Taloyhtiön hallituksen jäsen, meiltä saat apua tehtäviisi!
15.8.2023 08:58:00 EEST | Kiinteistöliitto | Tiedote

Kiinteistöliiton jäsentaloyhtiöilleen tarjoama maksuton lakineuvonta palvelee hallitusten jäseniä ja isännöitsijöitä sekä tilin- ja toiminnantarkastajia viitenä päivänä viikossa. Neuvontaa on saatavilla lakiasioiden lisäksi myös korjausrakentamisessa ja energia-asioissa sekä talouteen ja verotukseen liittyvissä asioissa. Lisäksi Kiinteistöliitto ja sen alueelliset jäsenyhdistykset järjestävät runsaasti koulutustilaisuuksia verkon välityksellä ja perinteisinä luentosalikoulutuksina.
Hallitus huolehtii yhteisestä omaisuudesta
Hallituksen jäsenten ja puheenjohtajan on tärkeää perehtyä huolellisesti oman yhtiönsä tilanteeseen ja keskeisiin asiakirjoihin. Tärkeitä asiakirjoja ovat esimerkiksi isännöintitoimiston kanssa solmittu isännöintisopimus sekä huoltoyhtiön kanssa tehty sopimus kiinteistönhuollosta. Hallituksen on tärkeää myös pitää silmällä taloyhtiön taloudellista tilannetta.
”Taloyhtiön hallitus huolehtii osakkaiden yhteisestä omaisuudesta. Hallituksen jäsenten on hyvä ottaa tehtävänsä vakavasti ja perehtyä aluksi kaikkiin hallitustyöskentelyn kannalta oleellisiin asioihin. Pelätä ei kuitenkaan tarvitse, sillä normaali huolellisuus riittää, ja asiantuntija-apuakin on meiltä helposti saatavilla”, sanoo Kiinteistöliiton neuvontalakimies Tapio Haltia.
Hallituksen jäsenille tarkoitettu tarkastuslista ja muita hallitustyön kannalta hyödyllisiä työkaluja löytyy Kiinteistöliiton verkkosivuilta. Myös Kiinteistöliiton jäsentaloyhtiöilleen tarjoamista neuvonta- ja koulutuspalveluista löytyy lisätietoa verkkosivuiltamme.
Yhteyshenkilöt
Tapio Haltianeuvontalakimies
Puh:09 1667 6361tapio.haltia@kiinteistoliitto.fiKuvat
Tietoja julkaisijasta
Vuonna 1907 perustetun Kiinteistöliiton muodostavat 23 alueellista yhdistystä ja valtakunnallinen toimialajärjestö, Suomen Vuokranantajat ry. Kiinteistöliittoon kuuluu noin 30 000 taloyhtiötä, joissa asuu yhteensä lähes kaksi miljoonaa ihmistä.
Kiinteistöliitto on kiinteistönomistajien edunvalvoja, kiinteistöalan asiantuntijaorganisaatio ja alan johtava vaikuttaja. Jäsenillä on käytössään alan tuorein tieto ja kiinteistöalaan erikoistuneiden asiantuntijoiden palvelut. Lue lisää Kiinteistöliiton valtakunnallisista ja alueellisista palveluista www.kiinteistoliitto.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kiinteistöliitto
Taloyhtiöiden ryhdyttävä tarvittaviin toimiin parvekkeiden turvallisuuden varmistamiseksi22.5.2026 14:27:00 EEST | Tiedote
Onnettomuustutkintakeskus on tehnyt onnettomuusvaarailmoituksen parvekkeiden putoamissuojana käytetyistä sementtikuitulevyistä. Otkesin tekemissä tutkimuksissa on varmistunut, että sementtikuituiset levyt voivat olla liian heikkoja estämään parvekkeelta putoamista.
Leikkipaikan turvallisuus on tärkeää tarkastaa keväällä19.5.2026 10:04:00 EEST | Tiedote
Taloyhtiöllä on vastuu sen alueella olevan leikkipaikan turvallisuudesta. Turvallisuudesta täytyy huolehtia riippumatta siitä, käytetäänkö leikkipaikkaa aktiivisesti vai ei. Leikkipaikan turvallisuus on tarkastettava säännöllisesti, vähintään vuosittain, ja tarkastuksesta on tehtävä kirjallinen raportti.
Talous ratkaisee taloyhtiöiden tahdon energiatehokkuuden parantamiseen13.5.2026 09:03:00 EEST | Tiedote
Taloudellisella kannattavuudella on iso merkitys taloyhtiöiden kiinnostukselle parantaa energiatehokkuutta. Tämä selviää Kiinteistöliiton jäsentaloyhtiöilleen tekemän energia- ja ilmastoaiheisen kyselyn vastauksista.
Paloturvallisuus tärkeää parvekkeella grillatessa12.5.2026 09:05:00 EEST | Tiedote
Kesän lähestyessä käynnistyy monella parvekkeella myös grillauskausi. Grillaaminen on parvekkeellakin sallittua, kunhan se tehdään paloturvallisuutta noudattaen.
Taloyhtiöillä paljon hankkeita vireillä5.5.2026 09:03:00 EEST | Tiedote
Kiinteistöliiton kevään barometrin perusteella taloyhtiöiden korjausrakentaminen voi jäädä edellisvuoden tasolle. Taloyhtiöillä on kuitenkin valmisteltuna aiempaa hieman enemmän käynnistettäviä hankkeita, jotka toteutuessaan kääntävät korjaamisen hienoiseen kasvuun loppuvuonna 2026 ja tulevana vuonna.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

