Helsingin yliopiston sijoitustuotto yli 7 % vuoden 2023 ensimmäisellä puoliskolla ja yli 11 % vuosittain 2019 alusta

– Rahoitusmarkkinoiden vuodenvaihteen synkissä tunnelmissa olisi ollut houkuttelevaa laskea sijoitusten riskiä. Akateeminen tutkimus on kuitenkin 1960-luvulta saakka osoittanut, että markkinoiden lyhyen aikavälin tuotot ovat pitkälti sattumanvaraisia. Kaupankäynti aiheuttaa kustannuksia ja usein myös muuta tehottomuutta, mistä syystä markkinoiden ajoittamisen edellytykset ovat heikkoja. Pyrimme sijoittamaan pitkäjänteisesti tiedon eikä tunteiden pohjalta, toteaa Helsingin yliopiston sijoitusjohtaja Anders Ekholm.
Helsingin yliopiston sijoitustoiminnan keskimääräinen vuosituotto on ollut +11,7 % vuoden 2019 alusta, jolloin yliopisto siirtyi nykyiseen sijoitusstrategiaan. Strategia rakentuu akateemisen tutkimuksen pohjalle ja sen kulmakiviä ovat hajauttaminen, alhaiset kustannukset, riskitason ylläpito sekä ilmastonmuutoksen torjunta.
Helsingin yliopiston sijoitusvaroista vähintään 90 % hajautetaan maailmanlaajuisesti pörssilistattuihin osakkeisiin ja velkakirjoihin. Lisäksi enintään 10 % sijoitusvaroista keskitetään ensisijaisesti yliopiston yhteydessä perustettaviin yrityksiin. Sijoituskohteiden keskimääräinen vuosikustannus (Total Expense Ratio) on alle 0,1 % ja kohteista on poissuljettu fossiilisten polttoaineiden tuottajat.
Yhteyshenkilöt
Anders Ekholm
sijoitusjohtaja
anders.g.ekholm@helsinki.fi
p. 050 526 4253
Kuvat

Tietoja julkaisijasta

PL 3
00014 Helsingin yliopisto
02941 22622 (mediapalvelu) 02941 911 (vaihde) (vaihde)https://www.helsinki.fi/fi/yliopisto
Helsingin yliopisto on yli 40 000 opiskelijan ja työntekijän kansainvälinen yhteisö, joka tuottaa tieteen voimalla kestävää tulevaisuutta koko maailman parhaaksi. Se sijoittuu kansainvälisissä yliopistovertailuissa maailman sadan parhaan yliopiston joukkoon. Monitieteinen yliopisto toimii neljällä kampuksella Helsingissä sekä Lahden, Mikkelin ja Seinäjoen yliopistokeskuksissa. Lisäksi sillä on kuusi tutkimusasemaa eri puolilla Suomea ja yksi Keniassa. Yliopisto on perustettu vuonna 1640.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin yliopisto
Helsingin yliopiston mielenosoitustilanteesta lisätietoa kello 13 yliopiston päärakennuksessa28.9.2023 12:15:53 EEST | Tiedote
Helsingin yliopiston toimitilajohtaja Marita Rovamo ja vararehtori Kai Nordlund puhuvat opiskelijoille yliopiston päärakennuksen vestibyylissä kello 13, minkä jälkeen he ovat median käytettävissä.
Tekoälyä ja oppimisdataa hyödyntävät teknologiat haastavat perinteisen tavan ohjata oppimista28.9.2023 09:00:00 EEST | Tiedote
Opettajan on perinteisesti nähty ohjaavan oppijan oppimisprosessia ja siirtävän vähitellen vastuuta oppimisprosessin säätelystä oppijalle itselleen. Uudet, tekoälyä ja oppimisdataa hyödyntävät teknologiat haastavat tätä perinteistä asetelmaa.
Alkionkehityksen tärkeimmästä varhaisvaiheesta uutta tietoa28.9.2023 07:30:00 EEST | Tiedote
Tutkijoiden uusi löydös haastaa tähänastisen käsityksen varhaisalkion tärkeimmästä vaiheesta, gastrulaatiosta.
KUTSU: Seismic Risk -seminaari 10.10.2023 klo 9-1628.9.2023 07:00:00 EEST | Kutsu
Tervetuloa tapaamaan maanjäristyksen asiantuntijoita ja kuulemaan uutta tutkimustietoa kaupunkialueiden seismisistä riskeistä ja uusien energiamuotojen haasteista.
Saharan autiomaa oli muinoin vehreä, uusi tutkimus paljastaa miksi ja milloin27.9.2023 11:38:33 EEST | Tiedote
Pohjois-Afrikan kosteista kausista viimeisten 800 000 vuoden ajalta on saatu uutta tietoa. Muutokset johtuivat maapallon kiertoradan muutoksista.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme