Flow Festival huipentui aurinkoiseen sunnuntaihin
Yhteensä lähes 90 000 festivaalivierasta saapui Helsingin Suvilahteen nauttimaan viikonlopusta täynnä kansainvälisiä ja kotimaisia huippuartisteja, taidetta ja kaupunkikulttuuria. Yleisö pääsi nauttimaan myös koko viikonlopun kestäneestä Flow Talks -puheohjelmakokonaisuudesta, vastuullisuuteen perustuvasta kattavasta ravintolavalikoimasta sekä Suvilahden ainutlaatuisen alueen lumoavasta tunnelmasta.

Sunnuntain odotetuin hetki oli juuri kahdeksan vuoden tauolta palanneen legendaarisen brittipop-bändi Blurin esiintyminen Flow’n päälavalla. Yhtyeen hittikappaleet vuosien varrelta, tuoreen levyn uusi musiikki ja intensiivinen lavashow saivat yleisön hurmioon elokuun pimenevässä illassa. lndie-popin suunnannäyttäjä Caroline Polachek toi päälavalle genrerajoja rikkovan äänimaailmaansa vangitsevien visuaalien ja karismaattisen lavapresenssinsä siivittämänä. Ranskalainen sensaatio Christine and the Queens räjäytti Silver Arenan unohtumattomalla esityksellään, jossa tanssija-koreografinakin tunnettu laulaja jätti lavalle aivan kaikkensa.
Flow’n ainutlaatuisella maamerkkilavalla Balloon 360°:llä esiintynyt vaihtoehtoinen K-pop-bändi Balming Tiger vei yleisön hurjaan tanssiin, kun taas DOMi & JD Beck hurmasivat virtuoottisella progressivisella jazzillaan. Reggae- ja dublegenda Horace Andy yhtyeineen puolestaan loi Balloonille taianomaisen tunnelman.
Flow’n uusin klubivenue X Garden on tanssittanut festivaalikansaa koko viikonlopun ajan. Vaihtelevia tunnelmia tilassa ovat tarjonneet Helsingin kiinnostavimmat klubit U-Haul, Club Zero ja Korgy. Lavalla on nähty tämän hetken innostavimpia DJ:tä, kun lauteille ovat nousseet muun muassa C.FRIM, Yung Sherman ja DJ Heartstring.
Lisäksi festivaalillla on saatu nauttia monipuolisesta ja vastuullisesta ruokavalikoimasta koko festivaalin ajan. Sunnuntain Sustainable Meal -paneelissa valittiin jälleen koko festivaalin kestävin ja herkullisin annos. Tänä vuonna voittajaksi kruunattiin Loi Loin Mapo Tofu Loaded Nuggets -annoksellaan. Paneelin arvovaltaisena tuomaristona olivat ympäristövaikuttaja Ami Värtö, ruokatoimittaja Hanna Hurtta sekä vastuullisuusvaikuttaja Noora Shingler.
Kestävä kehitys oli myös koko viikonlopun kestäneen Flow Talks -kokonaisuuden päättänyt Flow Talks Sustainability. Thomas Kolsterin keynote-puhe ja sitä seurannut paneelikeskustelu Helsingin apulaispormestari Anni Sinnemäen, viestintäasiantuntija Anu Ubaudin ja ympäristötaiteilija Thijs Bierstekerin kanssa keräsi runsaan yleisön kuulemaan yksilöiden, yhteisöjen ja yritysten roolista ympäristötietoisten elämäntapojen edistämisessä.
Flow Festival 2024 järjestetään Helsingin Suvilahdessa 9.–11.8.2024. Super Early Bird -liput tulevat myyntiin maanantaina 14.8.2023 klo 9.00 hintaan 199 €.
Flow Festival 2023 pääyhteistyökumppani on Hartwall. Muita kumppaneita ovat Polestar, YouTube, Vaasan, Oddlygood, Lanson, POOL by Antilooppi, Helsingin kaupunki ja Tietoevry. Mediakumppaneita ovat Helsingin Sanomat, Clear Channel, Radio Helsinki, Finnkino ja Resident Advisor ja tuotantokumppaneita Creative Technology, Sun Effects ja Stopteltat.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Eeva PalménTiedottaja
Puh:+ 358 40 613 9933eeva@flowfestival.comTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Flow Festival
Flow Festivalin The Other Sound -ohjelma esittelee kotimaisen ja kansainvälisen kokeellisen musiikin kiinnostavimpia tekijöitä7.5.2025 11:00:00 EEST | Tiedote
Flow Festivalin The Other Sound -ohjelma esittelee jännittäviä kotimaisia ja kansainvälisiä taiteilijoita, joiden teokset tarkastelevat ja laajentavat kokeellisen musiikin rajoja. Tämän vuoden ohjelma tuo yhteen monenlaisia ääniä hengellisestä jazzista ja äänirituaaleista moniaistisiin esityksiin sekä innovatiivisiin taidemusiikin sävellyksiin, joissa käsitellään muun muassa luonnon tilaa ja vaihtoehtoisia aistimisen tapoja.
Nigerialainen supertähti Burna Boy Flow Festivalille – mukana myös Black Star ja muut uudet nimet29.4.2025 11:00:00 EEST | Tiedote
Flow Festivalin ohjelma laajenee entisestään neljällä uudella artistilla perjantaille ja lauantaille. Nigerialainen supertähti Burna Boy, Yasiin Beyn ja Talib Kwelin muodostama legendaarinen hip-hop-duo Black Star, innovatiivinen indie-pop artisti Goldielocks sekä suomalaisen space-metallin pioneeri Oranssi Pazuzu ovat Flow’n tämän vuoden ohjelman uusimmat lisäykset. Uudet artistit vahvistavat Flow Festivalin monipuolista musiikillista kokemusta, povaten unohtumatonta viikonloppua huipputason esitysten parissa.
Flow Festivalin Heineken Backyard on hyväntuulisen klubimusiikin keidas15.4.2025 11:00:00 EEST | Tiedote
Flow Festivalin vaikuttava DJ- ja klubimusiikin kokoelma täydentyy, kun festivaali julkaisee valloittavasta tunnelmastaan tutun Backyardin esiintyjät. Tänä vuonna venue toteutetaan yhdessä festivaalin pääyhteistyökumppani Heinekenin kanssa. Flow’n vehreä takapiha tarjoaa parastaan muun muassa housen, discon ja queer-ilon ystäville, kun lavalle astuvat Antal, Danilo Plessow, Batu, Colleen ‘Cosmo’ Murphy, DJ EZ, CC:DISCO!, Horse Meat Disco ja monet muut.
Flow’n Balloon 360° -lava esittelee kansainvälisen rytmimusiikin parhaimmistoa1.4.2025 11:00:00 EEST | Tiedote
Flow Festivalin ikonisella Balloon 360° -lavalla esiintyy tänäkin vuonna joukko kansainvälisen rytmimusiikin parhaita. Lavalla nähdään muun muassa brasilialaisen rytmimusiikin omaperäisin legenda Hermeto Pascoal, teknopioneeri Jeff Millsin johtama Tomorrow Comes The Harvest, newyorkilainen soft rock -bändi Infinity Song, nigerialaisen diskomusiikin pioneeri Oby Onyioha sekä monia muita. Kotimaisiin esiintyjiin lukeutuu väliaikaisen paluun tekevä The Five Corners Quintet, joka juhlistaa 20 vuotta täyttävää esikoislevyään.
Flow laajenee ensimmäistä kertaa Hanasaaren voimalaitosalueelle – klubimusiikin huippunimiä uudistuvalle Front Yardille19.3.2025 11:00:00 EET | Tiedote
Tänä vuonna Flow Festivalin elektroniseen musiikkiin keskittyvä Front Yard -venue siirtyy täysin uuteen sijaintiin Hanasaaren voimalaitosalueelle. Ensimmäistä kertaa tapahtumakäyttöön aukeava voimalaitosalue tuo Flow’hun uuden, kiinnostavan elementin ja festivaali toivoo laajenemisen Hanasaaren suuntaan olevan mahdollista myös tulevina vuosina. Front Yardilla esiintyy tänäkin vuonna klubimusiikin kiinnostavimpia nimiä, kuten Joy Orbison, Avalon Emerson, Verraco, TSHA, Ayesha sekä Funk Tribu.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme