Asuntosäätiöltä 36 uutta asumisoikeusasuntoa Jyväskylän Kangasrinteelle
Asuntosäätiö on allekirjoittanut urakkasopimuksen VRP Keski-Suomi Oy:n kanssa 36 asumisoikeusasunnon rakentamisesta Jyväskylän Kangasrinteelle. Rakentaminen alkaa elokuussa ja kohteen arvioitu valmistumisaika on syksyllä 2024. Uusi asumisoikeuskohde tuo Kangasrinteen alueen asuntotarjontaan toivottua monipuolisuutta.

Asuntosäätiö rakennuttaa 36 asumisoikeusasuntoa Jyväskylän Kangasrinteelle osoitteeseen Huhta 5 C. Asumisoikeuskohde on Asuntosäätiön 27. kohde Jyväskylässä.
”Olemme iloisia voidessamme laajentaa asuntotarjontaamme Jyväskylässä. Uusi asumisoikeuskohteemme jatkaa työtämme kohtuuhintaisen asuntokannan kehittämiseksi kasvukeskuksiin hyvien kulkuyhteyksien varrelle. Näemme Jyväskylässä paljon mahdollisuuksia kohtuuhintaisen asumisen edistämiselle”, sanoo Asuntosäätiön rakennuttamisjohtaja Turkka Keravuori.
”On hienoa toteuttaa kohde Asuntosäätiön kaltaiselle hyvämaineiselle ja luotettavalle toimijalle. Arvoissamme yhdistyvät luotettavuus, rehellisyys sekä katse ympäristöasioissa yli huomisen. Parhaillaan toteutettava KVR-muotoinen hanke edustaa strategiamme keskeistä painopistealuetta, josta meillä on paljon kokemusta”, kertoo VRP Keski-Suomen toimitusjohtaja Ville Marjakoski.
Koteja moniin tarpeisiin
Kuusikerroksinen kohde tarjoaa koteja eri elämäntilanteisiin. Asuntojen koot vaihtelevat yksiöistä tilaviin neljän huoneen koteihin. Suurimmassa osassa asuntoja on oma sauna, ja kaikissa asunnoissa on lasitetut parvekkeet.
Rakennuksessa on irtaimisto- ja polkupyörävarastot sekä pesu- ja kuivaushuoneet. Kohteessa on neljä autotallia, minkä lisäksi autopaikkoja löytyy myös pihapaikkoina. Kellarikerroksessa on myös erillinen paikka sähkömopolle.
Kangasrinne on monipuolinen ja luonnonläheinen asuinalue Jyväskylän keskustan koillispuolella. Alueella on terveysasema, koulu sekä kauppa. Lähipalveluita täydentävät Seppälän ja Tourulan alueiden kattavat palvelut. Huhtasuon liikuntapuisto, useat puistot ja luontopolut sekä uimaranta tarjoavat erinomaiset mahdollisuudet ulkoiluun ja liikuntaan.
Kohteen suunnittelusta on vastannut Arkkitehtipalvelu Oy.
Asuntojen haku tapahtuu Asuntosäätiön verkkopalvelun kautta: www.asuntosaatio.fi.
Asuntosäätiön kaikki uudiskohteet
Lisätietoja:
Asuntosäätiö:
Turkka Keravuori
p. 020 161 2272
turkka.keravuori@asuntosaatio.fi
VRP Keski-Suomi:
Toimitusjohtaja Ville Marjakoski
p. 040 3100 337
ville.marjakoski@vrp.fi
Avainsanat
Asuntosäätiö on yksi suurimpia suomalaisia asuinkiinteistöjen omistajia Suomessa. Tarjoamme noin 18 000 kotia 32 paikkakunnalla; asokoteja, vuokrakoteja ja omistuskoteja. Vuosittain käynnistämme noin 400 uuden asunnon tuotannon. Liikevaihtomme vuonna 2022 oli 186,4 miljoonaa euroa. Kaiken toimintamme ytimessä ovat vastuullisuus ja yleishyödyllisyys: emme tavoittele välitöntä voittoa tai taloudellista etua.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Asuntosäätiö
Asuntosäätiön toimitusjohtaja Esa Kankainen: ”Nyt ei ole oikea aika lakkauttaa asumisoikeusasuntojen uudistuotantoa.”12.9.2023 10:00:00 EEST | Tiedote
Asumisoikeusasuntojen uudistuotantoa on jatkettava, jotta rakennusalan toimintaedellytykset ja kasvukeskusten elinvoima voidaan turvata. Rakennusalan ahdinko ja pula kohtuuhintaisista asunnoista uhkaavat pahentua entisestään tulevina vuosina, mikäli hallitusohjelman kirjaus asumisoikeusasuntojen uudistuotannon lopettamisesta toteutuu.
Tutkimus paljastaa: lähes joka neljäs suomalainen nauttii kodin siivoamisesta8.9.2023 10:00:00 EEST | Tiedote
Asuntosäätiön Kotionnellisuus 2023 -tutkimuksessa selvitettiin kodin merkitystä suomalaisten onnellisuudelle. Kotona koetun onnellisuuden lähteenä siisteys kipuaa kymmenen tärkeimmän asian joukkoon ja ohittaa muun muassa lemmikit, naapurit ja saunomisen. Tuoreimmassa mittauksessa lähes joka neljäs suomalainen kertoo nauttivansa kodin siivoamisesta.
Asuntosäätiöltä 82 uutta asumisoikeusasuntoa Helsingin Jätkäsaareen11.8.2023 13:40:21 EEST | Tiedote
Asuntosäätiö ja YIT ovat allekirjoittaneet urakkasopimuksen 82 asumisoikeusasunnon rakentamisesta Helsingin Jätkäsaareen. Työt aloitetaan elokuussa 2023 ja asuntojen on määrä valmistua huhtikuussa 2025.
Asuntosäätiön kaikki Espoon ja Kirkkonummen kiinteistöt lämpenevät päästöttömästi5.7.2023 09:00:00 EEST | Tiedote
Kaikki Asuntosäätiön Espoon ja Kirkkonummen 123 asuinkiinteistöä lämpenevät nyt päästöttömällä kaukolämmöllä. Ilmastoystävällisen kaukolämmön käyttö edistää alueiden siirtymistä täysin hiilineutraalin kaukolämmön tuotantoon tämän vuosikymmenen aikana.
Näin Suomi kyläilee – tunnistatko kyläilyn kirjoittamattomat säännöt?29.6.2023 14:00:00 EEST | Artikkeli
Kesä on kyläilyn sesonkia, kun lomalaiset suuntaavat sukuloimaan ja mökkivierailuille. Mutta sopiiko kylään tulla yllättäen? Ja mistä päin Suomea löytyvät innokkaimmat kyläilijät? Asuntosäätiön Kotionnellisuus-tutkimus kertoo suomalaisten kyläilevän keskimäärin joka toinen viikko – ja mitä useammin kyläilemme, sitä onnellisempia olemme.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme