Mika Laurikainen on nimitetty Kiinteistömaailma Oy:n toimitusjohtajaksi
Kiinteistömaailma Oy:n toimitusjohtajaksi on nimitetty Mika Laurikainen 1.9.2023 alkaen. Nykyinen toimitusjohtaja Risto Kyhälä siirtyy Kiinteistömaailma Oy:n hallituksen puheenjohtajaksi. Laurikainen työskentelee tällä hetkellä Kiinteistömaailman liiketoimintajohtajana vastaten koko Suomen franchising-verkostosta ja sen kehittämisestä.

Samassa yhteydessä tehdään seuraavat nimitykset Kiinteistömaailman johtoryhmässä.
KTM Tony Korkala on nimitetty talouspäälliköksi ja johtoryhmän jäseneksi. Hän on aiemmin työskennellyt Kiinteistömaailman analyytikkona ja johtoryhmän sihteerinä.
OTM, KTM Sanna Suni on nimitetty lakiasiainjohtajaksi ja johtoryhmän sihteeriksi. Hän on aiemmin työskennellyt Kiinteistömaailman lakiasiainpäällikkönä.
”Aikaisemmin sovitun ja itselleni annetun lupauksen mukaisesti täyttäessäni huomenna 60 vuotta keskityn jatkossa hallitustehtäviin. Kiinteistömaailmassa jatkan kuitenkin kokopäivätoimisesti antaen mahdollisimman suuren tuen uudelle toimitusjohtajalle, jolla on erittäin vahva kokemus ja osaaminen franchising-ketjuista”, sanoo Risto Kyhälä.
Kiinteistömaailma Oy:n hallituksen muodostavat jatkossakin Risto Kyhälä (pj.), Kenneth Kaarnimo (aiempi pj.), Arto Martonen ja Marcus Blomqvist.
”Olen erittäin innoissani ja otettu nimityksestäni Kiinteistömaailma Oy:n toimitusjohtajaksi. Tulevaisuudessa pyrimme vahvistamaan Kiinteistömaailman asemaa markkinajohtajana sekä tarjoamaan entistäkin parempia ratkaisuja asiakkaillemme. Odotan innolla yhteistyötä yrittäjiemme kanssa ja uusien mahdollisuuksien luomista yhdessä”, sanoo Mika Laurikainen.
Kiinteistömaailma Oy:n johtoryhmään kuuluvat 1.9.2023 alkaen toimitusjohtaja Mika Laurikainen (pj.), markkinointi- ja viestintäjohtaja Taina Mustamo ja talouspäällikkö Tony Korkala sekä sihteerinä lakiasiainjohtaja Sanna Suni.
Lisätiedot:
hallituksen pj. (1.9.2023 alkaen) Risto Kyhälä, Kiinteistömaailma Oy, puh. 0400 998800
toimitusjohtaja (1.9.2023 alkaen) Mika Laurikainen, Kiinteistömaailma Oy, puh. 040 560 7514
Kiinteistömaailman kuvapankki (mm. Risto Kyhälän ja Mika Laurikaisen valokuvat): https://www.kiinteistomaailma.fi/kuvapankki
Kiinteistömaailma on kiinteistönvälityspalveluita Suomessa ja Baltian maissa tarjoava yritys. Suomessa Kiinteistömaailma on maan suurimpia kiinteistönvälitysliikkeitä, jossa työskentelee lähes 600 asuntokaupan ammattilaista reilussa sadassa yrittäjävetoisessa asuntomyymälässä ympäri Suomen. Baltian maissa Kiinteistömaailma toimii Ober-Haus -brändillä. Kiinteistömaailma osti Ober-Hausin liiketoiminnan kesällä 2021. Kiinteistömaailma Oy:n omistaa kotimainen osakeyhtiö, jonka osakkaina ovat Risto Kyhälä sekä yhtiöittensä kautta Arto Martonen ja Kenneth Kaarnimo ja Merasco Real Estate.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Taina MustamoMarkkinointi- ja viestintäjohtaja
Puh:+358504240045taina.mustamo@kiinteistomaailma.fiTietoja julkaisijasta
Kiinteistömaailma on kiinteistönvälityspalveluita Suomessa ja Baltian maissa tarjoava yritys.
Suomessa Kiinteistömaailma on maan suurin kiinteistönvälitysketju, jossa työskentelee 600 asuntokaupan ammattilaista reilussa sadassa yrittäjävetoisessa asuntomyymälässä ympäri Suomen. Yritys perustettiin vuonna 1990.
Baltian maissa (Viro, Latvia, Liettua) Kiinteistömaailma toimii Ober-Haus -brändillä. Kiinteistömaailma osti Ober-Hausin liiketoiminnan vuonna 2021.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kiinteistömaailma
Käänne tapahtunut: käytettyjen asuntojen kauppamäärä ylittää marraskuussa selvästi vertailukauden – pankkien palvelukapasiteetit haasteena29.11.2023 07:30:00 EET | Tiedote
Kiinteistömaailman Pulssi 29.11.2023
Varainsiirtoveromuutokset saavat väkeä liikkeelle – lokakuun kauppamäärä oli lähes viime vuoden tasolla2.11.2023 07:50:00 EET | Tiedote
Kiinteistömaailman Pulssi 2.11.2023
Kiinteistömaailman Laurikainen: Varainsiirtoveron lasku on toivottu piristysruiske asuntomarkkinoille12.10.2023 16:50:00 EEST | Tiedote
Hallitus ilmoitti tänään esittävänsä kiinteistöjen ja asunto-osakkeiden varainsiirtoverokantojen alentamista sekä ensiasuntojen verovapauden poistamista. Lain on tarkoitus tulla voimaan vuodenvaihteessa, mutta alempia veroprosentteja sovelletaan takautuvasti tästä päivästä (12.10.2023) alkaen. Kiinteistömaailma Oy:n toimitusjohtaja Mika Laurikainen toteaa esityksen olevan hyvä uutinen asuntomarkkinoille.
Kiinteistömaailman 59. barometri: Perhekoon yksikerroksisten rivitalokotien ja uudehkojen omakotitalojen kaupassa parhaat näkymät alkavana asuntokauppatalvena5.10.2023 09:00:00 EEST | Tiedote
Kiinteistömaailman 59. kiinteistönvälittäjäbarometri ennakoi asuntokauppamäärien pysyvän lähikuukausina edelleen tavanomaista matalammilla tasoilla. ”Kaikissa asuntotyypeissä näkymät eivät kuitenkaan ole samanlaiset”, korostaa Kiinteistömaailma Oy:n toimitusjohtaja Mika Laurikainen nostaen esiin kaksi erilaista asuntotyyppiä, joiden kauppamäärissä välitysammattilaiset näkevät eniten nousuodotuksia.
Omakotitalokauppa positiivinen yllätys – kerrostalokauppa vaatimatonta syyskuussa3.10.2023 08:00:00 EEST | Tiedote
Kiinteistömaailman Pulssi 3.10.2023
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme