Pitkäaikaiset ilmaston ja ravinnon muutokset ohjasivat muinaisten norsueläinten hampaiden evoluutiota Afrikassa

Helsingin yliopiston johtama uusi tutkimus osoittaa, että eräät norsueläinryhmät, kuten Choerolophodontidae-heimon lajit, sopeutuivat paikallisesti heinäkasvien vallitsemiin ympäristöihin osissa Itä-Afrikkaa. Ne alkoivat käyttää heiniä ravintonaan jo varhais- ja keski-mioseeniajalla 23 – 11 miljoonaa vuotta sitten, eli huomattavasti aikaisemmin kuin on tähän mennessä arvioitu.
Myös noin 7 miljoonaa vuotta sitten Turkana-järven alueella varhaiset aidot norsut käyttivät pääasiassa heinää ravintonaan alueellisesti kuivemmassa ja heinävaltaisemmassa savanniympäristössä kuin ympäröivillä kosteammilla ja metsäisemmillä alueilla Itä-Afrikassa.
”Tämä tukee hypoteesia, että tuollaiset alueet ovat voineet toimia niin kutsuttuina ”lajitehtaina”, joissa monet lajit alkoivat alun perin sopeutua muuttuviin ympäristöoloihin”, kertoo tutkimusta johtanut apulaisprofessori Juha Saarinen Helsingin yliopistolta.
Heinäkasvien syöminen on hampaille vaativampaa kuin useimpien muiden kasvien johtuen niiden lehdissä olevista runsaista fytoliiteiksi kutsutuista mineraalipartikkeleista jotka kuluttavat hampaita voimakkaasti. Tästä huolimatta varhaisten heinänsyöjänorsueläinten kuten choerolophodonttien hampaissa näkyy vain melko hienovaraisia sopeutumia verrattuna myöhempiin ja voimakkaampiin muutoksiin varsinaisten norsujen hampaistossa.
Noin 10 miljoonaa vuotta sitten alkaneilla ilmaston muutoksilla oli aikaisempaa voimakkaampi vaikutus norsueläinten hampaiden evoluutioon, joka huipentui varsinaisten norsujen (Elephantidae) hyvin erikoistuneen, korkeakruunuisten ja runsasharjanteisten hampaiden kehittymisessä.
”Pystyimme näyttämään, että varsinaisten norsujen hammaskruunun korkeus ja harjanteiden lukumäärä hampaissa kasvoivat pyrähdyksinä, jotka osuvat yhteen voimakkaimpien ilmaston kuivumisvaiheiden kanssa viimeisen noin 7 miljoonan vuoden aikana, esimerkiksi noin 4 miljoonaa ja vajaa 2 miljoonaa vuotta sitten. Toisaalta ilmaston muuttuessa taas vähemmän ankaraksi tällaiset sopeutumat eivät kääntyneet siten että hammaskruunun korkeus olisi pienentynyt tai harjanteiden lukumäärä vähentynyt” sanoo Saarinen.
”Tämä tukee aikaisempia havaintoja siitä, että vastaavat ominaisuudet nisäkkäillä ovat sopeutumia ankarimpiin lajien sietämiin oloihin ennemmin kuin niiden kokemiin keskimääräisiin oloihin”.
Muinaisesta kasvillisuudesta ja norsueläinten ravinnosta kertovat aineistot osoittavat, että viimeisen 7 miljoonan vuoden aikana heinämaat runsastuivat ja heinänsyöntiin erikoistuneet norsulajit joilla oli pitkälle erikoistuneet hampaat selviytyivät muita paremmin. Kuitenkin viimeisen noin 100 000 vuoden aikana tilanne muuttui mahdollisesti erityisten voimakkaiden ilmaston vaihtelujen seurauksena, ja lopulta ainoa Itä-Afrikassa selvinnyt norsulaji oli ravinnoltaan ja sopeutumiltaan sitä edeltäneitä valtalajeja vähemmän erikoistunut afrikkalainen savanninorsu (Loxodonta africana). Vastaavanlainen ekologinen joustavuus saattaa osaltaan selittää aasiannorsun (Elephas maximus) selviytymisen Aasian eteläosissa, kun taas afrikkalainen metsänorsu (Loxodonta cyclotis) selvisi metsäisemmissä osissa Afrikkaa.
”Ekologisesti melko mukautumiskykyiset nykyiset norsulajit olivat lopulta ainoita selviytyjiä myöhäisen jääkausiajan mullistuksista. Nyt me ihmiset uhkaamme tämän ekologisesti merkittävän ryhmän viimeisiä lajeja, ja päättäväinen suojelutyö onkin välttämätöntä, jotta emme menettäisi niitä lopullisesti.”
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Lisätietoja: Juha Saarinen, apulaisprofessori, juha.saarinen@helsinki.fi
Helsingin yliopiston mediapalvelu
Puh:02941 22622mediapalvelu@helsinki.fiKuvat

Linkit
Tietoja julkaisijasta

PL 3
00014 Helsingin yliopisto
02941 22622 (mediapalvelu) 02941 911 (vaihde) (vaihde)https://www.helsinki.fi/fi/yliopisto
Helsingin yliopisto on yli 40 000 opiskelijan ja työntekijän kansainvälinen tiedeyhteisö, joka toimii neljällä kampuksella Helsingissä ja usealla muulla paikkakunnalla Suomessa. Kansainvälisissä yliopistovertailuissa se on ollut toistuvasti maailman sadan parhaan yliopiston joukossa. Helsingin yliopisto on perustettu vuonna 1640.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin yliopisto
Missä ovat pääkaupunkiseudun monimuotoisimmat ja saavutettavimmat viheralueet?9.5.2025 06:50:00 EEST | Tiedote
Tuoreen tutkimuksen tulokset osoittavat, että viheralueet, jotka ovat tärkeitä luonnon monimuotoisuuden kannalta, eivät aina ole samoja kuin ne, jotka ovat tärkeitä saavutettavuuden kannalta. Uudet menetelmät auttavat tunnistamaan viheralueiden merkittävyyden eri näkökulmista.
Preeria laajeni ja kutistui – uusi tutkimus paljastaa muinaisen ilmastonmuutoksen syyt8.5.2025 07:57:06 EEST | Tiedote
Pohjois-Amerikan pitkä kuivuuskausi heti jääkauden jälkeen on ollut tiedossa jo pitkään. Uusi tutkimus osoittaa, että ankaran ilmaston aiheutti maapallon kiertoradan muutos.
Helsingin yliopisto palkitsi neljä ansiokasta väitöskirjaa6.5.2025 20:00:00 EEST | Tiedote
Mattia Cordiolin, Paavo Huotarin, Ita Puuseppin ja Ina Satokankaan väitöskirjat käsittelivät biopankkeja, Vanhaa Testamenttia, koululaisten matematiikan taitojen kehitystä ja luonnon monimuotoisuutta.
KUTSU 7.-9.5.2025: Kansainväliseen vammaistutkimuksen konferenssiin 700 osallistujaa6.5.2025 10:37:32 EEST | Kutsu
Nordic Network on Disability Research (NNDR), Helsingin yliopisto, Suomen vammaistutkimuksen seura sekä Kehitysvammaliitto järjestävät kansainvälisen vammaistutkimuksen konferenssin 7.–9. toukokuuta Helsingin yliopistossa (Fabianinkatu 33 ja yliopistonkatu 3).
Ovatko maataloudessa käytettävät kasvinsuojeluaineet uhka myös ympäröivälle luonnolle?5.5.2025 12:29:02 EEST | Tiedote
Helsingin yliopiston tutkimus osoitti, että kasvinsuojeluaineilla voi olla negatiivisia vaikutuksia maatalousympäristöissä eläviin lajeihin, jotka eivät ole aineiden varsinaisia kohteita. Vaikutukset kuitenkin vaihtelivat suuresti riippuen testatusta kasvinsuojeluaineesta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme