Aluevaltuusto hyväksyi palveluverkon uudistusta ohjaavat periaatteet muutoksitta
Palveluiden verkoston uudistamisella vastataan kasvavaan palvelutarpeeseen, palveluiden yhdenvertaiseen saatavuuteen, henkilöstön riittävyyteen ja kustannusten kasvuun. Tavoitteena on myös luoda ymmärrys tarvittavista investoinneista.
- Strategiassa pääasia ovat ihmiset ja heidän palvelunsa. Olen iloinen, että pääsemme jo ensimmäisenä syksynä poliittisten päätöksentekijöiden kanssa uudistamaan palvelujärjestelmää. Henkilöstö tullaan huomioimaan myös jatkovalmistelun päätöksentekovaiheissa, ja asukkaille järjestämme muun muassa kuusi asukastilaisuutta eri puolilla Pirkanmaata, kertoi hyvinvointialuejohtaja Marina Erhola aluevaltuustossa.
Erhola korosti aluevaltuustolle, että palveluverkon uudistaminen on yhteistyötä valtion ohjaavien ministeriöiden ja aluehallinnon välillä. Valtio odottaa konkreettisia päätöksiä kevään ohjausneuvottelujen pohjalta. Ensimmäisiä konkreettisia esityksiä palveluverkon uudistamisesta käsitellään jo 21.8. aluehallituksessa.
Muutoksia konsernirakenteeseen
Aluevaltuusto päätti myös Tays Kehitysyhtiön purkamisesta. Yhtiö perustettiin vuonna 2017 alun perin Pirkanmaan, Kanta-Hämeen ja Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin yhteistyöyhtiöksi. Hyvinvointialueiden yhteistyö jatkuu Sisä-Suomen yhteistyöalueen yhteistyösopimuksen ja hyvinvointialueiden strategian pohjalta.
Maanantain aluevaltuuston päätöksellä Tuomi Logistiikka Oy siirtyy Pirkanmaan hyvinvointialueen tytäryhtiöksi. Aluevaltuusto päätti ostaa Tampereen kaupungilta 256 040 Tuomi Logistiikan osaketta 1,8 miljoonalla eurolla. Hyvinvointialueen omistus Tuomi Logistiikasta on jatkossa noin 57 prosenttia.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Hyvinvointialuejohtaja Marina Erhola
Puh:040 183 4295marina.erhola@pirha.fiAluevaltuuston puheenjohtaja Johanna Loukaskorpi
Puh:040 8063691Tietoja julkaisijasta
Pirkanmaan hyvinvointialue vastaa pirkanmaalaisten julkisten sosiaali- ja terveyspalvelujen sekä pelastuspalvelujen järjestämisestä ja pääosin myös tuottamisesta. Lisätietoja pirha.fi.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Pirkanmaan hyvinvointialue
Kangasalan ja Pälkäneen lääkärin ja hoitajan vastaanottojen ja kuvantamisen puhelinnumerot muuttuvat9.5.2025 09:51:00 EEST | Tiedote
Kangasalan ja Pälkäneen sote- ja lähiasemien ja lähiasiointipisteiden lääkärin ja hoitajan vastaanottojen sekä kuvantamisen ajanvarausnumerot muuttuvat maanantaina 19.5.2025.
Taysissa valmistellaan oma lastenlääkäri -mallia Pirkanmaalle9.5.2025 08:54:48 EEST | Tiedote
Taysiin perustetaan avopediatrian poliklinikka, joka tuo Pirkanmaalle uuden ja asiakaslähtöisen tavan hoitaa somaattista erikoissairaanhoitoa tarvitsevia lapsia.
Seuraa maanantain 12.5. aluevaltuustoa verkossa suorana8.5.2025 13:54:10 EEST | Tiedote
Nykyisen aluevaltuuston viimeinen kokous pidetään maanantaina 12.5.2025 klo 17. Kokous järjestetään paikan päällä Tampereen yliopistolla, Kaupin kampuksen Arvo-rakennuksessa.
Uusi perhehoidon kehittämishanke NUPPE käynnistyy Pirkanmaalla7.5.2025 13:23:49 EEST | Tiedote
Lastensuojelun asiakasohjaus Luotsissa on käynnistynyt uusi perhehoidon kehittämishanke NUPPE eli Nuorille parasta perhehoitoa Pirkanmaalla. Hankkeen tavoitteena on kehittää perhehoitoa nuorille, joiden tilanteet vaativat erityistä tukea.
Vuonna 2024 lähes joka kymmenennestä lapsesta tehtiin lastensuojeluilmoitus, mutta yhä harvempi lapsi on sijoitettuna kodin ulkopuolelle7.5.2025 12:53:47 EEST | Tiedote
Pirkanmaalla lastensuojeluilmoitusten määrä jatkoi kasvuaan vuonna 2024. Kodin ulkopuolelle sijoitettujen lasten määrä sen sijaan laski, ja yhä harvempi lapsi päätyi lastensuojelun avohuollon asiakkaaksi. Tuloksiin vaikuttaa laajemmat yhteiskunnalliset lasten ja perheiden hyvinvointiin vaikuttavat tekijät, matala kynnys tehdä ilmoitus sekä kattava lapsiperhepalvelujen uudistustyö.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme