SDP:n Kim Berg: Orpon hallitus pettää vammaiset ihmiset sekä heidän perheensä
SDP:n eduskuntaryhmän 1. varapuheenjohtaja Kim Berg moittii apulaisoikeusmiehen tavoin Orpon hallitusta suunnitelmasta lykätä pitkään valmistellun ja odotetun vammaispalvelulain voimaantuloa. Berg on huolissaan myös amerikkalaistuvasta poliittisesta kulttuurista, jossa vaalien jälkeen pyritään mitätöimään edellisen eduskunnan säätämää tuoretta lainsäädäntöä.

Sosiaali- ja terveysvaliokunnassa jo viime kaudellakin istunut Berg vaatii, että vammaispalvelulaki tulee saattaa voimaan jo päätetyllä tavalla tämän vuoden lokakuun alusta. Apulaisoikeusmies Maija Sakslin pitää STT:n haastattelussa tilannetta ongelmallisena sekä vammaisten ihmisten että palveluista vastaavien hyvinvointialueiden kannalta, jotka ovat tehneet jo paljon valmistelutyötä lain saattamiseksi täytäntöön.
- Lain tavoite on turvata tasapuoliset palvelut kaikille Suomessa ja tuoda sääntelyn piiriin uusia asiakkaita, joille asiallisia palveluita ei ole ennestään ollut saatavissa. Lakia on valmisteltu useamman vaalikauden ajan, ja nyt kun se vihdoin saatiin laadittua, niin Orpon oikeistohallitus aikoo ottaa niin sanotusti tikkarin suusta viime hetkillä. Suomi on valitettavasti liukumassa hiljalleen amerikkalaiseen politiikan teon malliin, jossa seuraava hallinto peruu aina edellisen päätöksiä, Berg kuvailee.
- Apulaisoikeusasiamies Sakslin on kritiikissään täysin oikeassa – kyse on kohtuuttomasta tilanteesta vammaisille ihmisille ja heidän perheilleen, kuten myös hyvinvointialueille.
Taustalla silkat säästöt
Vaikka vammaispalvelulaista on ollut erimielisyyttä myös vammaisjärjestöjen osalta, Bergin mukaan Orpon hallitusta ei kiinnosta asiassa mikään muu kuin raha.
- Järjestöjen erimielisyys pohjaa aika pitkälle siihen, ettei resurssien uskota riittävän uusiin palveluihin. Kukaan tuskin on eri mieltä siitä, etteivätkö esimerkiksi autismin kirjolla olevat potilaat tarvitsisi tukevia palveluja. Orpon hallitus ei kuitenkaan ole kiinnostunut yhteiskuntamme heikoimmassa asemassa olevien ihmisten palvelutarpeesta, vaan puhtaasti siitä, että laki kasvattaa oikeiston mielestä liikaa kustannuksia.
- Kyse on vain Orpon vahvoista välittävästä hallituksesta. Vammaisista viis välitetään, Berg suree.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Kim BergEduskuntaryhmän varapuheenjohtaja, kansanedustaja - riksdagsledamot
Puh:050 514 3196Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA
SDP:n Tuppurainen osallistuu Saksan SPD:n puoluekokoukseen27.6.2025 12:00:00 EEST | Tiedote
SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Tytti Tuppurainen osallistuu tulevana lauantaina 28.6. Saksan sosialidemokraattisen puolueen SPD:n puoluekokoukseen kansainvälisenä kutsuvieraana.
SDP:n Riitta Mäkinen: Ministerillä ei valmiita ratkaisuja Lakea-yhtiön Omaksi-asukkaille26.6.2025 12:58:44 EEST | Tiedote
Ympäristö- ja ilmastoministeri Sari Multala (kok) vastasi kansanedustaja Riitta Mäkisen (sd) kirjalliseen kysymykseen Lakea Oy:n konkurssiin haettujen taloyhtiöiden Omaksi-asukkaiden sijoittaman pääoman kohtalosta ja välimallin asumisen lainsäädäntö tarpeista.
SDP:n Räsänen: Valkosen kannattaa vaatia pääministeri Orpon vastausta – miten ihmeessä hallitus on saanut Suomen näin syvään talouskurimukseen25.6.2025 14:36:52 EEST | Tiedote
Kokoomuksen Ville Valkonen vaatii SDP:ltä kannanottoa valtiovarainministeriön kansliapäällikön Juha Majasen esittämiin miljardiluokan sopeutuslukuihin. Tärkein kysymys tässä tilanteessa kuitenkin kuuluu: miten ihmeessä Kokoomuksen johdolla Suomi on saatu näin syvälle suohon kysyy Joona Räsänen (sd.).
SDP:n Paula Werning: Missä on perintäyhtiöiden vastuu?25.6.2025 12:43:39 EEST | Tiedote
Kilpailu- ja kuluttajaviraston tuore selvitys paljastaa vakavan huolen. Perintäyhtiöt käyttävät oikeusjärjestelmää hyväkseen, ajavat läpi perusteettomia vaateita ja voittavat, kun velallinen ei jaksa tai uskalla puolustautua. Kansanedustaja Paula Werning (sd.) vaatii hallitukselta ripeitä ja konkreettisia toimia – oikeus ei saa toimia vahvemman ehdoilla.
SDP:n Lauri Lyly: Orpo-Purran hallituksen keinot eivät auta työttömyyden hoidossa25.6.2025 10:56:46 EEST | Tiedote
KEHA-keskuksen uusimman toukokuun tilaston mukaan Suomessa työttömien määrä on kasvanut 308 000:een. Vuoden takaiseen verrattuna työttömien määrä on kasvanut yli 41000:lla. SDP:n Lauri Lyly penää hallitukselta oikeita toimia työllisyyden hoitoon.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme