Sinilevätilanne on melko rauhallinen Pohjalaismaakunnissa (Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus)

Merialueilla rotarien sinileväseurannassa Kaskisteneteläpuolella on havaittu hieman sinilevää. Samalla seudulla on tehty myös yksi kansalaishavainto. Myös Kokkolan pohjoispuolella on tehty yksi kansalaishavainto vähäisestä määrästä sinilevää. Tarkka+-palvelussa avomerialueilla 5.8 sinilevätilanne on ollut hyvä, sillä satelliitin kuva-analyysin mukaan sinilevää ei ole ollut havaittavissa.
Sisävesialueilla on tehtyyksi kansalaishavainto runsaasta sinilevästä Evijärvellä Inan levähdyspaikalla.
Sinilevien esiintyminen on usein paikallista ja sinilevää voi esiintyä myös muilla kuin yllä mainituilla alueilla. Sinieväseurannan havainnot kertovat tilanteesta havaintopaikalla ainoastaan kyseisenä ajankohtana ja tilanne voi vaihdella nopeasti sääolosuhteiden muuttuessa.
Sinilevät viihtyvät erityisesti ravinteikkaissa ja lämpimissä vesissä. Tyyni, aurinkoinen ja lämmin sää saavat sinileväkukinnat runsastumaan ja nousemaan vesipatsaasta vedenpintaan. Lisäksi runsaiden sateiden myötä vesistöihin valuvat ravinteet luovat leville otolliset lisääntymisolosuhteet. Vähäinen sinilevämäärä esiintyy vedessä vihertävinä tai kellertävinä hiukkasina ja rannalle ajautuessaan se saattaa muodostaa kapeita leväraitoja. Runsaina määrinä sinilevää muodostuu tyynellä ilmalla veteen vihertäviksi tai kellertäviksi levälautoiksi ja sitä kasautuu myös rannoille. Tuulinen sää voi vaikeuttaa sinilevän havaitsemista, koska tuuli saa sinilevälautat hajoamaan vedenpinnalta ja sekoittumaan veden sekaan. Kun sinileväesiintymä on erittäin runsas, se saattaa muistuttaa paksua maalia tai hernerokkaa.
Ennen veteen kastautumista tai sen käyttöä on hyvä tarkkailla vettä mahdollisten leväesiintymien varalta. Jos vedessä on havaittavissa vihertäviä hiukkasia tai vihreäksi värjäytynyttä vettä, on hyvä suorittaa vesilasitesti. Sinilevä nousee seisahtuneessa vedessä noin tunnin kuluessa veden pinnalle. Myös kepillä voi testata, onko kyseessä sinilevä. Jos levä jää roikkumaan keppiin, kyseessä on jokin muu levä, sinilevä ei taas tartu keppiin roikkumaan. Leväepäilyn kohdatessaan on aina hyvä noudattaa erityistä varovaisuutta, eikä vettä tule käyttää sauna-, kastelu ja pesuvetenä. Erityisesti pienet lapset ja lemmikkieläimet on syytä pitää poissa leväpitoisen veden lähettyviltä. Sinileväpitoinen vesi saattaa aiheuttaa muun muassa iho-oireita, silmien ärsytystä ja pahoinvointia.
Ajankohtaiset tiedot levätilanteesta löytyvät Järvi-Meriwikistä (www.jarviwiki.fi), jonne myös kansalaiset voivat tallentaa omia havaintojaan. Havaintolähetti-sovelluksella havainnon tallentaminen onnistuu helposti myös puhelimella. Sinilevähavainnoista voi myös ilmoittaa Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen leväseurantapuhelimen numeroon 0295 027 990.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lisätietoja:
Leväseurantapuhelin 0295 027 990
Järviwiki www.jarviwiki.fi
Kuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta

Päätoimipaikka Seinäjoki: Alvar Aallon katu 8, PL 156
Vaasa: Wolffintie 35 | Kokkola: Pitkänsillankatu 15
0295 027 500http://www.ely-keskus.fi/etela-pohjanmaa
Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus on monialainen, alueellinen toimija. Haluamme edistää alueemme elinvoimaa, kestävää kasvua ja hyvää tulevaisuutta sekä hyvinvointia ja sisäistä turvallisuutta. Hoidamme elinkeinoihin, ympäristöön ja liikenteeseen liittyviä tehtäviä asiakkaidemme eli ihmisten, yritysten ja yhteisöjen hyväksi. Teemme työtämme Etelä-Pohjanmaan lisäksi Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan alueilla ympäristö- ja liikenneasioissa.
ELY-keskusten valtakunnallisia tiedotteita voit lukea täältä: ELY-keskukset
NTM-centralen i Södra Österbotten är en branschövergripande, regional aktör. Vi vill främja livskraft, hållbar tillväxt, en god framtid samt välstånd och intern säkerhet i regionen. Vi sköter uppgifter i anslutning till näringslivet, miljön och trafiken för våra kunders, dvs. människors, företags och sammanslutningars bästa. Vi är verksamma utöver i Södra Österbotten även i Österbotten och Mellersta Österbotten i fråga om miljö- och trafikfrågor.
NTM-centralernas riksomfattande pressmeddelanden kan du läsa här: NTM-centralerna
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus | NTM-centralen i Södra Österbotten
Nya entreprenader för skötseln av landsvägarna i Vasatrakten och i Kauhajoki inleds 1.10.202329.9.2023 15:31:19 EEST | Tiedote
I Vasatrakten fortsätter Destia Oy att ha hand om entreprenaden, medan Kauhajokiområdet får Terranor Oy som ny entreprenör. Entreprenaderna för skötsel av landsvägarna gäller femårsperioder.
Vaasan ja Kauhajoen alueilla käynnistyvät uudet maanteiden hoitourakat 1.10.202329.9.2023 15:31:19 EEST | Tiedote
Vaasan urakassa jatkaa Destia Oy ja Kauhajoella aloittaa uutena urakoitsijana Terranor Oy. Maanteiden hoitourakat ovat kestoltaan viisivuotisia.
Förbättring av riksväg 3 på avsnittet Helsingby–Laihela Ett utkast till utredningsplan håller på att bli färdigt och presenteras på möten för allmänheten29.9.2023 08:00:00 EEST | Tiedote
NTM-centralen i Södra Österbotten utarbetar en utredningsplan för riksväg 3 på avsnittet Helsingby–Laihela. Målet för förbättringsprojektet är en fyrfilig, högklassig och säker riksvägsförbindelse mellan Laihela och Vasa. Utredningsplanen blir färdig före utgången av år 2023.
Valtatien 3 parantaminen välillä Helsingby-Laihia Valmistuvaa yleissuunnitelmaluonnosta esitellään yleisötilaisuuksissa29.9.2023 08:00:00 EEST | Tiedote
Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus laatii yleissuunnitelmaa valtatielle 3 välille Helsingby-Laihia. Parantamishankkeen tavoitteena on nelikaistainen, korkeatasoinen ja turvallinen valtatieyhteys Laihian ja Vaasan välille. Yleissuunnitelma valmistuu vuoden 2023 loppuun mennessä.
NTM-centralen i Södra Österbotten har gett MKB-kontaktmyndighetens motiverade slutsats om MKB-beskrivningen för Metsä Board Oyj:s kartongfabrik i Kaskö (Österbotten)27.9.2023 09:00:00 EEST | Tiedote
Metsä Board Oyj planerar att bygga en kartongfabrik i Kaskö på samma industriområde där den nuvarande kemitermomekaniska massafabriken är belägen. Dessutom granskas två alternativa utlopp för avloppsvatten antingen i Tallvarpen eller havsområdet mellan Ådskär och Tunngrund.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme