Mandimai Sundberg ja Yle Pentulive palkittiin Särkänniemen Ilo Awardsissa
Särkänniemen Back to School -tapahtumassa viime perjantaina 11.8. jaettiin Särkänniemen vuotuiset Ilo Awards -palkinnot monituhatpäisen yleisön edessä.

Särkänniemi jakoi vuotuiset Ilo Awards -palkinnot perjantaina 11.8. vaikuttaja Mandimai Sundbergille ja Yle Pentulivelle.
”Särkänniemi on ilon ja elämysten koti, ja siksi Särkänniemi on ottanut tehtäväkseen jakaa vuosittaisia Ilo-palkintoja. Särkänniemen asiakkaat saivat ehdottaa henkilöitä, yhteisöjä ja ilmiöitä, jotka ovat tuottaneet ympäristössään iloa”, taustoittaa Särkänniemen kaupallinen johtaja Heikki Ihanamäki tapahtumaa.
Ehdotusten perusteella luotiin kaksi kategoriaa, jotka ovat henkilö sekä yhteisö tai ilmiö. Suosituimmista ehdotuksista asiakkaat saivat äänestää voittajia.
”Asiakkaat intoutuivat äänestämään kiitettävästi, ja Ilo Awardsissa annettiin tänä kesänä yli 6 000 ääntä”, iloitsee Ihanamäki.
Voittajat iloitsivat palkinnoistaan
Mandimai Sundbergia ehdottaneiden keskuudessa perusteluna esiin nousi tähden positiivisuus, iloisuus ja avuliaisuus. Sundberg oli paikalla ottamassa palkintonsa vastaan itse.
”Kiitos! Tämä oli ihana etukäteissynttärilahja”, kertoi lauantaina 23-vuotissyntymäpäiväänsä viettänyt Sundberg yleisölle.
Yle Pentuliven taas kerrottiin tuoneen paljon iloa synkkään vuodenaikaan, sillä Pentulive oli käynnissä juuri vuoden pimeimpään aikaan viime talvena. Yle Pentuliven palkinnon vastaanottivat Ylen Pentulive-työryhmän Lulu Salmi, Henna-Leena Kallio ja Pirjo Koskinen.
"Meille on tärkeää tehdä Pentuliveä yhdessä katsojien ja yleisön kanssa, joten siksi tämä palkinto on meille erityisen arvokas. Kiitos paljon kaikille äänestäjille. Haluamme tuoda iloa teille kaikille myös jatkossa", iloitsi Lulu Salmi.
Heinäkuussa päättyneessä äänestyksessä olivat ehdolla myös Antti Tuisku ja Käärijä henkilökategoriassa sekä Hope – Yhdessä ja yhteisesti ry ja Tracon-tapahtuma yhteisö tai ilmiö -kategoriassa.
Palkinnon jakoi tapahtuman juontaja, näyttelijä ja somevaikuttaja Miska Haakana ennen Blind Channelin keikkaa koko monituhatpäisen yleisön edessä.
”On hienoa, miten innoissaan yleisö oli palkinnoista. Ilo Awards jatkuu taas ensi vuonna”, lupaa Ihanamäki.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Heikki Ihanamäkikaupallinen johtajaTampereen Särkänniemi Oy
Puh:0207 130 221heikki.ihanamaki@sarkanniemi.fiKuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Tampereen Särkänniemi Oy on vuonna 1966 perustettu Tampereen kaupungin omistama matkailuyhtiö. Särkänniemi on ilon ja elämysten alusta, Suomen monipuolisin matkailukohde ja Tampereen matkailun suurin vetovoimatekijä. Särkänniemen elämyskokonaisuuteen kuuluvat tällä hetkellä huvipuisto, akvaario, Näsinneulan näkötorni ja Koiramäen eläinpuisto sekä maamme parhaimpiin ravintoloihin kuuluva Ravintola Näsinneula.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Tampereen Särkänniemi Oy
Karmiva karnevaali rikkoi jälleen kävijäennätyksen20.10.2025 12:13:25 EEST | Tiedote
Särkänniemen Karmiva karnevaali houkutteli jälleen ennätysmäärän kävijöitä, kun yhdeksättä kertaa järjestetty tapahtuma sai syyssäästä nauttivat huvittelijat liikkeelle jopa edellisvuotta vilkkaammin. Suosittu tapahtuma kasvoi yhdeksän prosenttia viime vuoden ennätyksestä. Uusi kauhukohde ja koko perheelle suunnattu alue keräsivät runsaasti kiitosta kävijöiltä.
Karmiva karnevaali alkaa – etuja avajaisviikonloppuun30.9.2025 09:00:00 EEST | Tiedote
Särkänniemen Karmiva karnevaali alkaa tämän viikon perjantaina 3. lokakuuta. Tampereen päivän kunniaksi kaksi kävijää pääsee sisään yhdellä Karnevaalilipulla avajaisviikonloppuna 3.–5.10.2025. Myös Kausikortilla 2026 pääsee nauttimaan jo Karmivasta karnevaalista 2025.
Kultaa Särkänniemeen – Drifti palkittiin Euroopan parhaana perhelaitteena23.9.2025 09:00:00 EEST | Tiedote
Särkänniemen kesän uutuuslaite Drifti on saanut kansainvälisen tunnustuksen. Laite palkittiin Euroopan parhaan perhelaitteen palkinnolla 22. syyskuuta Espanjassa järjestetyssä huvipuistoalan palkintogaalassa.
Särkänniemen karmiva uutuus: PHOBIA LAB paljastaa syvimmät pelkosi4.9.2025 09:00:00 EEST | Kutsu
Syksyn kohokohta Karmiva karnevaali tuo iloa, valoa ja jännitystä Särkänniemeen 3.–5.10. ja 9.–18.10.2025. Tämän vuoden uutuuskauhukohde PHOBIA LAB käsittelee ihmismielen pelkoja. Syksyn toinen uutuus on perheille suunnattu hauska ja kepposteleva Kepposten keidas.
Viisikymppiset ilmaiseksi Särkänniemeen ja muita loppukesän yllätyksiä6.8.2025 09:57:10 EEST | Tiedote
Elokuussa Särkänniemessä huvitellaan entistä edullisemmin. 50 vuotta täyttäville on tarjolla ilmainen Särkänniemi-ranneke, jonka lisäksi loppukesän Kausikortti on saatavilla tarjoushintaan. Juhlavuoden yllätykset jatkuvat ja kesä huipentuu Mirellan konserttiin sekä ilotulitukseen 13.9.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme