Kansalaisopistoon ilmoittautuminen alkaa Vaasassa 17.8.

Ilmoittautuminen Vaasan kansalaisopisto Alman kursseille alkaa torstaina 17.8. klo 9. Kurssit ja luennot ovat avoimia kaikille. Tarjontaan voi tutustua verkossa osoitteessa uusi.opistopalvelut.fi/vaasa.
Keskustan kampuksella Raastuvankadulla järjestetään lauantaina 19.8. klo 11–15 Avoimet ovet -tapahtuma, jossa voi tutustua syksyn kursseihin ja päästä kokeilemaan taitojaan erilaissa työpajoissa.
Alma toimii Vaasan lisäksi Vähässäkyrössä, Laihialla ja Isossakyrössä.
-Alma on tärkeä osa näitä yhteisöjä. Kursseillamme onnistutaan yhdessä ja tutustutaan uusiin ihmisiin, sanoo johtava rehtori Sannasirkku Autio.
Kaksikielisyys ja monikulttuurisuus ovat kiinteä osa Almaa
-Kun kaksi vaasalaista kansalaisopistoa yhdistyi vuonna 2021 Almaksi, olemme voineet säilyttää ja vahvistaa sekä suomen- että ruotsinkielisten kurssien monipuolisen valikoiman. Erityispiirteemme ovat kaksikieliset kurssit, jotka toimivat myös kielikylpynä - oppimisesta tinkimättä, Autio iloitsee.
Alma tarjoaa myös yli 17-vuotiaille suunnattua aikuisten perusopetusta, jossa voi suorittaa esimerkiksi kokonaan puuttuvat tai kesken jääneet peruskouluopinnot sekä saada hakukelpoisuuden toisella asteella opiskeluun.
-Aikuisten perusopetukseemme osallistuu vuosittain yli 150 opiskelijaa, joista valtaosa on maahanmuuttajia. He saavat hyvän lähtökohdan suomalaisen yhteiskunnan ymmärtämiseen ja tulevaisuuden suunnitelmien pohtimiseen, rehtori Autio kertoo.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
rehtori Sannasirkku Autio, puh. 0400 299 826, sannasirkku.autio@edu.vaasa.fi
Kuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta
Vaasa on Pohjolan energiapääkaupunki, jossa on helppo olla onnellinen.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vaasan kaupunki - Vasa stad
Kom med och bekämpa skadliga spanska skogssniglar9.5.2025 15:14:02 EEST | Pressmeddelande
Spansk skogssnigel är en invasiv art som snabbt sprider sig, och den bär på sjukdomar och hotar trädgårdar. Nu samlas stadsbor för att tillsammans bekämpa arten. Vasa stad ordnar ett bekämpningstalko torsdag den 22 maj 2025 kl. klo 17.00–19.00 bakom koloniträdgården i Hemstrand.
Tule mukaan torjumaan haitallista espanjansiruetanaa9.5.2025 15:13:30 EEST | Tiedote
Espanjansiruetana on nopeasti leviävä vieraslaji, joka kantaa tauteja ja uhkaa puutarhoja. Nyt asukkailla on mahdollisuus osallistua torjuntaan yhteisvoimin. Vaasan kaupunki järjestää torjuntatalkoot torstaina 22.5.2025 klo 17.00–19.00 Kotirannan viljelypalstan takana.
Kaféföretagare till Metviken väljs i en auktion som börjar idag9.5.2025 14:04:54 EEST | Pressmeddelande
Vasa stad söker en kaféföretagare till Metviksparken för sommarsäsongen 2025. En hyresgäst till kaféet söks i en auktion som är öppen i tjänsten Huutokaupat.com 9.5–19.5.2025 till kl. 12.00.
Onkilahden kahvilatoimija valitaan tänään alkavalla huutokaupalla9.5.2025 14:04:53 EEST | Tiedote
Vaasan kaupunki etsii Onkilahdenpuiston kahvilalle toimijaa kesäkaudeksi 2025. Kahvilan vuokraajaa haetaan huutokaupan kautta, joka järjestetään Huutokaupat.com-palvelussa 9.–19.5.2025 klo 12.00 saakka.
Stadens samarbetsförhandlingar slutförda8.5.2025 16:01:07 EEST | Pressmeddelande
Vasa stads samarbetsförhandlingar har slutförts. Samarbetsförhandlingar fördes på grund av en omorganisering av verksamheten efter överföring av arbetskraftsservicen och rörelseöverlåtelsen.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme