Mediataiteen ensimmäinen vuosisata Suomessa
Suomalaisen mediataiteen ensimmäinen vuosisata -antologia on ensimmäinen kattava esitys Suomen mediataiteen monialaisesta kentästä. Teos kartoittaa mediataiteen historiaa alkaen varhaisista kokeilijoista ja keksijöistä 1900-luvun alkupuolella. Mediataiteen lajeista esillä ovat muun muassa video-, valo- ja äänitaide, elektroninen kirjallisuus, digitaalinen ja vuorovaikutteinen taide sekä biotaide.

Suomalaisen mediataiteen ensimmäinen vuosisata -antologia tarkastelee mediataiteen käytäntöjä ja rakenteita, jotka muotoutuvat vuorovaikutuksessa kulttuurin, teknologian, yhteiskunnan ja ekologian muutosten kanssa. Historiallinen tarkastelu tuo esiin unohdettuja tekijöitä ja arvioi alan kulttuurikeskusteluja eri aikakausilla. Kronologinen aikajana taltioi alan merkittävät tapahtumat ja ilmiöt. Runsaasti kuvitettu teos esittelee yli 150 taiteilijan teoksia.
Teos on osa MEHI – Mediataiteen historia Suomessa -hanketta, ja sen kirjoittajina on yli 30 alan asiantuntijaa. Teoksen on tuottanut Suomen Mediataideverkosto ry. Kirjan ovat toimittaneet Heidi Tikka, Petri Kuljuntausta, Tytti Rantanen ja Minna Tarkka.
Suomalaisen mediataiteen ensimmäinen vuosisata
264 sivua
Parvs ja Suomen Mediataideverkosto ry, 2023
Kirjoittajat: Hanna Maria Anttila, Annette Arlander, Taru Elfving, Veli Granö, Erkki Huhtamo, Otso Huopaniemi, Juha Huuskonen, Juri Joensuu, Pekka Kantonen, Mari Keski-Korsu, Kati Kivinen, Mia Kivinen, Tellervo Kalleinen, Oliver Kochta-Kalleinen, Raine Koskimaa, Petri Kuljuntausta, Leena Kuumola, Teemu Lehmusruusu, Sini Mononen, Asko Mäkelä, Teemu Mäki, Josefina Nelimarkka, Riikka Niemelä, Juuso Paaso, Jussi Parikka, Andrew Gryf Paterson, Tuuli Penttinen-Lampisuo, Merja Puustinen, Tytti Rantanen, Perttu Rastas, Helena Sederholm, Tanja Sihvonen, Riikka Stewen, Mika Taanila, Minna Tarkka, Heidi Tikka, Hannu Toivonen, Kari Yli-Annala
Kirjasta järjestetään julkistustilaisuus tiistaina 22.8. klo 15–18 Kiasma-teatterissa (Nykytaiteen museo Kiasma, Helsinki). Tilaisuudessa kirjan päätoimittajat esittelevät teosta ja sen tarjoamia näkymiä suomalaisen mediataiteen maisemaan. Tilaisuuteen on vapaa pääsy.
Arvostelukappaleet ja kuva-aineisto medialle: hanna.karppanen@parvs.fi
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Hanna KarppanenkustantajaKustannusosakeyhtiö Parvs
Puh:+358 40 684 9188hanna.karppanen@parvs.fiKuvat



















Linkit
Tietoja julkaisijasta
Kustannusosakeyhtiö Parvs on taidekirjoihin ja arkkitehtuurijulkaisuihin erikoistunut helsinkiläinen kustantamo, joka on perustettu vuonna 2006.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kustannusosakeyhtiö Parvs
Vapaa Taidekoulu – Taidemaalauksen opetusta 90 vuotta23.4.2025 11:29:08 EEST | Tiedote
Vapaa Taidekoulu perustettiin vuonna 1935 Maire Gullichsenin aloitteesta. Tänä vuonna 90 vuotta täyttävä Vapaa Taidekoulu on ainutlaatuinen ilmiö suomalaisessa taidehistoriassa ja merkittävä vaikuttaja Suomen taide-elämässä. Nyt julkaistava historiateos valottaa koulun rikasta historiaa ja mielenkiintoisia vaiheita.
Parvs-kustantamon ja Serlachiuksen taidekirjat vuonna 202510.4.2025 12:59:46 EEST | Tiedote
Parvs-taidekirjakustantamon ja Serlachiuksen taidemuseon tiivis julkaisuyhteistyö on jatkunut jo lähes vuosikymmenen, ja sen tuloksena syntyneitä taidekirjoja on vuosina 2016–2025 ilmestynyt yhteensä jo yli 60. Tänä vuonna Parvs ja Serlachius julkaisevat yhdessä kahdeksan uutta teosta. Serlachiuksen monipuoliseen ja kunnianhimoiseen julkaisuohjelmaan kuuluu museon näyttelyitä dokumentoivia julkaisuja, Gösta Serlachiuksen taidesäätiön kokoelman teoksia esitteleviä julkaisuja, historiateoksia sekä vertaisarvioitua taidehistoriallista tutkimusta.
Esseekirja käsittelee sisällissodan unohdettuja naiskohtaloita Johanna Lecklinin taiteen kautta19.3.2025 10:12:18 EET | Tiedote
Kuvataiteilija ja tutkija Johanna Lecklin on viime vuosina tarkastellut teoksissaan tarinoita ja tarinankertomista – ja etenkin kertomuksia ja kuvia vuoden 1918 tapahtumista Suomessa. Nyt julkaistava esseekokoelma avaa Lecklinin taiteen kautta keskustelua historian tulkinnasta ja tarkastelee sitä, miten taiteessa voi lähestyä päivänpolttavia aiheita, jotka kumpuavat historiasta.
Edvard Richter -kirjallisuuspalkinto taidekriitikko Timo Valjakalle13.12.2024 08:00:00 EET | Tiedote
Suomen Taideyhdistys on myöntänyt tämän vuoden Edvard Richter -kirjallisuuspalkinnon taidekriitikko Timo Valjakalle kirjasta Taiteen matkassa – Kirjoituksia taiteesta ja sen tekijöistä (Parvs 2024). Palkinto myönnetään ansiokkaasta kuvataidekirjasta tai -kirjoituksesta, ja palkintosumma on 10 000 euroa.
Uutuuskirja suomalaistuneen brittitaiteilijan Oliver Whiteheadin monipuolisesta tuotannosta3.12.2024 08:00:00 EET | Tiedote
Oliver Whitehead – Future Tense esittelee monialaisen brittitaiteilijan Oliver Whiteheadin (s. 1947) tuotantoa ja sen teemoja. Englannista Suomeen vuonna 1971 asettunut Whitehead työskentelee monipuolisesti maalauksen, piirustusten, grafiikan, valokuvan, kuvanveiston, liikkuvan kuvan ja lavarunouden parissa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme