Tampere-talo Oy

Tampere-talon Dinosaurukset-näyttelyllä 57 000 kävijää

Jaa

Tampere-talon kesän ohjelmatarjonta kiinnosti kotimaan- ja ulkomaanmatkailijoita. Yhteensä talossa vieraili kesäkauden aikana 127 800 kävijää. Suositun Dinosaurukset-kesänäyttelyn näki ja koki 57 000 kävijää. Rocklegendat Patti Smith ja Billy Gibbons esiintyivät kesäkuun alussa runsaslukuisille Ison salin yleisöille. Myös Tampere Filharmonian Puistokonsertti houkutteli elokuussa tuhansia ihmisiä Tampereen Sorsapuistoon sekä ruudun ääreen.

Tampere-talon dinosaurukset kiinnostivat etenkin lomailevia lapsiperheitä. Kuva: Matias Ahonen
Tampere-talon dinosaurukset kiinnostivat etenkin lomailevia lapsiperheitä. Kuva: Matias Ahonen Matias Ahonen Matias Ahonen

Tampere-talon kesäkausi oli kävijämäärältään onnistunut. Yhteensä talon ovista kulki 1.6.–13.8.2023 välillä 127 800 kävijää, joista 29 800 vieraili Muumimuseossa. Tampere-talon Dinosaurukset-näyttelyssä vieraili yhteensä 57 000 kävijää. Etenkin lapsiperheille suunnattu näyttely oli avoinna Sorsapuistosalissa 1.7.–13.8.2023 ja pysyi tasaisen suosittuna lapsiperheiden vierailukohteena koko kuuden viikon aukiolonsa ajan.

Dinosaurukset-näyttely sisälsi parikymmentä liikkuvaa ja ääntelevää dinosaurushahmoa, VR-todellisuutta sekä puuhapisteitä. Näyttelyn omistaa eurooppalainen World Touring Exhibitions -näyttelyjärjestäjä, jonka Tähtien sota -keräilyesineitä sisältävän Unofficial Galaxies -näyttelyn näki Tampere-talossa 30 000 vierailijaa neljän viikon aikana heinäkuussa 2022.

”Dinosaurukset selvästi kiinnostivat tänä kesänä. Saimme vierailijoita ympäri Suomea ja ulkomailta asti. Meille on tärkeää ottaa huomioon kaikenikäisten kulttuurinystävien toiveet myös tulevaisuudessa, ja erityisesti iloitsemme perheiden tavoittamisesta matkailukohderyhmänä”, Tampere-talon ohjelma- ja liiketoimintajohtaja Suvi Leinonen kertoo.

Tampere Beatles Happening jatkaa kesäkautta Tuulensuun Palatsissa

Klassisen musiikin syyskausi avattiin Tampere-talossa perinteisellä Puistokonsertilla. Tampere Filharmonian, Tampere-talon ja Tampereen Sähkölaitoksen kanssa yhteistyössä järjestetty Puistokonsertti houkutteli arviolta 8 000 musiikinystävää aurinkoiseen Sorsapuistoon lauantaina 12. elokuuta. Yleisradio lähetti konsertin Yle Areenassa ja Yle Teema -kanavalla. Ruudun äärellä konsertti on tavoittanut tähän mennessä 125 000 katselijaa. Konsertin tallenne on katsottavissa Areenassa vuoden ajan.

Tampere-talo teki yhteistyötä myös Tampereen Teatterikesän kanssa. Lauantaina 12. elokuuta Tampere-talon Isossa salissa esiintyi guinealainen sirkusryhmä Circus Baobab, jota saapui katsomaan 1 400 festivaalivierasta. Alkukesällä Isossa salissa esiintyivät rocklegendat Billy Gibbons (12. kesäkuuta) ja Patti Smith (13. kesäkuuta). Yhteistyössä Live Nationin kanssa tuotettuja konsertteja saapui katsomaan yhteensä 3 200 ihmistä.

Tampere-talon kesäkausi jatkuu vielä tulevana viikonloppuna Tuulensuun Palatsissa, kun paluun tekevä Tampere Beatles Happening valtaa Hämeenkadun art deco -palatsin perjantaista sunnuntaihin 18.–20. elokuuta. Ikonista brittiyhtyettä juhlistava festivaali järjestettiin Tampere-talossa kahdeksan kertaa vuosina 2010–2017. Tuulensuun Palatsissa esiintyvät kotimaiset yhtyeet Jiri Nikkinen The Beatles Tribute Band, Jussi Syren & The Groundbreakers, Beat Less sekä She’s Leaving Home. Lisäksi mukana ovat kansainväliset Beatles-asiantuntijavieraat Kenneth Womack Yhdysvalloista ja Chris Thomas Iso-Britanniasta. Festivaalille voi ostaa kaikki tapahtumat sisältävän festivaalipassin tai yksittäisiä lippuja.

Tutustu Tampere-talon syyskauden ohjelmaan.

Lisätiedot

Suvi Leinonen
Ohjelma- ja liiketoimintajohtaja
Tampere-talo Oy
Puh. +358 3 243 4031
suvi.leinonen@tampere-talo.fi

Median liput ja haastattelupyynnöt

Elsa Vähänen
Viestintäasiantuntija
Tampere-talo Oy
Puh. +358 40 5512 739
elsa.vahanen@tampere-talo.fi

Avainsanat

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Tampere-talo on ohjelmistoltaan, tapahtumiltaan ja kävijämäärältään Suomen suurin ja monipuolisin kulttuuri- ja kongressikeskus ja tapahtumayhtiö. Toimimme myös promoottorina tuottamalla tapahtumia ja konsertteja talon ulkopuolella, ja Events Tampere -tapahtumatoimistomme tuottaa yritystapahtumia ja kongressi- ja kokouspalveluita.

Tapahtumamme sisältävät mm. balettivierailuita, oopperaa, lastenkulttuuria, rock- ja pop-konsertteja, messuja, kokouksia, konferensseja, yritystapahtumia, seminaareja ja kansainvälisiä kongresseja.

Vuonna 2022 Tampere-talon liikevaihto oli 14,7 miljoonaa euroa. Vuodessa järjestämme yli tuhat tapahtumaa, palvelemme 675 000 tyytyväistä kävijää ja tuotamme Tampereen talousalueelle 50 miljoonaa euroa. 

Tampere-talo Oy on perustettu 1987 ja ovet avattiin yleisölle 1990. Se on Tampereen kaupungin omistama osakeyhtiö. Yhtiön toimitusjohtaja on Paulina Ahokas, ja työntekijöitä on 52. Hallituksen puheenjohtaja on Kristiina Michelsson.

Talossa toimivat lisäksi täysimittainen sinfoniaorkesteri Tampere Filharmonia, à la carte -ravintola Tuhto ja maailman ainoa Muumimuseo. Talon yhteydessä palvelee Suomen ensimmäinen Courtyard by Marriott -hotelli.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Tampere-talo Oy

Muumilaakson tarinoita -animaatiosarjan ikoninen ysärisoundtrack soi orkesterikonsertissa Tampere-talossa4.9.2025 09:00:00 EEST | Tiedote

Tampere-talossa tarjoillaan keväällä apetta nostalgiannälkään. Helsingissä suursuosion saanut Muumimusiikkia-konsertti soi Isossa salissa lauantaina 21. maaliskuuta 2026. Konsertissa esitetään 1990-luvun Muumilaakson tarinoita -animaatiosarjan rakastettua musiikkia, jonka on säveltänyt japanilainen Sumio Shiratori. Tuittu Koskisen ja Taimi Tornikosken uusia sovituksia tulkitsee nuorista ammattimuusikoista koostuva 24-henkinen orkesteri. Konsertin liput tulevat myyntiin maanantaina 8. syyskuuta klo 9.

Bisnes & Kulttuuri -seminaari uudistuu – Taike mukana järjestäjänä28.8.2025 12:00:00 EEST | Tiedote

Suomessa ainutlaatuinen elinkeinoelämän ja kulttuurin keskustelufoorumi Bisnes & Kulttuuri -seminaari palaa Tampere-taloon maanantaina 29.9.2025 uudistuneella ohjelmalla. Pitkän historiansa aikana seminaari on kasvanut merkittäväksi kohtaamispaikaksi, ja tänä vuonna se rakentuu ensimmäistä kertaa kahdesta erillisestä osiosta, joihin voi osallistua yhdessä tai erikseen. Vuoden teema on sekä kulttuurialalle että elinkeinoelämälle polttavan ajankohtainen: pääomittaminen ja rahoitus.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye