SDP:n Eveliina Heinäluoma: Hallituksen suunnitelmat kiihdyttävät rakennusalan ahdinkoa entisestään, suuntaa muutettava välittömästi
11.8.2023 14:36:49 EEST | SDP EDUSKUNTA | Tiedote
"Rakennusala on ajamassa päin seinää. Pahimmillaan se vetää myös muun talouskasvun lamaan, jolloin verotulot ja työllisyys kärsivät", Eveliina Heinäluoma varoittaa.

- Hallitus on kirjannut ohjelmaansa erittäin haitallisia toimia, joilla se itse vauhdittaa rakennusalan ahdinkoa. Suunnitelmissa on ajaa alas valtion tukemaa asuntotuotantoa, jopa lopettaa asumisoikeusasuntojen tuotanto kokonaan ja esimerkiksi leikata erityisryhmien asuntotuotannon investointiavustuksen avustusprosenttia, sanoo eduskunnan ympäristövaliokunnan varapuheenjohtaja Eveliina Heinäluoma.
Heinäluoma vaatii hallitusta muuttamaan ohjelmaansa välittömästi ja sen lisäksi vauhdittamaan tuettua tuotantoa sekä korjausrakentamista uusilla panostuksilla.
- SDP on aina ollut sitä mieltä, että valtion tukema asuntotuotanto on olennainen asuntopolitiikan työkalu. Sen avulla voidaan tarjota ihmisille kohtuuhintaista asumista, mutta käyttää sitä myös suhdannepolitiikan välineenä. Asuntopolitiikkaa ei voi hoitaa vain markkinoilla, vaan valtiota tarvitaan mukaan, Heinäluoma sanoo.
Ara-asuntojen tuotanto on tärkeää suomalaisille rakennusalan yrityksille ja valtion tuki onkin rakennusalalla tehokkaassa käytössä. VTT:n selvityksen (2020) mukaan rakentamiseen sijoitettu miljoona euroa työllistää 13–16 henkilöä. Lisäksi yksi työpaikka rakennustyömaalla tuottaa 1–1,5 työpaikkaa muussa teollisuudessa ja palveluissa. Selvityksen mukaan asunnon hinnasta noin 46 prosenttia on erilaisia veroja ja veronluontoisia maksuja.
- Asuntoaloitukset voivat pudota tänä vuonna pahimmillaan vuoden 2009 finanssikriisin tasolle. Myös Rakennusteollisuus on erittäin huolissaan tilanteesta ja vaatii toimia. Hallituksen on toimittava nyt ja luotava uskoa syksyyn ja talveen rakennusalalle, päättää Heinäluoma.
SDP valmistelee oman vaihtoehtonsa rakennusalan ahdinkoon vastaamiseksi.
Yhteyshenkilöt
Eveliina HeinäluomaKansanedustaja
Puh:040 592 1807Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA
SDP:n Räsänen: Ei kai hallitus pyri johtamaan komissiota harhaan?31.10.2026 13:38:06 EET | Tiedote
Euroopan komissio pyysi lokakuun lopussa Suomelta lisätietoja ensi vuoden budjetista ja siitä, miten budjetti noudattaa neuvoston tammikuussa 2026 hyväksymää suositusta liiallisen alijäämän korjaamiseksi. Suomi poikkeaa tulevanakin vuonna komission asettamasta nettomenopolusta. Suomi toimitti vastauksen komissiolle eilen.
SDP:n Joona Räsänen perussuomalaisille: Lopettakaa selittäminen ja iskekää laskelmat tiskiin29.10.2026 17:54:58 EET | Tiedote
Perussuomalaiset eivät tunnu itsekään tietävän, mitä puolueen indeksijarru tarkoittaa eläkeläisille, sanoo Joona Räsänen.
Psoriasisförbundets ordförande Anette Karlsson: God vård är nödvändig, men fördomar kan inte behandlas med läkemedel29.10.2026 08:03:00 EET | Pressmeddelande
Psoriasisförbundets ordförande, riksdagsledamot Anette Karlsson (SDP), kräver nationellt stödmaterial för att stärka likabehandlingen av barn och unga med synliga kroniska sjukdomar i skolorna. På Internationella psoriasisdagen den 29 oktober vill Karlsson uppmärksamma hur fördomar och andras attityder påverkar barns och ungas självkänsla och vardag.
Psoriasisliiton puheenjohtaja Karlsson: Hyvä hoito on välttämätöntä, mutta ennakkoluuloja ei voi hoitaa lääkkeillä29.10.2026 08:03:00 EET | Tiedote
Psoriasisliiton puheenjohtaja, kansanedustaja Anette Karlsson (sd.) vaatii valtakunnallista tukimateriaalia näkyviä pitkäaikaissairauksia sairastavien lasten ja nuorten yhdenvertaisuuden vahvistamiseksi kouluissa. Maailman psoriasispäivänä 29. lokakuuta Karlsson haluaa kiinnittää huomiota siihen, miten ennakkoluulot ja muiden ihmisten asenteet vaikuttavat lasten ja nuorten itsetuntoon ja arkeen.
SDP:n Paula Werning: Huoltovarmuus on koko yhteiskunnan yhteinen turvallisuuskysymys28.10.2026 16:18:21 EET | Tiedote
Ukrainan tärkein opetus on, että varautuminen tehdään rauhan aikana, mutta sen todellinen arvo mitataan kriisissä. Suomen on kyettävä turvaamaan ihmisten arki myös kaikkein vaikeimmissa olosuhteissa, summaa SDP:n Paula Werning. Tuore raportti kertaa Ukrainan opit Suomen huoltovarmuudelle.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme