Kokoomuksen Talvitie: Kouluissa katseet kääntyvät perusasioihin

Jaa
Kokoomuksen oululainen kansanedustaja Mari-Leena Talvitie iloitsee hallitusohjelmassa sovituista toimista, joilla tuetaan peruskouluja. Orpon hallitus haluaa varmistaa jokaiselle peruskoululaiselle oppimisrauhan, riittävän osaamistason ja taidot pärjätä jatkokoulutuksessa. Siksi hallitus lisää panostuksia oppimisen tukeen ja lisää opetushenkilökunnalle mahdollisuuksia puuttua opetusta häiritsevään toimintaan.
Mari-Leena Talvitie. Kuvaaja: Mikko Mäntyniemi.
Mari-Leena Talvitie. Kuvaaja: Mikko Mäntyniemi.

Kokoomuksen kansanedustaja ja eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Mari-Leena Talvitie näkee selkeän tarpeen painottaa perustaitojen oppimista kouluissa. Osalla peruskoulun päättävistä oppilaista on isojakin puutteita luku- ja laskutaidoissa. Niiden korjaamiseen tarvitaan keinoja ja tukea kouluarjessa. Opetushenkilökunnan viesti siitä, että heidän työtaakkansa on kasvanut kohtuuttomaksi useina viime vuosina toteutettujen uudistusten myötä, on kuultu. 

”Hallitus lähtee siitä, että riittävää tukea oppilaille on saatavilla ilman, että yksittäisten opettajien työmäärä kasvaa entisestään. Oppimisen tukea on oltava tarjolla yksilöllisesti ja oppilaan tarpeita vastaavasti. Tätä varten tarvitaan lainsäädäntömuutoksia kolmiportaiseen tukeen, mutta myös tarpeeksi erityisopettajia. Heidän riittävistä koulutusmääristään tulee huolehtia”, summaa Talvitie.

Hallitus aikoo suunnata perusopetuksen vahvistamiseen, etenkin oppimisen tukeen, 200 miljoonaa euroa lisää rahaa. Jotta koulussa olisi enemmän aikaa perusasioille, hallitus lisää peruskouluun 2-3 vuosiviikkotuntia opetussuunnitelmaa laajentamatta.

”Riittävän osaamisen varmistamiseksi jatkossa määritellään vähimmäisosaamistaso, joka oppilaalla tulee olla, jotta siirtyy seuraavalle luokalle. Esimerkiksi jokaisen lapsen on tärkeä saada riittävät luku-, kirjoitus- ja laskutaidot ennen kolmannelle luokalle siirtymistä. Tämän osaamistakuun avulla Orpon hallitus haluaa varmistaa jokaiselle nuorelle riittävät perustaidot, joilla pärjää jatko-opinnoissa”, jatkaa Talvitie.

Opetuspanostusten lisäksi hallitus kiinnittää erityistä huomiota oppimisympäristöön.

”Hallitus haluaa antaa opettajille ja rehtoreille valtuuksia puuttua opetusta häiritsevään toimintaan. Koulussa oppilaille on turvattava mahdollisuus keskittyä opetukseen ja opettajille rauha opettaa. Teemme tarvittavat lakimuutokset, jotta esimerkiksi mobiililaitteiden käyttöön voidaan puuttua tarvittaessa”, Talvitie kertoo.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Mari-Leena Talvitie. Kuvaaja: Mikko Mäntyniemi.
Mari-Leena Talvitie. Kuvaaja: Mikko Mäntyniemi.
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Kokoomuksen eduskuntaryhmä



http://www.kokoomus.fi

Kansallinen Kokoomus on vuonna 1918 perustettu poliittinen puolue ja kansanliike, joka haluaa kehittää Suomea vastuullisesti.

Politiikkamme perustuu arvoihin – uskomme yksilöön, vastuuseen ja vapauteen. Haluamme rakentaa yhteiskuntaa, jossa jokaisella on mahdollisuus menestyä ja jossa heikoimmista pidetään huolta.

Kokoomuksen eduskuntaryhmä on 48 kansanedustajallaan suurin eduskuntaryhmä. 

Lue lisää eduskuntaryhmästä.

Tutustu myös puolueen uutishuoneeseen.

Tutustu kokoomuksen kuvapankkiin.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Kokoomuksen eduskuntaryhmä

Kokoomuksen Kinnari: Hallitus edistää järkevää suurpetopolitiikkaa sekä eduskunnassa että EU:ssa9.5.2025 14:53:07 EEST | Tiedote

Maa- ja metsätalousvaliokunta on saanut tänään 9.5. valmiiksi mietintönsä hallituksen esityksestä metsästyslain 41§:n muutoksesta. Lisäksi Euroopan Parlamentti on hyväksynyt Suomen vahvalla vaikuttamisella muutoksen suden asemaan EU:n luontodirektiivissä tiukasti suojellusta laista suojelluksi. Suojellun lajin metsästäminen voidaan sallia, kun taas tiukasti suojeltua lajia voidaan metsästää vain poikkeustapauksissa.

Zyskowicz muistuttaa tulonjakovaikutuksiin keskittyvää oppositiota: ”Pitkän päälle ei ole niitä tuloja eikä ole sitä jakoa”7.5.2025 17:20:26 EEST | Tiedote

Kokoomuksen kansanedustaja Ben Zyskowiczin mukaan on positiivista kehitystä, että SDP on alkanut viimein kantamaan huolta velkaantumisesta. Mutta yhä silkka mysteeri on, millä SDP ratkaisisi velkaantumisongelman. Zyskowicz ihmettelee myös keskustan kantaa, jonka mukaan on hyväksyttävää verottaa lähes 60 prosenttia jokaisesta ansaitusta lisäeurosta.

Kokoomuksen Kaunisto: Sääntely kuriin, kasvu käyntiin – pk-yrityksille helpompi pääsy rahoitukseen4.5.2025 07:20:00 EEST | Tiedote

Kokoomuksen eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja, kansanedustaja Ville Kaunisto kiittää hallitusta puoliväliriihen linjauksista, joilla vahvistetaan yritysten kasvurahoitusta. Erityisen tärkeänä hän pitää päätöstä keventää rahoitusmarkkinoiden sääntelyä. ”Pk-yritysten kannalta tärkeintä ei ole suurten julistusten määrä, vaan konkreettiset päätökset, jotka parantavat toimintaympäristöä”, Kaunisto iskee keskustalle.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye