Korvaamattomat – kertomuksia maailman avainlajeista
Juha Kauppisen ja Janne Torisevan upeasti kuvitettu teos KORVAAMATTOMAT – KERTOMUKSIA MAAILMAN AVAINLAJEISTA esittelee maapallon ekosysteemin avainlajeja nastavesikirpusta leijonaan ja ruskoviikunasta tiikerihaihin. Ne ovat lajeja, joilla on elinympäristössään erityisen laaja merkitys ja paljon vuorovaikutussuhteita muiden lajien kanssa.

Lajeilla on keskenään hämmästyttäviä vuorovaikutussuhteita, jotka ovat paitsi kiehtovia myös elintärkeitä koko maapallon toiminnalle ja tulevaisuudelle.
Kalkkarokäärme auttaa kasveja. Termiitit rakantavat maisemaa, jossa norsut ja kissapedot kävelevät. Tiikerihai jopa hillitsee ilmaston lämpenemistä!
– Käsissäsi on tiettävästi mailman ensimmäinen maapallon avainlajeja kootusti esittelevä populaari tietokirja. Halusimme kirjasta syvällisen, mutta nopean lukea ja visuaalisesti vaikuttavan. Eräänlaisen aikuisten kuvakirjan, joka olisi muuta kuin odottaisi: painava tieto kevyesti esitettynä, kertovat tekijät kirjan esipuheessa.
Kirjan tekstit ovat kirjailija Juha Kauppisen ja kuvitus kuvittaja ja sarjakuvantekijä Janne Torisevan.
Yhteyshenkilöt
Reetta RaviTiedotuspäällikköKustannusosakeyhtiö Siltala
Puh:0400 328 300reetta@siltalapublishing.fiLinkit
Kustannusosakeyhtiö Siltala on Aleksi ja Touko Siltalan vuonna 2008 perustama riippumaton kustantamo, joka julkaisee laadukasta kauno- ja tietokirjallisuutta.
www.siltalapublishing.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kustannusosakeyhtiö Siltala
Siltalan hieno syksy 2025 – Kaunokirjallisuus28.4.2025 14:45:21 EEST | Tiedote
Siltalan kaunokirjasyksy tarjoaa monipuolisen kattauksen sekä kotimaista että käännettyä kirjallisuutta. Kirjailijanimiä ovat muiden muassa Annina Holmberg, Iida Sofia Hirvonen, Jyrki Lehtola sekä dekkarikirjailijakaksikko Sari Rainio ja Juha Rautaheimo. Suomennoksia saadaan esimerkiksi Anton Tšehovilta, Anna Hopelta ja Viktor Jerofejeviltä. Syksyn 2025 katalogi: https://issuu.com/siltalapublishing/docs/siltalan_kes_syksy_2025
Sydämenlyöntejä – Björn Borgin huima omaelämäkerta ilmestyy 18. syyskuuta25.4.2025 12:35:00 EEST | Tiedote
Tennislegenda Björn Borgin omaelämäkerta julkaistaan maailmanlaajuisesti 18. syyskuuta. Suomeksi sen julkaisee samana päivänä Siltala. Sydämenlyöntejä-elämäkerrassaan Borg avaa ensimmäistä kertaa itse elämäänsä ja uraansa. Kirja kuvaa uskomattoman menestyksen, romahduksen, nousut ja laskut, voitot ja tappiot – kaiken avoimesti, kaunistelematta. Suurella sydämellä, lyönti lyönniltä.
Kertomus Maasta pohtii ratkaisuja ilmastonmuutokseen ja luontokatoon – Tervetuloa kirjan julkistamistilaisuuteen 29.4.!22.4.2025 15:08:16 EEST | Tiedote
Toimittaja, kirjailija Juha Kauppisen uusi kirja Kertomus Maasta – Ratkaisuja ilmastonmuutokseen ja luontokatoon on itsenäinen jatko-osa tekijän palkituille teoksille Monimuotoisuus – kertomuksia katoamisista ja Heräämisiä – kuinka minusta tuli luonnonsuojelija. Tervetuloa Kertomus maasta -kirjan julkistamistilaisuuteen tiistaina 29. huhtikuuta kello 18 Tieteen ja toivon taloon Puistokatu 4 (Helsinki). Ilmoittautumiset viimeistään maanantaina 28.4.: https://docs.google.com/forms/d/e/1FAIpQLSe8wpuUgEQacEn7iqjginAV8_UK_S4t7pwPc5D8B0WFl-TAVQ/viewform
Esikoisteos Sairastapauksia on taidokasta novellitaidetta10.4.2025 13:19:04 EEST | Tiedote
"Se, mikä vielä eilen kirveli, on alkanut muuttua mustaksi." Loviisa Pihlakosken esikoisteos Sairastapauksia luotaa elämää sairauksien ja kuoleman varjossa. Novellit kysyvät, mitä itsessämme ja elämässämme peitämme, minkä taakse piiloudumme ja milloin mieli alkaa näytellä rooliaan ruumiissa. Vakavien, traagistenkin aiheiden seassa kukkii vähäeleinen huumori.
Timothy Snyder: Vapaus on arvo, joka mahdollistaa kaikki muut arvot8.4.2025 12:06:53 EEST | Tiedote
Maailmankuulun, arvostetun yhdysvaltalaishistorioitsijan Timothy Snyderin teos Vapaudesta haastaa totutut käsityksemme vapaudesta. Snyderin mielestä vapaus on arvo, joka mahdollistaa kaikki muut arvot. Vapaus ymmärretään hänen mukaansa usein kuitenkin liian kapeasti. Kirjassa käydään läpi viisi toisiinsa liittyvää vapauden muotoa. Vapaudesta vie lukijat jännittävälle älylliselle matkalle. Snyder hyödyntää ajankohtaisissa kirjoituksissaan filosofien ja poliittisten toisinajattelijoiden työtä, keskusteluja nykyajan ajattelijoiden kanssa sekä omia henkilökohtaisia kokemuksiaan.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme