Sosiaalinen luototus Itä-Uudenmaan hyvinvointialueella
Itä-Uudenmaan hyvinvointialue aloittaa sosiaalisen luoton myöntämisen alueen asukkaille. 1.8.2023 voimaan tulleen lain mukaan jokaisen hyvinvointialueen on järjestettävä sosiaalista luototusta alueellaan. Aikaisemmin luoton myöntäminen on ollut vapaaehtoista kunnille. Itä-Uudenmaan hyvinvointialueen ohjeistus tarkentuu, kun soveltamisohje on hyväksytty Palvelujen järjestäminen -lautakunnassa syyskuussa.
Kuka voi saada sosiaalista luottoa?
Sosiaalinen luotto on tarkoitettu pienituloisille ja vähävaraisille Itä-Uudenmaan hyvinvointialueen asukkaille, joilla ei esimerkiksi puuttuvien vakuuksien tai maksuhäiriömerkinnän vuoksi ole mahdollisuutta saada muuta kohtuuhintaista luottoa. Sosiaalista luottoa voidaan myöntää mm. seuraaviin välttämättömiin menoihin: terveydenhoitomenoihin, kodin hankintoihin, takuuvuokraan tai vuokrarästien maksamiseen, pienehköjen velkojen, osamaksujen ja rästiintyneiden laskujen maksamiseen, työllistymisen mahdollistaviin hankintoihin tai muihin itsenäistä selviytymistä edistäviin menoihin.
Luoton saamisen edellytyksenä on, että asiakas pystyy maksamaan tuloistaan lainan kuukausittaiset lyhennykset ja korot. Ennen luoton myöntämistä sosiaalihuollon ammattilainen selvittää asiakkaan kokonaistilanteen. Lisäksi asiakkaalle tarjotaan koko prosessin ajan ohjausta ja neuvontaa ja tarvittaessa mahdollisuus keskustella henkilökohtaisesti sosiaalista luottoa myöntävän viranhaltijan kanssa. Sosiaalisen luototuksen käsittelyn pituus vaihtelee asiakaskohtaisesti. Pääsääntöisesti käsittely kestää 1-3 kuukautta.
Voit olla yhteydessä aikuissosiaalityöhön
Sosiaalista luototuksesta voi tiedustella lisää olemalla yhteydessä aikuissosiaalityöhön.
Aikuissosiaalityön sosiaaliohjaaja Jens Weckströmin mukaan sosiaaliselle luototukselle on tarvetta Itä-Uudenmaan hyvinvointialueella. ”Aikaisemmin Itä-Uudenmaan hyvinvointialueella sosiaalista luottoa on myönnetty vain Sipoossa ja Askolassa. Sosiaalisella luotolla on esimerkiksi voitu maksaa työssäkäyvän asiakkaan ulosotossa olevat velat. Sosiaalisen luoton lyhentäminen on edullisempaa ja asiakkaan elämäntilanne helpottui maksuhäiriömerkinnän poistuessa”, Jens toteaa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Jens WeckströmSosiaaliohjaaja, työikäisten sosiaalipalvelutItä-Uudenmaan hyvinvointialue
Puh:+358504085237jens.weckstrom@itauusimaa.fiLinkit
Itä-Uudenmaan hyvinvointialue tuottaa ja järjestää julkisen sosiaali- ja terveydenhuollon ja pelastustoimen palvelut alueellaan, johon kuuluu seitsemän kuntaa: Askola, Lapinjärvi, Loviisa, Myrskylä, Porvoo, Pukkila ja Sipoo.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Itä-Uudenmaan hyvinvointialue – Östra Nylands välfärdsområde
Uppgifter om klienter som beställer hem Tena-produkter kan ha hamnat i fel händer26.9.2023 13:17:56 EEST | Tiedote
Information om klienter som beställer Tena-inkontinensprodukter hem kan ha läckt i en cyberattack mot transportföretaget Westlog Oy i augusti. Företaget fungerar även i östra Nyland. Klienter uppmanas att fästa speciell uppmärksamhet vid eventuella bedrägeriförsök.
Tena-tuotteiden kotiinkuljetusasiakkaiden tietoja voinut joutua vääriin käsiin26.9.2023 13:17:56 EEST | Tiedote
Itä-Uudellamaalla asuvien Tena-inkontinenssituotteiden tilaajien henkilötietoja on saattanut joutua vääriin käsiin. Tilaajien on hyvä kiinnittää erityistä huomiota mahdollisiin petosyrityksiin.
Räddningsverket ska satsa på beredskap och fungerande lokaler20.9.2023 09:58:25 EEST | Tiedote
Räddningsverket i Östra Nyland betonar särskilt beredskap på förändringar och störningssituationer i samhället i sin verksamhet under de kommande åren. Det här uppkommer i förslaget till beslut om servicenivå, som behandlas i nämnden för beredskap och säkerhet 21.9.2023.
Pelastuslaitos aikoo panostaa varautumiseen ja toimiviin tiloihin20.9.2023 09:58:25 EEST | Tiedote
Itä-Uudenmaan pelastuslaitos painottaa lähivuosina toiminnassaan erityisesti varautumista yhteiskunnan muutoksiin ja häiriötilanteisiin. Tämä ilmenee laitoksen esityksestä palvelutasopäätökseksi, jota käsitellään varautuminen ja turvallisuus-lautakunnassa 21.9.2023.
Kom med och utveckla välfärdsområdets organisationssamarbete!2.6.2023 09:45:17 EEST | Tiedote
Den planerade samarbetsformen mellan Östra Nylands välfärdsområde och föreningar som verkar på området, Partnerskapsbordet för organisationer återremitterades för ny beredning. I beredningen granskas ansökningskriterierna och partnerskapsbordets uppbyggnad.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme