Pohjoismais-baltialainen kokous Itämeren alueen turvallisuudesta
17.8.2023 08:00:00 EEST | Hanasaari - ruotsalais-suomalainen kulttuurikeskus | Tiedote
Tervetuloa ensimmäiseen Nordic Security Dialogue ‑kokoukseen Hanasaareen 24. elokuuta 2023. Tapahtuman järjestäjinä toimivat Elisabeth Rehn – Bank of Ideas ry ja Hanasaari yhteistyössä muun muassa The Ulkopolitist ry:n kanssa. Seminaarin aikana julkaistaan myös tuore tutkimus alueen turvallisuusarkkitehtuurista.

Viime vuosina Pohjoismaat ja Baltian maat ovat kokeneet sekä omilla alueillaan että lähialueillaan mullistavia tapahtumia, kuten koronaviruspandemian, hybridivaikuttamista ja Venäjän täysimittaisen hyökkäyssodan Ukrainaa vastaan.
On suoraa seurausta sodasta, että Suomi on jo puolustusliitto Naton täysjäsen ja Ruotsi on jäsenyysprosessin loppusuoralla. Näin ollen Itämerestä on tulossa Naton hallinnoima sisämeri.
Tervetuloa keskustelemaan Pohjoismaiden ja Baltian maiden uudesta turvallisuuspoliittisesta tilanteesta ja kriisinhallinnan tulevaisuuden näkymistä. Osallistujien joukossa on kymmenkunta asiantuntijaa Suomesta, Ruotsista ja Virosta, muiden muassa ministeri Elisabeth Rehn, valtiosihteeri Lauri Tierala, tutkija Mikael Wigell, valtiosihteeri Johan Berggren (väestönsuojelu) ja Ruotsin maanpuolustuskorkeakoulun rehtori Robert Egnell.
”Keskusteluun on ilmoittautunut jo 170 henkilöä, mutta vielä on paikkoja jäljellä. Kannustamme kaikkia ajankohtaisesta turvallisuus- ja puolustuspolitiikasta kiinnostuneita osallistumaan”, sanoo Hanasaaren ohjelmajohtaja Victor Andersson.
Kokouksessa ajatushautomo Elisabeth Rehn – Bank of Ideas esittelee myös uuden tutkimustietoon perustuvan selvityksen Suomen, Ruotsin ja Viron turvallisuusympäristöstä.
”Nyt kun Suomi on liittynyt Natoon ja Ruotsikin odottaa jäsenyyden hyväksymistä, on tärkeää keskustella Naton, EU:n sekä Pohjoismaiden ja Baltian maiden välisen yhteistyön erilaisista järjestelmistä ja rakenteista. Viro on ollut Naton jäsen lähes 20 vuotta, ja sillä on erityinen suhde sekä Suomeen että Ruotsiin. Kyseessä on siis tärkeä naapurimaa, jota kannattaa kuunnella ja jonka kanssa kannattaa jakaa kokemuksia”, sanoo Bank of Ideas ry:n puheenjohtaja Robert Eklund.
Aika: 24. elokuuta 2023 klo 13.00–17.15
Paikka: Hanasaaren ruotsalais-suomalainen yhteistyö- ja kulttuurikeskus, Espoo
Ilmoittautuminen ja ohjelma: www.hanaholmen.fi/event/nordic-security-dialogue/
Tilaisuus striimataan myös verkossa klo 13 alkaen, ja tallenne tilaisuudesta on katsottavissa verkossa myös jälkikäteen: www.youtube.com/@hanaholmen-kulturcentrumfo299/featured
Lisätietoja antaa Håkan Forsgård, hakan.forsgard(at)hanaholmen.fi, puh. 040 767 7373.
Yhteyshenkilöt
Håkan ForsgårdViestintäjohtaja/Kommunikationsdirektör
Puh:+358 40 767 7373hakan.forsgard@hanaholmen.fiTietoja julkaisijasta
Hanasaaren ruotsalais-suomalainen kulttuurikeskus edistää ja kehittää Suomen ja Ruotsin välistä vuorovaikutusta ja yhteistyötä kaikilla yhteiskunnan alueilla. Toteutamme yhteistyönä erilaisia tapahtumia, kursseja, seminaareja ja projekteja, selvitämme kehittämistarpeita sekä teemme aloitteita maiden välisen yhteistyön kehittämiseksi. Hanasaaren kiinteistön omistaa Suomen valtio ja Suomalais-ruotsalainen kulttuurirahasto on sen hallinnollinen päämies.
Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Hanasaari - ruotsalais-suomalainen kulttuurikeskus
Kulturarvsberedskap i fokus under estniskt statsbesök27.4.2026 10:10:09 EEST | Pressmeddelande
Kulturarvsberedskap är ett av de ämnen som avhandlas under det estniska statsbesöket till Finland den 28 till 29 april 2026. En stor delegation med utrikes- och försvarsexperter samt museichefer anländer till Hanaholmen den 29 april för att bekanta sig med det nya nordisk-baltiska krisberedskapsprogrammet Hanaholmen Heritage.
Kulttuuriperintöalan valmius keskiössä Viron valtiovierailulla27.4.2026 10:10:09 EEST | Tiedote
Kulttuuriperinnön suojelu ja kulttuuriperintöalan kriisivalmius ovat aiheita, joita käsitellään Viron valtiovierailulla Suomeen 28.–29.4.2026. Suuri ulko- ja puolustuspolitiikan asiantuntijoista sekä museonjohtajista koostuva delegaatio saapuu Hanaholmeniin 29. huhtikuuta tutustumaan Hanaholmen Heritageen, uuteen pohjoismais-baltilaiseen kulttuuriperintöalan kriisivalmiusohjelmaan.
Riksbankens chef Erik Thedéen huvudtalare på svensk-finskt industriforum14.4.2026 11:07:49 EEST | Pressmeddelande
Den 20 april samlas ledande finska, svenska, danska och estniska beslutsfattare, experter och företrädare för näringslivet på Hanaholmen i Esbo för att samtala om hur ett tätare samarbete kan förvandlas till konkreta affärsmöjligheter.
Ruotsin keskuspankin pääjohtaja Erik Thedéen ruotsalais-suomalaisen teollisuusfoorumin pääpuhujana14.4.2026 11:07:49 EEST | Tiedote
Eturivin suomalaiset, ruotsalaiset, tanskalaiset ja virolaiset päätöksentekijät, asiantuntijat ja elinkeinoelämän edustajat kokoontuvat 20. huhtikuuta Hanaholmeniin Espooseen keskustelemaan siitä, miten tiiviimmästä yhteistyöstä voidaan luoda konkreettisia liiketoimintamahdollisuuksia.
En kväll med jazzlegendaren Dee Dee Bridgewater8.4.2026 09:39:44 EEST | Pressmeddelande
Den 16 april välkomnar vi den amerikanska jazzsångerskan Dee Dee Bridgewater till Hanaholmen. Bridgewater, som uppträtt med jazzstorheter som Dizzy Gillespie och Dexter Gordon, betecknas som en av världens främsta nulevande jazzvokalister.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme