T-Media ottaa kasvuloikan ja vie Luottamus&Maine-tutkimusmallin Ruotsiin
15.8.2023 16:52:31 EEST | Reputation and Trust Analytics Oy | Uutinen
T-Media Oy ottaa ensimmäisen askeleensa Suomen ulkopuolelle ja avaa toimiston Tukholmaan. Yhtiön kansainvälistä laajentumista ja palveluvientiä mahdollistaa ruotsalaisen sijoitusyhtiö Neqstin tekemä investointi.

Maineenjohtamiseen erikoistunut analytiikkayritys T-Media Oy laajentaa toimintaansa avaamalla tytäryhtiön, Reputation and Trust Analytics AB:n, Tukholmaan. Yhtiön lippulaivatuote, Reputation&Trust-tutkimusmalli, viedään Ruotsin markkinoille paikallisen asiantuntijatiimin voimin.
T-Median kansainvälisen laajentumisen ensimmäinen vaihe on osa kasvusuunnitelmaa, jonka yhtiö on laatinut yhteistyössä ruotsalaisen teknologiaan sijoittavan Neqstin kanssa. Neqst hankki vähemmistöosuuden T-Mediasta heinäkuussa ja osallistuu aktiivisesti hallitustyöskentelyyn kasvustrategian vauhdittamiseksi.
"Reputation&Trust-tutkimusmalli on käännetty yli 20 kielelle ja se on jo pitkään osoittanut toimivuutensa kansainvälisessä liiketoimintaympäristössä. Olemme palvelleet lukuisia kansainvälisiä yrityksiä, ja nyt tavoitteenamme on vahvempi kansainvälinen asema. Uusien toimistojen voimin ja paikallisella osaamisella voimme palvella sekä uusia että nykyisiä asiakkaitamme entistä paremmin. Neqstin kokemus ja kontaktiverkosto ovat keskeinen tekijä laajentumisessamme", T-Median toimitusjohtaja ja perustaja Harri Leinikka sanoo.
"Lähestymistapamme sijoittamiseen on pitkäaikainen ja meitä ohjaa intohimo menestystarinoiden rakentamiseen. Sijoitamme yrityksiin, joilla on vakiintunut liiketoimintamalli ja syvällistä teknistä osaamista keskeisillä aloilla. T-Median korkeatasoinen analytiikkaosaaminen, vaikuttava asiakaskunta ja kannattavuus täyttävät tiukat kriteerimme. Maineen hallinnan merkitys tulee kasvamaan nykypäivän liiketoimintaympäristössä", Neqstin partneri Henrik Scharp sanoo.
Tukholman toimiston avaamisen ohella T-Media rekrytoi uusia asiantuntijoita Pohjoismaiden tiimiinsä Ruotsissa. Analytiikka ja tuotekehitys hoidetaan edelleen Helsingin pääkonttorissa.
"Olen ylpeä siitä, että voimme kasvattaa suomalaista palveluvientiä vahvoilla hartioilla ja että asiantuntemuksellemme on kansainvälistä kysyntää. Kasvumme Pohjoismaissa tuo myös työtä Suomeen," Leinikka iloitsee.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Harri LeinikkaToimitusjohtajaT-Media Oy
Puh:+358 40 505 5001harri.leinikka@t-media.fiHenrik ScharpHallituksen puheenjohtajaT-Media Oy
Puh:+46 (0)705 199 032henrik.scharp@neqst.seLinkit
Tietoja julkaisijasta
T-Media on Suomen johtava maineen tutkimiseen sekä strategiseen neuvonantoon keskittynyt yritys. Käytämme liikkeenjohtamisen teoriaan ja tilastotieteeseen perustuvia työkaluja, jotka todentavat maineen liiketoimintavaikutukset. Olemme tehneet yli 2000 Luottamus&Maine-tutkimusta yli 40 maassa.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Reputation and Trust Analytics Oy
Mobiilimaksupalvelut nousivat finanssialan mainekärkeen kaikissa Pohjoismaissa26.2.2026 00:01:00 EET | Tiedote
Finanssialan Luottamus&Maine 2025 -tutkimus kertoo, että mobiilimaksupalvelut ovat nousseet mainekärkeen kaikissa Pohjoismaissa. Suomessa MobilePayn jälkeen korkeimman arvosanan sai S-Pankki ja suurimmista mainenousuista vastasivat Nordea ja Alexandria. Tiedot ovat julkaisuvapaita 26.2.2026 kello 0.01.
Mylly jatkaa maineikkaimpana kauppakeskuksena – suurimman mainenousun teki Ainoa12.1.2026 00:01:00 EET | Tiedote
Embargo 12.1.2026 klo 00.01 Raisiolainen Mylly on jälleen Suomen hyvämaineisin kauppakeskus Reputation and Trust Analyticsin toteuttamassa Kauppakeskusten Luottamus&Maine 2025 -tutkimuksessa. Erot kärjessä ovat kuitenkin kaventuneet, ja Vantaalla sijaitseva Jumbo jäi tutkimuksessa vain niukasti toiselle sijalle. Suurimman mainenousun teki espoolainen Ainoa.
Lääkärihelikopteripalvelu jatkaa julkishallinnon maineikkaimpana – tutkimuksessa korostuu turvallisuuden merkitys9.12.2025 00:01:00 EET | Tiedote
Lääkärihelikopteripalvelu FinnHEMS on Suomen hyvämaineisin julkishallinnon organisaatio, kertoo Reputation and Trust Analyticsin toteuttama Julkishallinnon Luottamus&Maine 2025 -tutkimus. Tutkituista organisaatioista mainettaan paransi eniten Puolustusministeriö. Tutkimustulokset ovat julkaisuvapaita 9.12.2025.
Hyvinvointialueiden maine on lähtenyt nousuun ja erot tuloksissa kaventuneet – Etelä-Savon hyvinvointialue Eloisa jälleen maineikkain21.10.2025 00:01:00 EEST | Tiedote
Reputation and Trust Analyticsin (aiemmin T-Media) toteuttamassa hyvinvointialueiden Luottamus&Maine 2025 -tutkimuksessa hyvämaineisimmaksi nousi viime vuoden tapaan Etelä-Savon hyvinvointialue Eloisa. Suurimman mainenousun teki Keski-Uudenmaan hyvinvointialue Keusote. Tutkimustuloksista käy ilmi myös, että hyvinvointialueiden maine kokonaisuudessaan on lähtenyt nousuun. Tiedot ovat julkaisuvapaita 21. lokakuuta 2025.
Supercell on Suomen hyvämaineisin yritys – Teslan maine jyrkässä laskussa kaikissa Pohjoismaissa3.10.2025 00:01:00 EEST | Tiedote
Reputation and Trust Analyticsin (aiemmin T-Media) toteuttamasta Luottamus&Maine 2025 -tutkimuksesta käy ilmi, että Suomen hyvämaineisin yritys on Supercell. Toiselle sijalle ylsi niukalla erolla Ponsse ja kolmannelle Fazer.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme