SDP:n varapuheenjohtaja Matias Mäkynen: Purra luulee taistelevansa vasemmistoa vastaan, mutta hyökkää hyvinvointivaltion ja työntekijöiden kimppuun
13.8.2023 15:52:18 EEST | SDP | Tiedote
Perussuomalaisten puheenjohtaja ja valtiovarainministeri Riikka Purra hyökkäsi puoluekokouksessa sunnuntaina pitämässään linjapuheessa voimakkaasti Suomen vasemmistoa vastaan. Olkiukkoja vasemmistosta ja ”ylipaisuneesta valtiosta” rakentaessaan Purra kuitenkin tuli pikemmin hyökänneeksi suomalaista hyvinvointivaltiota vastaan. Huomionarvoista on myös, mistä Purra jätti puhumatta, sanoo SDP:n varapuheenjohtaja Matias Mäkynen.

- Riikka Purra kertoi puheessaan, että perussuomalaisten kannattajia yhdistää, etteivät he tiedä, mihin valtio keräämänsä verotulot käyttää. Tämä näkyi ikävästi myös valtiovarainministerin omassa puheessa. Leikkauskohteista hän perusteli valtiontalouden kannalta mitättömiä kohteita kuten aikuiskoulutustukea, jota valtio ei juuri rahoita, mutta jätti kokonaan mainitsematta leikkaukset sosiaali- ja terveyspalveluiden ja koulutuksen rahoitukseen, joista suuri osa hallituksen leikkauksista, mutta myös julkisen sektorin menoista koostuu. Sote-palveluita Purra ei maininnut lainkaan ja koulutuksenkin vain rasitteena julkiselle taloudelle. Tämä politiikka murentaa Suomen menestystekijöitä, Mäkynen sanoo.
Julkisista menoista lähes puolet kuluu sosiaaliturvaan ja tästä puolet eläkkeisiin. Muita suurimpia kohteita ovat sosiaali- ja terveyspalvelut ja koulutus.
- Suomessa SDP puolustaa ja haluaa kehittää julkisia palveluita, jotta ihmiset voisivat voida paremmin, tehdä yhä pidemmät työurat ja olla tuottavampia. Hyvinvointivaltiot pohjoismaissa ovat tässä kehityksessä maailman huippua ja hyökkäämällä vasemmistoa vastaan perustellaakseen leikkauksia, hyökkää Purra tosiasiassa näitä ihmisten tärkeimpinä pitämiään palveluita vastaan, Mäkynen tulkitsee.
Toinen huomiota herättävä puute Purran puheessa oli työelämäkysymysten täydellinen ohittaminen. Vielä ennen eduskuntavaaleja työntekijöiden aseman puolustajana esiintynyt puolue on unohtanut työntekijät kokonaan ja ajaa nyt suuria heikennyksiä työntekijöiden asemaan.
- Purra pitää maahanmuuttajien kiusaamista niin suurena saavutuksena, että se oikeuttaa työntekijöiden perusoikeuksien rajoitukset, potkujen antamisen helpottamisen ja työttömyysturvan rajun heikentämisen. Duunareiden pettämisen yhdistyessä Purran vihaan julkisia palveluita kohtaan on hallitusohjelmaan kirjattu julkisen sektorin neuvotteluvapautta rahoittava palkankorotuskatto. Tietenkään näistä kiusallisista takinkäännöistä hän ei halua puhua, mutta vapaa media ja oppositio tulevat hänet niistäkin tilille laittamaan syksyn aikana, Mäkynen päättää.
Yhteyshenkilöt
Matias MäkynenSDP:n varapuheenjohtaja, kansanedustaja
Puh:040 509 4409matias.makynen@eduskunta.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SDP
SDP:n pj. Antti Lindtman: Kasvu ja työllisyys on nyt nostettava asialistan kärkeen12.8.2026 15:25:13 EEST | Tiedote
SDP:n puheenjohtaja Antti Lindtman esitteli puolueen kolmen kohdan työllisyyspaketin puoluejohdon ja eduskuntaryhmän työvaliokunnan kesäkokouksessa Kouvolassa. Paketin tavoitteena on katkaista pitkäaikaistyöttömyyden kasvu, tarttua nuorisotyöttömyyteen ja muuttaa käynnissä oleva talouskasvu työpaikoiksi.
SDP:n varapuheenjohtaja Niina Malm: Rydman ylenkatsoo tavallisia suomalaisia ja demokratiaa6.8.2026 13:08:45 EEST | Tiedote
Ministeri Rydmanin avoin haaveilu vaalituloksen ja kansan tahdon sivuuttamisesta heikentää suomalaista yhteiskuntaa ja demokratiaa.
SDP:n varapuheenjohtaja Pinja Perholehto: Euroopan metsäpalot maailman ylikulutuspäivänä ovat varoitus myös Suomelle30.7.2026 10:14:23 EEST | Tiedote
Maailman ylikulutuspäivänä Eurooppaa koettelevat jälleen laajat metsä- ja maastopalot. SDP:n 3. varapuheenjohtaja ja kansanedustaja Pinja Perholehto muistuttaa, että luonnonvarojen ylikulutus kiihdyttää ilmastonmuutosta ja ilmastonmuutos puolestaan lisää sään ääri-ilmiöitä.
SDP:n varapuheenjohtaja Perholehto: Työperäinen hyväksikäyttö näkyy marja-alan tilanteessa24.7.2026 07:53:17 EEST | Tiedote
Marja-alan pitkään jatkuneiden ongelmien seuraukset nähdään nyt, toteaa SDP:n 3. varapuheenjohtaja Pinja Perholehto. Ilta-Sanomat kirjoitti torstaina (23.7.) marja-alan vaikeuksista saada marjanpoimijoita.
SDP:n varapuheenjohtaja Razmyar: Suomen epäonnistunein valtiovarainministeri soittaa jälleen samaa levyä23.7.2026 12:20:01 EEST | Tiedote
Perussuomalaiset näyttää löytäneen jälleen tutun levyn taloushuolien karkottamiseen, toteaa SDP:n varapuheenjohtaja Nasima Razmyar. Vastuunotto heikosta taloustilanteesta jää valtiovarainministeripuolueella vähäisemmäksi.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme