
Kohtaamispaikka päihteitä käyttäville nuorille avaa ovensa ensi viikolla
Nuorten tukikohta -hanke avaa kohtaamispaikan päihteitä käyttäville nuorille Helsingin keskustaan Kampin kaupunginosaan. Toiminta käynnistyy 23.8.2023.

Viime aikojen uutisotsikot sekä nuorten parissa työskentelevien kokemukset kertovat päihteitä käyttävien nuorten haastavasta tilanteesta. ”Kaduille jalkautuvassa päihdetyössä olemme huomanneet, että nuorilla on toisinaan heikosti tietoa päihteiden käytön vaaroista ja haitoista, mikä saattaa johtaa riskikäyttäytymiseen”, kertoo Annika Mansner, joka toimii hankevastaavana kaduilla jalkautuvaa päihdetyötä tekevässä Etsivä löytää -hankkeessa sekä kohtaamispaikan perustavassa Nuorten tukikohta -hankkeessa.
Kohtaamispaikka tarjoaa tukea arjen haasteisiin
Pian avautuva Nuorten tukikohta on turvallinen paikka, jonne esimerkiksi kaduilla kohdatut päihteitä käyttävät nuoret voidaan ohjata viettämään aikaa sekä saamaan apua ja tukea arjen haasteisiin. Kohtaamispaikassa tarjotaan yksilöllistä palveluohjausta, ja tarkoituksena on kehittää myös ryhmätoimintaa, jossa nuoret saavat tietoa heidän arkeensa liittyvistä teemoista.
“Avun vastaanottamista helpottaa se, että Nuorten tukikohdassa voi asioida anonyymisti ja ilman vaatimusta toimintaan sitoutumisesta. Toiminnan kehittämisessä kuunnellaan nuorten tarpeita”, Mansner kertoo. Kohtaamispaikka tulee olemaan auki kolmena päivänä viikossa, ja siellä työskentelee neljä työntekijää. Nuorten tukikohdan toiminta on tarkoitettu kaikille nuorille, jotka oireilevat päihteillä.
Nuorten hyvinvointia vahvistetaan yhteistyössä muiden toimijoiden kanssa
Nuorten tukikohta on Tukikohta ry:n kolmevuotinen hanke, joka toimii STEA:n rahoituksella. Hankkeen tavoitteena on nuorten arjen hyvinvoinnin vahvistaminen tiedon ja tuen avulla.
“Toiminnan onnistumisen kannalta on erittäin tärkeää tehdä yhteistyötä muiden tahojen kanssa, jotka kohtaavat päihteitä käyttäviä nuoria”, Tukikohta ry:n toiminnanjohtaja Ron Furman kertoo. “Yhteistyön tarkoituksena on se, että nuoret pääsevät heille sopiviin palveluihin. Yhteistyökumppanit voivat ohjata asiakkaita meille ja me heille. Keskeistä on löytää nuorille ne palvelut, jotka vastaavat heidän tarpeisiinsa.”
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Annika Mansner, Nuorten tukikohta -hankkeen hankevastaava, Tukikohta ry
p. 044 493 1804
annika.mansner@tukikohta.org
Ron Furman, toiminnanjohtaja, Tukikohta ry
p. 040 820 2564
ron.furman@tukikohta.org
Kuvat
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Tukikohta ry on päihdealan järjestö, joka tukee ja kohtaa päihteitä käyttäviä, kuntoutujia ja läheisiä pääkaupunkiseudulla. Järjestö tarjoaa matalan kynnyksen päihdepalveluja, päihdekuntoutusta ja läheisten tukipalveluita sekä pyrkii vaikuttamaan yleiseen asenneilmapiiriin ja päihteitä käyttvien, kuntoutujien ja läheisten kohtaamiin yhteiskunnallisiin epäkohtiin. Vuonna 2000 perustettu järjestö on poliittisesti ja uskonnollisesti sitoutumaton.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Tukikohta ry
Päihdemaailmassa elävät nuoret ovat pudonneet palveluiden ulkopuolelle – uusi hanke kohtaa nuoret heidän tarpeistaan käsin13.2.2023 07:48:00 EET | Tiedote
Nuorten tukikohta -hanke avaa Helsingin keskustaan kohtaamispaikan päihteitä käyttäville nuorille tämän vuoden aikana.
“Päihdekuntoutuminen vaatii aikaa ja oikea-aikaista tukea”15.9.2022 07:30:00 EEST | Tiedote
Päihdekuntoutujien laitosjaksoja on kavennettu 2000-luvun aikana, ja hoitotaakka on siirtynyt yhä vahvemmin avopalveluihin ja kolmannelle sektorille. Avohoidossa työskentelevät ovat huolissaan tästä kehityksestä – “avohoidolla ei voi korvata riittävän pitkiä laitoskuntoutusjaksoja”.
Kansainvälistä yliannostuskuolemien ehkäisyn päivää vietetään 31.8. – puistotapahtuma muistuttaa huumekuolemien ehkäisyn tärkeydestä22.8.2022 07:30:00 EEST | Tiedote
Overdose Awareness Day -puistotapahtuma järjestetään ensimmäistä kertaa muistuttamaan huumekuolemien ehkäisystä. Tapahtuma kerää yhteen järjestötoimijat, päättäjät ja asiasta kiinnostuneet pohtimaan huumekuolemien ennaltaehkäisyä Suomessa. Puistotapahtuma järjestetään Helsingin Dallapénpuistossa kansainvälisenä yliannostuskuolemien ehkäisyn päivänä 31.8.2022 klo 12.00–17.00.
Ei enää suljeta silmiä huumekuolemilta – huumekuolemien ehkäisemiseksi on olemassa lukuisia keinoja3.2.2022 14:02:12 EET | Tiedote
Tukikohta ry vaatii, että hallituspuolueet ryhtyvät asiantuntijoiden suosittelemiin toimiin huumekuolemien ehkäisemiseksi. Tarve on kiistaton ja osaamista sekä tahtoa alan toimijoilta löytyy. Toimien on oltava nopeita, sillä aikaa ei ole enää hukattavaksi.
Julkinen sektori tarvitsee järjestöjä koronan jälkeisessä jälleenrakennuksessa8.12.2021 08:20:00 EET | Tiedote
Koronavirusepidemia on kurittanut yhteiskuntaa ja taloutta pian jo kahden vuoden ajan. Koronan seurauksena ihmisillä on valtavasti osattomuutta, yksinäisyyttä sekä päihde- ja mielenterveysongelmia, joihin he eivät ole saaneet apua. Nyt tarvitaan vahvaa julkisen ja kolmannen sektorin yhteistyötä, jotta pandemian aiheuttama hyvinvointivaje saadaan kurottua umpeen.