Aliisa Neige Barrière on valittu Turun musiikkijuhlien residenssitaitelijaksi vuodelle 2024
Aliisa Neige Barrière on valittu Turun musiikkijuhlien residenssitaitelijaksi vuodelle 2024. Valinta tehtiin jo keväällä 2023 ja se julkistetaan nyt musiikkijuhlien avajaisten yhteydessä.

Residenssitaitelija tulee olemaan yksi keskeinen sisällöllinen vaikuttaja Turun musiikkijuhlien sisältösuunnittelussa erityisesti kamarimusiikin sisältöjen osalta vuonna 2024. Aliisa Neige Barrièren kanssa on sovittu konserttisarjasta. Residenssitaiteilija vastaa sarjan sisältösuunnittelusta ja esiintyy myös niissä. Barrière on ehditty jo nähdä useiden kansainvälisten ja kotimaisten orkesterien edessä ja kesällä 2024 hänet tullaan myös näkemään Turun musiikkijuhlilla johtamassa orkesteria.
Hän lukeutuu maamme kiinnostavimpiin nuoriin kapellimestareihin. Hänen avarakatseinen lähestymisensä taiteeseen ajaa häntä etsimään uusia esitystapoja ja kokeilemaan ennakkoluulottomasti uutta niin konserttiohjelmistoissa kuin niiden dramaturgiassa.
"Olen kovin innoissani tästä mahdollisuudesta osallistua Turun Musiikkijuhlien korkeatasoiseen kulttuuritarjontaan!", kommentoi Aliisa Neige Barrière tätä kiinnitystä ja jatkaa:
Residenssini koostuu monipuolisista kamarikonserteista sekä johtamisesta. Kapellimestari-viulistina, joka on aina rakastanut konserttiohjelmien luotsaamisesta dramaturgisesti kantaaottavina kokonaisuuksina, tämä on unelmamahdollisuus.
"Rakennamme residenssiä Ukronia-idean ympärille: annamme koettavaksi otteita vaihtoehtoisesta musiikinhistoriasta, jossa tiettyjä ääniä ei olisi hylätty. Mihin suuntiin yrittivät viedä musiikkiperinnettämme säveltäjät jotka olivat maantieteellisesti tai sukupuolensa takia sen marginaaleissa? Toivon tätä myös mahdollisuudeksi kehittää keskustelua opiskelijoiden ja oppilaitosten suuntaan, koska historiaa kirjoitetaan juuri uuden sukupolven kanssa, ja repertuaarin laajentaminen koskee heitä ensisijaisesti. Olen kiitollinen festivaalin tiimin luottamuksesta ja odotan innolla heidän ja upeiden taiteilijoiden kanssa työskentelemistä", Aliisa kertoo.
Barrière aloitti kapellimestariopintonsa Sakari Oramon johdolla Taideylipiston Sibelius-Akatemiassa vuonna 2019. Orkesterinjohtoa hän on opiskellut Oramon lisäksi myös Jorma Panulan, Atso Almilan ja Luke Dollmanin johdolla.
Hän on toiminut kapellimestariassistenttina Esa-Pekka Saloselle, Susanna Mälkille, Sakari Oramolle, Pekka Kuusistolle, Dalia Stasevskalle ja Ernest Martínez-Izquierdolle. Vuonna 2021 Barrière aloitti kaksivuotisen kautensa tanskalaisen Århus Sinfoniettan nuorena residenssikapellimestarina.
Orkesterinjohdon ohella Barrière on aktiivinen viulisti ja kamarimuusikko. Hän on perustajajäsen monissa yhtyeissä ja ryhmissä, kuten tanskalaisessa Hindsgavl Nordic Chamber Orchestrassa ja norjalaisissa nykymusiikkiyhtyeissä Ensemble Temporum ja Ensemble +47.
Lisää taiteilijan omilta verkkosivuilta: https://www.aliisaneigebarriere.org/
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Eveliina SalminenMyynti- ja markkinointipäällikköTurku Music Festival
Puh:+358405245531Puh:+358405245531eveliina.salminen@turkumusicfestival.fiLaura Päiviö-HäkämiesToimitusjohtajaTurun musiikkijuhlat
Puh:+358451703346laura.paivio-hakamies@turkumusicfestival.fiTurun musiikkijuhlat on Suomen vanhin yhtäjaksoisesti toiminut musiikkifestivaali. Festivaalin perustajana oli vuonna 1960 Turun Soitannollinen Seura. Monipuolinen kaupunkifestivaali tarjoaa yleisölleen korkeatasoista musiikkia, mm. suuria orkesterikonsertteja, kamarimusiikkia, resitaaleja, jazzia, ulkoilmatapahtumia sekä konsertteja lapsille. Varsinaisen festivaalin lisäksi Turun musiikkijuhlat järjestää konsertteja ja tapahtumia kaikkina vuodenaikoina, yhteensä n. 30-50kpl vuosittain. www.turunmusiikkijuhlat.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Turun Musiikkijuhlat / Turun Musiikkijuhlasäätiö sr
Turun musiikkijuhlat esittelee Yonan ja Saimaan uuden Ukraina-projektin14.4.2025 09:40:34 EEST | Tiedote
Turun musiikkijuhlat tuo Turkuun ainutlaatuisen konsertin Ukrainan musiikkiperinnöstä – Yona, Saimaa ja Vantaan Viihdeorkesteri lavalla Samppalinnan kesäteatterissa 29.8.2025.
Åbo cellotävling 2026 inbjuder unga cellister att tävla7.4.2025 14:00:00 EEST | Pressmeddelande
Musikaliska Sällskapet i Åbo arrangerar den femtonde upplagan av den nationella cellotävlingen i Åbo den 13–20 februari 2026. Föreningen har organiserat tävlingen sedan 1972, först vart tredje, under de senaste åren vart fjärde år.
Turun sellokilpailu 2026 kutsuu nuoret sellistit kilpailemaan7.4.2025 14:00:00 EEST | Tiedote
Turun Soitannollinen Seura r.y. järjestää Turun valtakunnallisen sellokilpailun viidennentoista kerran 13.2.-20.2.2026. Seura on järjestänyt kilpailut vuodesta 1972 lähtien, aluksi kolmen, viime vuosina neljän vuoden välein.
Turku Cello Competition 2026 invites young cellists to compete7.4.2025 14:00:00 EEST | Press release
Turun Soitannollinen Seura r.y. will organize the 15th National Cello Competition in Turku on 13–20 February 2026. The competition has been held since 1972, initially every three years and more recently every four years.
Åbo musikfestspel bjuder in publiken att vara med13.1.2025 14:00:00 EET | Pressmeddelande
De första konserterna under festivalen i augusti har nu offentliggjorts. I ÅMF:s typiska anda innehåller programmet både internationella toppartister och inhemska höjdpunkter. Med den nya konstnärliga ledaren Lauri Porra kommer festivalen att ha temat ”Närvaro”.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme