Työryhmä suunnittelee muutoksia sosiaaliturvaetuuksien ulosmittaukseen
11.8.2023 11:01:56 EEST | Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentia ry | Tiedote
Työryhmän ehdotukset sosiaaliturvaetuuksien ulosmittauksen uudistamisesta uhkaavat lisätä ulosottoon joutuvien määrää. Talentia kantaa huolta ulosottoon joutuvien toimeentulosta.
Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentia on antanut lausunnon sosiaaliturvaetuuksien ulosmittausta koskevaan työryhmämietintöön.
Oikeusministeriön asettaman työryhmän pyrkimyksenä on sosiaaliturvaetuuksien ulosmittauksen yksinkertaistaminen ja ulosottovelallisten yhdenvertaisen kohtelun lisääminen.
Talentian mukaan sosiaaliturvaetuuksien ulosmittauksen yksinkertaistaminen on hyvä asia, mutta työryhmän ehdotukset sisältävät joitakin ongelmia.
Esitetyt uudistukset lisäävät Talentian arvion mukaan ulosmittauskelpoisten etuuksien määrää ja tuovat uusia etuudensaajia ulosmittauksen piiriin.
Talentian puheenjohtaja Jenni Karsion mukaan uudistuksen vaikutuksista tarvitaan vielä lisää vaikuttavuusarviointia, jotta voidaan varmistua siitä, että uudistus ei aiheuta negatiivisia vaikutuksia sosiaaliturvan varassa elävien ihmisten elämään. Sosiaaliturvan varassa elää mm. pitkäaikaissairaita, työttömiä ja vähävaraisia eläkeläisiä.
Uhkana uudistuksessa on, että toimeentulotuen käyttö lisääntyy, kun etuudensaajat eivät ulosoton vuoksi pysty selviytymään välttämättömistä menoista.
– On myös arvioitava ulosottoon joutuvien varattomien ihmisten tosiasiallisia mahdollisuuksia päästä ulosmittauksen kautta veloista eroon. Esimerkiksi ulosottovelkojen mitätöintiä velkajärjestelyn kautta tulisi pohtia, Karsio näkee.
Ulosmittausta yksinkertaistetaan ja ulosmittauskieltoa rajataan
Työryhmä ehdottaa mietinnössään ulosmittauksen laskentasääntöjen uudistamista. Se haluaa myös, että sosiaaliturvaetuuslajien vaikutusta ulosmitattavuuteen vähennetään ja ulosmittauskiellosta säädettäisiin jatkossa vain joidenkin etuuksien osalta.
Uudistamista tehdään, koska nykyinen ulosmittausjärjestelmä on sekava. Osa sosiaaliturvaetuuksista ovat ulosmittauskelpoisia ja velallisen tulopohjaan laskettavia tuloja, ja osa taas ei.
Esimerkiksi toimeentulotukea, asumistukea ja lapsilisiä ei ulosmitata. Sen sijaan työeläke, sairauspäiväraha, äitiysraha ja ansiosidonnainen työttömyyspäiväraha ovat ulosmitattavaa tuloa siinä missä palkkatulotkin.
– Tämä monimutkaisuus aiheuttaa sekavuutta ja hankaluuksia kansalaisille, jotka ovat sosiaalietuuksien käyttäjiä ja ulosotossa. Ulosmittausjärjestelmän monimutkaisuus hankaloittaa ihmisten elämän ja henkilökohtaisen talouden ennakointia, Karsio sanoo.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Jenni KarsioPuheenjohtaja
Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentian puheenjohtaja
Liitteet
Tietoja julkaisijasta
Ammattijärjestö Talentia ajaa ja valvoo korkeasti koulutettujen sosiaalialan ammattilaisten palkkauksellisia ja ammatillisia etuja.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentia ry
Talentian selvitys: Sosiaalialan johtajan on tunnettava alansa erityispiirteet22.9.2026 16:15:44 EEST | Tiedote
Sosiaalialan johtamisessa on vetovoimaa, mutta tehtävään ei hakeuduta millä ehdoilla hyvänsä.
Talentia: Sosiaalihuoltoa ei vahvisteta vähentämällä satoja ammattilaisia21.9.2026 15:47:33 EEST | Tiedote
Hallitus on tänään 21.9.2026 antanut eduskunnalle esityksensä sosiaalihuoltolain ja lastensuojelulain uudistamisesta. Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentian ensiarvion mukaan esitysten tavoitteiden ja vaikutusarvioinnin välillä on räikeä ristiriita.
Sosiaalialan ammattilaisia irtisanotaan, vaikka palvelujen tarve kasvaa – Talentia varoittaa seurauksista16.9.2026 07:05:00 EEST | Tiedote
Hyvinvointialueet ovat ajautuneet kuluneen vuoden aikana syvenevään yt-kierteeseen, koska valtion rahoitus ei ole vastannut alueiden todellisia kuluja. Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentia pitää tilannetta vakavana ja varoittaa, että kehitys uhkaa sosiaalihuollon palvelujen oikea-aikaista saatavuutta ja laatua.
Kun auttaja tarvitsee itse apua – tutkimus sosiaalialan ammattilaisista sosiaalipalvelujen asiakkaina sai Talentian etiikkapalkinnon11.9.2026 11:02:00 EEST | Tiedote
Sosiaalialan ammattilaisen oma kokemus sosiaalipalvelujen asiakkaana olemisesta voi parhaimmillaan vahvistaa ammatti-identiteettiä ja lisätä ymmärrystä asiakkaiden tilanteista.
Talentia: Hallitus jatkaa sosiaalihuollon säästöjä ja siirtää sosiaalihuoltolakiin sidottua tutkimusrahoitusta muualle2.9.2026 12:26:05 EEST | Tiedote
Orpon hallitus päätti budjettiriihessä siirtää vuonna 2026 käyttämättä jääneet neljä miljoonaa euroa sosiaalityön tutkimusrahoitusta Suomen Akatemialle. Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattijärjestö Talentia pitää päätöstä vääränä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme