteistyökumppani on Hartwall. Muita kumppaneita ovat Polestar, YouTube, Vaasan, Oddlygood, Lanson, POOL by Antilooppi, Helsingin kaupunki ja Tietoevry. Mediakumppaneita ovat Helsingin Sanomat, Clear Channel, Radio Helsinki, Finnkino ja Resident Advisor ja tuotantokumppaneita Creative Technology, Sun Effects ja Stopteltat.
Liput:
Ticketmaster www.ticketmaster.fi p.0600-10-800
Tiketti www.tiketti.fi p.0600-1-1616
3 päivän lippu: 239 €
2 päivän lippu: 205 €
1 päivän lippu (la): 135 €
1 päivän lippu (pe & su): 125 €
3 päivän Gold-lippu: 345 €
1 päivän Gold-lippu: 189 €
Hinnat voimassa toistaiseksi. Lipun hinta sisältää palvelumaksun.
Lehdistökuvat: https://www.flowfestival.com/flow-festival/media/
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Eeva PalménTiedottaja
Puh:+ 358 40 613 9933eeva@flowfestival.comTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Flow Festival
Flow Festivalin The Other Sound -ohjelma esittelee kotimaisen ja kansainvälisen kokeellisen musiikin kiinnostavimpia tekijöitä7.5.2025 11:00:00 EEST | Tiedote
Flow Festivalin The Other Sound -ohjelma esittelee jännittäviä kotimaisia ja kansainvälisiä taiteilijoita, joiden teokset tarkastelevat ja laajentavat kokeellisen musiikin rajoja. Tämän vuoden ohjelma tuo yhteen monenlaisia ääniä hengellisestä jazzista ja äänirituaaleista moniaistisiin esityksiin sekä innovatiivisiin taidemusiikin sävellyksiin, joissa käsitellään muun muassa luonnon tilaa ja vaihtoehtoisia aistimisen tapoja.
Nigerialainen supertähti Burna Boy Flow Festivalille – mukana myös Black Star ja muut uudet nimet29.4.2025 11:00:00 EEST | Tiedote
Flow Festivalin ohjelma laajenee entisestään neljällä uudella artistilla perjantaille ja lauantaille. Nigerialainen supertähti Burna Boy, Yasiin Beyn ja Talib Kwelin muodostama legendaarinen hip-hop-duo Black Star, innovatiivinen indie-pop artisti Goldielocks sekä suomalaisen space-metallin pioneeri Oranssi Pazuzu ovat Flow’n tämän vuoden ohjelman uusimmat lisäykset. Uudet artistit vahvistavat Flow Festivalin monipuolista musiikillista kokemusta, povaten unohtumatonta viikonloppua huipputason esitysten parissa.
Flow Festivalin Heineken Backyard on hyväntuulisen klubimusiikin keidas15.4.2025 11:00:00 EEST | Tiedote
Flow Festivalin vaikuttava DJ- ja klubimusiikin kokoelma täydentyy, kun festivaali julkaisee valloittavasta tunnelmastaan tutun Backyardin esiintyjät. Tänä vuonna venue toteutetaan yhdessä festivaalin pääyhteistyökumppani Heinekenin kanssa. Flow’n vehreä takapiha tarjoaa parastaan muun muassa housen, discon ja queer-ilon ystäville, kun lavalle astuvat Antal, Danilo Plessow, Batu, Colleen ‘Cosmo’ Murphy, DJ EZ, CC:DISCO!, Horse Meat Disco ja monet muut.
Flow’n Balloon 360° -lava esittelee kansainvälisen rytmimusiikin parhaimmistoa1.4.2025 11:00:00 EEST | Tiedote
Flow Festivalin ikonisella Balloon 360° -lavalla esiintyy tänäkin vuonna joukko kansainvälisen rytmimusiikin parhaita. Lavalla nähdään muun muassa brasilialaisen rytmimusiikin omaperäisin legenda Hermeto Pascoal, teknopioneeri Jeff Millsin johtama Tomorrow Comes The Harvest, newyorkilainen soft rock -bändi Infinity Song, nigerialaisen diskomusiikin pioneeri Oby Onyioha sekä monia muita. Kotimaisiin esiintyjiin lukeutuu väliaikaisen paluun tekevä The Five Corners Quintet, joka juhlistaa 20 vuotta täyttävää esikoislevyään.
Flow laajenee ensimmäistä kertaa Hanasaaren voimalaitosalueelle – klubimusiikin huippunimiä uudistuvalle Front Yardille19.3.2025 11:00:00 EET | Tiedote
Tänä vuonna Flow Festivalin elektroniseen musiikkiin keskittyvä Front Yard -venue siirtyy täysin uuteen sijaintiin Hanasaaren voimalaitosalueelle. Ensimmäistä kertaa tapahtumakäyttöön aukeava voimalaitosalue tuo Flow’hun uuden, kiinnostavan elementin ja festivaali toivoo laajenemisen Hanasaaren suuntaan olevan mahdollista myös tulevina vuosina. Front Yardilla esiintyy tänäkin vuonna klubimusiikin kiinnostavimpia nimiä, kuten Joy Orbison, Avalon Emerson, Verraco, TSHA, Ayesha sekä Funk Tribu.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme