KUTSU: Matkailutulo on kasvussa ympäri Suomea – tule kuulemaan tuoreita tietoja kuntakohtaisista matkailun tulo- ja työllisyysvaikutuksista
11.8.2023 09:00:00 EEST | Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia | Kutsu

Matkailualan kasvupotentiaali on yhä valtava
Matkailu on yksi Suomen merkittävimmistä teollisuuden aloista. Se luo työpaikkoja ja verotuloja laajasti ympäri Suomea. Ennen pandemiaa matkailuviennin osuus oli 5,4 prosenttia Suomen kaikista vientituloista. Matkailu on kuitenkin vuosien saatossa jäänyt jatkuvasti muiden suomalaisten isojen teollisuuden alojen varjoon sen kasvaneesta merkityksestä huolimatta. Tämä johtunee osittain siitä, että suurin osa matkailuyrityksistä on pieniä ja yritykset jakautuvat useiden eri toimialojen alle, minkä takia alan kokonaisvaikuttavuutta voi olla vaikea hahmottaa.
Matkailu on silti ollut jo vuosia voimakkaassa kasvussa pandemiavuosia lukuun ottamatta ja alan kasvupotentiaali on edelleen valtava. Uusien tutkimustulosten avulla alan vaikuttavuutta voidaan tuoda entistä paremmin esille.
Kutsu kaikille avoimeen mediatilaisuuteen
Aika: 17.8.2023 klo 11-12.
Paikka: Teams -verkkotilaisuus.
Tilaisuuteen pääset tästä linkistä.
Ohjelma:
Tutkimus- ja Analysointikeskus TAK Oy – tutkimuksen tekeminen ja merkittävimmät tulokset
Matkailualueiden terveisiä
- Nina Vesterinen, Matkailupäällikkö, Helsingin kaupunki
- Jari Ahjoharju, Toimitusjohtaja, Visit Tampere
- Yrjötapio Kivisaari, Toimitusjohtaja, Oulun Matkailu Oy
- Mats Lindfors, Toimitusjohtaja, Ruka-Kuusamo matkailu ry
Paikalla ja kysymyksiin vastaamassa ovat myös:
- Miikka Valo, Matkailujohtaja, Visit Espoo
- Mari Virtanen, Matkailusuunnittelija, Vantaan kaupunki
- Outi Mertamo, Matkailuasiantuntija, Linnan Kehitys Oy, Hämeenlinna
- Tarja Koistinen, Erityisasiantuntija, Uudenmaan liitto
- Susanne Rasmus, Matkailujohtaja, Visit Jyväskylä Region, Jyväskylän kaupunki
- Jyrki Käki, Elinkeinopäällikkö, Hyvinkään kaupunki
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lisätietoja:
Erityissuunnittelija Jukka Punamäki, puh. 044 7131753, e-mail: jukka.punamaki@hel.fi
Kuvat

Tietoja julkaisijasta
Kaupunginkanslia on Helsingin kaupungin keskushallintovirasto. Päämäärämme on kaupunki, joka tarjoaa parastaan kaupunkilaisille ja menestyy kiihtyvässä kilpailussa. Uudistamme kaupunkia strategian mukaisesti yhdessä toimialojen kanssa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunginkanslia
Helsingin tilinpäätös 2025: Kunta-Helsingin talous toteutui arvioitua paremmin, investoinnit jatkuivat voimakkaina20.3.2026 09:17:47 EET | Tiedote
Tilinpäätöksessä 2025 Helsingin kaupungin taloutta tarkastellaan kolmessa kokonaisuudessa: Helsingin kaupunki, kunta Helsinki sekä sosiaali-, terveys- ja pelastustoimiala. Helsingin kaupungin tilinpäätös koostuu näistä kolmesta kokonaisuudesta tehdyistä erillistilinpäätöksistä.
Kaupunginhallitus esittää useamman kaavamuutoksen hyväksymistä16.3.2026 17:35:39 EET | Tiedote
Kaupunginhallitus kokoontui 16. maaliskuuta ja päätti esittää valtuustolle kaavamuutosten hyväksymistä Kamppiin, Tattariharjuun sekä Herttoniemen Fastholmaan.
Helsingin kaupunginvaltuusto hyväksyi Piianpuiston koulukampuksen asemakaavan muutoksen Malminkartanossa11.3.2026 21:58:49 EET | Tiedote
Kaupunginvaltuusto hyväksyi kokouksessaan 11. maaliskuuta muun muassa Malminkartanon Piianpuiston koulukampuksen asemakaavan muutoksen ja käsitteli aloitteita.
Pormestari Daniel Sazonovin isännöimä pormestarin asukasilta järjestetään Herttoniemessä 16. huhtikuuta11.3.2026 08:59:02 EET | Tiedote
Pormestari Daniel Sazonovin isännöimä pormestarin asukasilta järjestetään Herttoniemen yhteiskoulussa torstaina 16.4.2026 kello 18.00–19.30. Asukkaat voivat lähettää kommentteja ja kysymyksiä jo ennakolta KerroKantasi-kyselyn kautta.
Vammaisella ihmisellä on oikeus työhön – uusia avauksia haetaan täsmätyöllistymiseen10.3.2026 10:32:05 EET | Tiedote
Helsingin vammaisneuvosto vauhdittaa vammaisten ja pitkäaikaissairaiden ihmisten työllistymistä Helsingissä. Vammaisneuvoston yhteistyötilaisuus kokoaa laajasti täsmätyöllistymisestä kiinnostuneita tahoja kaupungintalon Tapahtumatorille 19. maaliskuuta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
