SDP EDUSKUNTA

SDP:n Lauri Lyly: ”Hallitusohjelma muuttuu inhimillisemmäksi ja oikeudenmukaisemmaksi vain hallituksen kokoonpanomuutoksilla"

Jaa

”Me SDP:ssä olemme valmiit yhteistyöhön hyvinvointiyhteiskunnan palvelujen turvaamiseksi, jossa kestävää kasvua ja työllisyyttä haetaan aidosti sekä ympäristöstämme huolehditaan. Näiden tavoitteiden puolesta toimimme myös oppositiossa ja yritämme torjua hyvinvointiyhteiskunnan romuttamisen”, sanoi Lauri Lyly puheessaan Pohjanmaan piirin maakuntajuhlassa Kristiinankaupungissa lauantaina 12.8.2023.

Suomeen on muodostettu sotien jälkeisen ajan oikeistolaisin ja konservatiivisin hallitus, ja se näkyy myös sen ohjelmassa, jossa vahvat menestyvät ja kantavat vähemmän yhteiskunnallista vastuuta ja jossa heikommat jäävät yhä osattomammaksi yhteiskunnan palveluista ja tuesta. Tämä hallitus on valintansa tehnyt. Se ei ole kannustaminen, vaan se on keppilaeilla pakottaminen ja leikkaaminen. 

Talouden tasapainottamisessa sopeutustoimia pitää tehdä niin menojen kuin tulojenkin puolella. Kaikkien pitää kantaa vastuuta, myös hyväosaisten. Julkinen talous pitää saada tasapainoon parin vaalikauden aikana. Meidän ei pitäisi tärvellä talouskasvua leikkauksilla. Leikkaamisten sijaan hallituksen pitäisi tehdä enemmän kestävää kasvua tukevaa politiikkaa. Yksi asia on varmaa: kaikki eivät tule pysymään mukana. On vaikea uskoa, että leikkaamalla ja vastakkainasettelua lisäämällä Suomi saadaan nousuun. 
 
Talouden oikaisemisen keskeinen keino on työllisyydessä. Työllisyysaste on Suomessa huippulukemissa Sanna Marinin hallituksen jäljiltä. Siitä voimme olla ylpeitä. Työllisyysaste pitää saada nostettua 80 prosenttiin tämän vuosikymmenen aikana. Orpon hallitusohjelman mukaan siihen pyritään kuitenkin vain leikkaamalla ja kuristamalla työttömyys- ja sosiaaliturvaa, sekä heikentämällä työehtoja. 
 
Petteri Orpon hallitus teki valintansa. Hallitus valitsi keppilait. Näiden yksinomaan työntekijöitä kurittavien keppilakien myötä hallitus yrittää päästä työllistämistavoitteeseensa. Laskennallisesti hallitus on määritellyt näiden vaikutuksen 70 000 työlliseen, jos tavoite on 100 000. Tästä välistä 8 000 pitäisi tulla veronkevennyksillä ja lopuista ei ole tietoa. Hallituksen kaavailemat heikennykset palkansaajien asemaan ovat työnantajien märkä uni. Eduskuntakäsittelyssä ja kolmikantaisissa neuvotteluissa on tehtävä paljon, että saamme näitä torjuttua ja tehtyä fiksumpia ja kannustavampia ratkaisuja kasvun aikaan saamiseksi.
 
Hyvinvointialueiden rahoitus ovat toinen esimerkki hallituksen leikkauspolitiikasta. Rahamäärä on valtion budjetin yksi tärkeimmistä luvuista. Tänä vuonna se on noin 23 miljardia euroa. Mikäli rahoitusta ei tule seuraavina vuosina riittävästi, pääsisi sosiaali- ja terveyspalveluihin entistä vaikeammin ja hitaammin.
 
Nämä säästöt tulevat auttamatta johtamaan huononeviin palveluihin, pidentyviin asiakasjonoihin sekä lisääntyvään pahoinvointiin, todennäköisesti myös henkilöstön vähentämiseen tai irtisanomisiin. Tämäkö on kiitos hoitajille siitä kaikesta pyyteettömästä työstä, jota he ovat läpi koronakriisin ja sen jälkeen tehneet? 
 
Me SDP:ssä olemme valmiit yhteistyöhön hyvinvointiyhteiskunnan palvelujen turvaamiseksi, jossa kestävää kasvua ja työllisyyttä haetaan aidosti, sekä ympäristöstämme huolehditaan. Näiden tavoitteiden puolesta toimimme myös oppositiossa ja yritämme torjua hyvinvointiyhteiskunnan romuttamisen.
 
Petteri Orpon hallitusohjelmasta on vaikea sanoa mitään hyvää. Itse uskon, että hallitusohjelma ja sen myötä tehtävä politiikka muuttuu vain hallituksen kokoonpanomuutoksilla inhimillisemmäksi ja oikeudenmukaisemmaksi. Siksi toivoisin, että hallitus kaatuisi jo alkumetreillä, jotta pahemmilta vaurioilta vältyttäisiin, sillä koska niiden vaurioiden korjaaminen veisi vuosia. Mikäli yksi viime eduskuntavaalien voittajista, eli me sosialidemokraatit, olisi hallituksessa, ei näin kansaa jakavaa politiikkaa olisi mahdollista tehdä. Mikäli hallitus nyt kompuroi, pitää meillä mielestäni olla valmius neuvotella sellaisesta hallituskokoonpanosta, joka olisi inhimillisempi, oikeudenmukaisempi, suvaitsevampi, panostaisi koulutukseen, palveluihin ja kestävään kasvuun sekä työllisyyteen. Minulle kävisi tässä tilanteessa sinipunahallitus. Avain tämän tilanteen ratkaisemiseen on nyt RKP:lla ja lukko Kokoomuksella.

Yhteyshenkilöt

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA

Sosiaali- ja terveysvaliokunnan oppositioedustajat: Hallitus sivuuttaa esitystensä perustuslailliset ongelmat ja vaarantaa vanhusten oikeusturvan5.12.2025 07:00:00 EET | Tiedote

Sosiaali- ja terveysvaliokunnassa käsiteltiin torstaina 4.12. vanhuspalveluiden teknologiaan liittyvää lakiesitystä että apteekkilakiesitystä. Valiokunnan oppositioedustajat ovat huolissaan esitysten perustuslainmukaisuudesta ja vaikutuksista ihmisten palveluihin ja oikeusturvaan. ”Olisi tärkeää, että ministerit onnistuisivat tuomaan käsittelyyn esityksiä, jotka eivät ole perustuslain vastaisia”, Kim Berg sanoo.

SDP:n Eloranta: Koulupudokkaiden määrä laski, kiitos Marinin hallituksen4.12.2025 16:12:29 EET | Tiedote

Helsingin yliopiston tuoreen tutkimuksen mukaan oppivelvollisuusiän nosto on vähentänyt koulupudokkuutta yli kolmanneksella ja lisännyt selvästi 16–17-vuotiaiden koulussa pysymistä. ”Sanna Marinin hallituksen vuonna 2021 voimaan tulleen uudistuksen myönteiset vaikutukset näkyvät nyt erittäin selvästi”, iloitsee kansanedustaja, sivistysvaliokunnan jäsen Eeva-Johanna Eloranta (sd).

SDP:n kansanedustaja ja puolustusvaliokunnan jäsen Jani Kokko: Euroopan Unionin on vahvistettava omaa puolustustaan4.12.2025 14:24:04 EET | Tiedote

Euroopan parlamentin puolustusvaliokunta (SEDE) kutsui kansallisten parlamenttien vastinvaliokunnat Brysseliin 3.–4. joulukuuta järjestettyyn kokoukseen aiheesta ”The Future of European Defence”. Kyseessä oli ensimmäinen kerta, kun SEDE-valiokunta kutsui täysimittaisena valiokuntana koolle valiokuntien välisen tapaamisen. SDP:n kansanedustaja ja puolustusvaliokunnan jäsen Jani Kokko osallistui kokoukseen.

SDP:n Nasima Razmyar vaatii kokoomukselta: Korjatkaa yrittäjien eläkkeiden alivakuuttaminen3.12.2025 16:06:49 EET | Tiedote

Hallitus on käynnistänyt yrittäjien eläkemaksujen uudistuksen, jonka pohjaksi ministeri Grahn-Laasonen tilasi ETK:n entiseltä toimitusjohtaja Rantalalta selvitystyön. Selvitys julkaistaan tämän viikon perjantaina. Tuoreessa haastattelussa ministeri päätyi kuitenkin erikoisella tavalla ampumaan alas vielä julkaisemattoman selvityksen. SDP:n kansanedustaja, 1. varapuheenjohtaja Nasima Razmyar kritisoi ministerin toimia ja vaatii kokoomusta korjaamaan yrittäjien eläkejärjestelmän alivakuuttamisen kestävällä tavalla.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye