Trail Tour Finland Oy

Polut innostavat myös lapsia liikkumaan – viisi vinkkiä polkujuoksun kokeiluun!

Jaa
Leikkejä ja seikkailuja tarjoaville poluille voi ottaa mukaan jalkapallon tai keppihevosen. ”Eniten tykkään juosta aina välillä suolla”, sanoo poluilla viihtyvä 9-vuotias Ukko.
Nuuksio Classic Mini Maratonilla lapset voivat kulkea hyväkulkuisilla poluilla kiertävän reitin vanhemman kanssa. Kaikki saavat osallistujapalkintona Nuuksio Classic -mitalin. Kuva: Miska Koivumäki.
Nuuksio Classic Mini Maratonilla lapset voivat kulkea hyväkulkuisilla poluilla kiertävän reitin vanhemman kanssa. Kaikki saavat osallistujapalkintona Nuuksio Classic -mitalin. Kuva: Miska Koivumäki.

Aikuisten keskuudessa suosioon noussut polkujuoksu innostaa myös lapsia, ja lajin tarjoamat luontokokemukset koukuttavat kaiken ikäisiä.

Polkujuoksun lajivastaava Topi Kiljunen Suomen Ladulta sanoo tutkimustenkin osoittavan, että luonnossa ulkoilu on lähellä suomalaisten sydäntä.

Poluilla liikkuminen juosten, kävellen tai pyörillä on keino kasvattaa suomalaisten vahvaa luontoyhteyttä myös seuraaville sukupolville, hän sanoo.

”Suomalaiset ovat EU:n ulkoilevin kansa. Suomi liikkuu huomattavan paljon luontopoluilla ja lähimetsissä. Luonnon terveysvaikutukset immuunipuolustusjärjestelmälle, mielialaan sekä lasten ja nuorten kehitykseen ovat luonnon tarjoaman hyvän olon tunteen lisäksi tutkittuja järkisyitä suunnata ulos poluille koko perheen voimin.”

Liikuntaa leikkien ja seikkaillen

Lasten ja nuorten polkujuoksuseura Trail Blazers on perustettu edistämään lasten iloa liikkua luonnossa. Taustalla on myös huoli lasten ja nuorten vähentyneestä liikunnasta.

Keväällä 2022 perustetun espoolaisseuran yhteislenkeillä on huomattu, kuinka lapset ovat mestareita käyttämään mielikuvitustaan ja viihtymään poluilla.

”Vaihtelevan maaston ja alustan ansiosta polkujuoksu kehittää lihaksistoa ja haastaa sopivasti tasapainoa. Lätäköt, kaatuneet puunrungot, kivet ja erilaiset maastot merkitsevät lapsille hauskaa, leikinomaista seikkailua. Lenkillä voi esimerkiksi kohdata metsäneläimen tai osua marjamättäälle. Tai mikä voisi tuoksua ihanammalta kuin sateen raikastama metsä?” sanoo Jasmina Nikula, yksi Trail Blazers ry:n perustajista ja ohjaajista.

Myös 9-vuotias Ukko korostaa jatkuvasti vaihtelevan reitin tärkeyttä.

”Tykkään teknisistä poluista, mutkista, esteistä ja lätäköistä. Eniten tykkään juosta aina välillä suolla”, espoolaisjuniori sanoo metsälenkeistä.

- - - 

Info: Viisi vinkkiä perhepolkujuoksun kokeiluun

  1. Kaiva kamppeet kaapista. Lajia voi kokeilla, kun jalassa on hyvin istuvat lenkkarit ja päällä mukavat vaatteet liikkumiseen. Usein nämä löytyvät jo valmiiksi vaatekaapista - polkujuoksu onkin edullinen harrastus. Jos kärpänen puraisee, voi hankkia lajiin suunniteltuja varusteita kuten pitäväpohjaiset juoksukengät.
  2. Avaa ovi lähiluontoon. Puolella suomalaisista lähimetsä on keskimäärin 300 metrin päässä kotiovesta. Usein polkujuoksua voi harrastaa ihan lähimetsässä – joskus ympärillä olevaa luontoa pitää vain katsoa uusin silmin, poiketa tieltä metsään ja kokeilla, mihin polku johtaa.
  3. Ota mukaan pallo, keppari tai luuppi. Polkujuoksu on hyvä kumppani monen muun lajin ja leikin oheen. Voit kytkeä polkulenkkiin muita lapsen mielenkiinnon kohteita ja ottaa lenkille mukaan esimerkiksi keppihevosen, jalkapallon tai luupin, jos ne innostavat lasta.
  4. Kävele, konttaa, kiipeile. Vaikka puhummekin polkujuoksusta, ei polulla tarvitse jatkuvasti juosta – eivät aikuisetkaan niin tee. Voit kokeilla esimerkiksi luontoparkouria ja liikkua kaatuneilla puunrungoilla, puiden oksilla, kivillä ja kannoilla omaa mielikuvitusta käyttäen.
  5. Porukalla poluille. Lasten sarjoja tarjoaviin polkujuoksutapahtumiin voi osallistua matalalla kynnyksellä. Kuten aikuistenkin sarjoissa, tapahtumiin voi osallistua kilpailemalla tai omaan leppoisaan tahtiin liikkuen. Nuuksio Classic Trail Marathon -tapahtumassa 2.9.2023 on 6–16-vuotiaille suunnattu 5,7 kilometrin Nuuksio Classic Mini Maraton. Trail Blazers järjestää 24.8. tapahtumareitillä yhteisharjoituksen, jonne ovat tervetulleita myös vanhemmat. Lenkin jälkeen on mahdollisuus pulahtaa järveen Hotelli Nuuksion pihalta.

Lähteet: Trail Blazers ry, Suomen Latu ry 

Katsoaksesi videon lähteestä www.youtube.com, anna hyväksyntä sivun yläosasta.Katso Nuuksio Classic Trail Marathon 2022 -tapahtuman tunnelmia järjestäjän videolta.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Terho LahtinenTapahtumajohtajaNuuksio Classic Trail Marathon

Puh:050-3807858

Kuvat

Nuuksio Classic Mini Maratonilla lapset voivat kulkea hyväkulkuisilla poluilla kiertävän reitin vanhemman kanssa. Kaikki saavat osallistujapalkintona Nuuksio Classic -mitalin. Kuva: Miska Koivumäki.
Nuuksio Classic Mini Maratonilla lapset voivat kulkea hyväkulkuisilla poluilla kiertävän reitin vanhemman kanssa. Kaikki saavat osallistujapalkintona Nuuksio Classic -mitalin. Kuva: Miska Koivumäki.
Lataa
Nuuksio Classicin kehuttu tunnelma välittyy sukupolvelta toiselle. Kuva: Rami Valonen.
Nuuksio Classicin kehuttu tunnelma välittyy sukupolvelta toiselle. Kuva: Rami Valonen.
Lataa
Nuuksio Classic Trail Marathonin reitti valittiin hiljattain maailman 25 kauneimman polkujuoksukilpailun listalle. Kuva: Rami Valonen.
Nuuksio Classic Trail Marathonin reitti valittiin hiljattain maailman 25 kauneimman polkujuoksukilpailun listalle. Kuva: Rami Valonen.
Lataa
Nuuksio Classic Trail Marathonin reitillä juostaan paljon avokallioilla ja avarassa männikössä. Kuvassa vuoden 2022 naisten sarjan voittaja Anna-Stiina Erkkilä. Kuva: Rami Valonen.
Nuuksio Classic Trail Marathonin reitillä juostaan paljon avokallioilla ja avarassa männikössä. Kuvassa vuoden 2022 naisten sarjan voittaja Anna-Stiina Erkkilä. Kuva: Rami Valonen.
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Trail Tour Finland on vuonna 2013 alkunsa saanut Suomen suurin polkujuoksukiertue. Sen tavoitteena on nostaa polkujuoksun näkyvyyttä ja vahvistaa polkujuoksukulttuuria. Trail Tour Finland Oy haluaa innostaa uusia harrastajia lajin pariin viemälle heidät Suomen ikonisimpiin luontomaisemiin ja ylittämään itsensä. 

Trail Tour Finland koostuu kahdesta polkujuoksusarjasta. BUFF Trail Tour Finland kattaa seitsemän osakilpailua (21-55 km) ja Bridgedale Ultra Trail Tour Finland kolme osakilpailua (130-166 km) seuraavasti: 

BUFF Trail Tour Finland

Bridgedale Ultra Trail Tour Finland

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Trail Tour Finland Oy

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye