Saarikon ja Kurvisen avoin kirje perussuomalaisten puoluekokoukselle
Arvoisa puheenjohtaja Riikka Purra, hyvät Perussuomalaiset,
Puoluekokous on kansanvaltaa aidoimmillaan. Ihmiset kokoontuvat päättämään puolueen linjasta, tekemään henkilövalintoja ja puolueen vallassa ollessa arvioimaan, onko se pidetty, mitä on luvattu. Näin on varmasti myös teillä Perussuomalaisissa.
Nyt te olette vallassa. Puoluekokoustanne seuraavat ne suomalaiset, joille te ennen vaaleja lupasitte, että meno Suomessa muuttuu: bensan hinta pumpulla laskee ja arjessa pärjää paremmin, koulutuksesta ei leikata, vanhus- ja terveyspalvelut turvataan koko maassa, tiet laitetaan kuntoon maaseutua myöten, halvempi ammattidiesel tulee helpottamaan yrittäjien tilannetta, viljelijöiden toimeentulo kohenee ja turve pelastuu.
Saivatko ihmiset, mitä he tilasivat? Hallitusohjelma ei tuokaan polttoaineen hinta-alea, vaan lääkkeiden hinnan nousun. Leikkaatte perusturvasta ja -palveluista ja keskitätte lähipalveluja. Maa- ja metsätaloudesta leikataan. Samalla annatte parhaiten pärjääville mittavia verohelpotuksia. Näinkö tavallisten suomalaisten puolta pidetään?
Talouden tilanteeseen vetoaminen ei ole selitys. Se oli täysin tiedossanne lupauksia tehdessänne. Tosiasia on, että Säätytalon hallitusneuvotteluissa te nielaisitte Kokoomuksen linjan sellaisenaan. Hallitus on Kokoomuksen hallitus, jolla on Kokoomuksen ohjelma ja joka on tekemässä Kokoomuksen politiikkaa.
Kyse ei ole vain siitä, että lupasitte suomalaisille liikoja - mahdottomiakin. Kyse on myös siitä, että Suomen ja suomalaisten asiat jäävät hoitamatta, kun hallituksen tilanne on mikä on. Isänmaa ajelehtii.
Itse aiheutettu sotku ei ole ajojahti. Se on itse aiheutettu sotku.
Te olette saaneet vallan ja vastuun. Siksi on kohtuullista kysyä, milloin hallitus alkaa oikeisiin töihin? Miten te lunastatte ihmisille antamanne lupaukset, kun hallitusohjelmassa ne eivät toteudu eivätkä siksi ensi vuoden budjetissakaan? Miten ja milloin bensan hinta pumpulla laskee? Perussuomalaisia äänestäneillä suomalaisilla on oikeus tietää.
Kaikesta huolimatta toivotamme antoisaa kansanvallan juhlaa puolueellenne. Hyvää puoluekokousta!
Annika Saarikko, Keskustan puheenjohtaja
Antti Kurvinen, Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja
Tietoja julkaisijasta
Keskusta. Rohkeutta. Ratkaisuja. Keskusta on yli 110-vuotias kansanliike, joka rakentaa politiikkansa ihmisen, ei järjestelmän tarpeille.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Keskusta r.p.
Keskustan puheenjohtaja Antti Kaikkosen vappupuhe 1.5.20251.5.2025 13:05:00 EEST | Tiedote
Keskustan puheenjohtaja Antti Kaikkonen piti vappupuheen Helsingissä Kyösti Kallion patsaalla.
Keskustan Vihreä vappu - Antti Kaikkosen vappupuhe Helsingissä 1.5. klo 13.0029.4.2025 09:52:09 EEST | Tiedote
Keskustan puoluejohto, kansanedustajat ja muut keskustavaikuttajat pitävät vappupuheitaan vappuaattona ja vapunpäivänä ympäri Suomea. Puheenjohtaja Kaikkosen vappupuheen voi kuunnella tänä vuonna Helsingissä vapunpäivänä klo 13, Kyösti Kallion patsaalla. Tervetuloa mukaan!
Keskusta ehdottaa perustaitojen tarkastuspistettä hallituksen koulutusleikkausten sijaan26.4.2025 16:46:02 EEST | Tiedote
Keskustan puoluevaltuusto ehdottaa, että hallitus lisäisi peruskoulun 2. luokan loppuun tarkastuspisteen perustaitojen oppimisen varmistamiseksi. Perustaidot kuten lukeminen, kirjoittaminen ja laskeminen ovat oppimisessa välttämättömiä taitoja, joita haluamme tällä mallilla vahvistaa.
Antti Kurvinen: Keskusta nostaisi pk-yritykset kasvupolitiikan keskiöön26.4.2025 11:15:00 EEST | Tiedote
Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Kurvisen mukaan kasvupolitiikan keskiöön tulee nostaa pk-yritykset, jotka toimivat kaikkialla Suomessa. Kokoomuksen ja SDP:n linjaa yhdistää se, että niistä kumpikaan ei ole pienyrittäjien puolella. Ero on vain siinä, että SDP sanoo sen avoimesti, mutta Kokoomus lässyttää korulauseita.
Puoluesihteeri Antti Siika-aho: Keskustaan on jälleen tunkua26.4.2025 11:00:00 EEST | Tiedote
-Me emme julista armonlaukauksia kilpailijoille, emmekä me jatkossakaan sorru tekemään omaa politiikkaa riitaa haastamalla. Me pannaan reput selkään ja lähdetään keräämään sinne eväät Suomen paremmasta suunnasta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme