Maarianhaminan Sittkoffin Alko muuttaa uuteen Telegrafen-kauppakeskukseen
17.8.2023 07:15:00 EEST | Alko Oy | Tiedote
Maarianhaminan Sittkoffin Alko muuttaa vuoden lopussa Telegrafen-kauppakeskukseen osoitteeseen Torggatan 6. Samalla myymälä saa uudet toimivammat tilat ja raikkaan uuden ilmeen.

Maarianhaminan Sittkoffin Alkon myymälä muuttaa vuoden 2023 lopussa avattavaan uuteen Telegrafen-kauppakeskukseen. Muuttoaikataulu tarkentuu kohti loppuvuotta. Myymälän ollessa suljettuna asiakkaita palvelee Jomalan Alkon myymälä Maxinge Centerissä osoitteessa Sparvägen 1.
”Olemme iloisia voidessamme tarjota asiakkaillemme ja henkilökunnallemme uudet toimivat ja viihtyisät tilat Telegrafenissa. Uusi myymälä sijaitsee keskeisellä paikalla Maarianhaminan keskustassa ja esimerkiksi ruokakauppaostokset onnistuvat samalla asiointikäynnillä. Myymälämme läheisyydessä on myös muutamia parkkipaikkoja, joten myös autolla kulkevat asiakkaamme pääsevät asioimaan helposti”, sanoo palvelujohtaja Juha Laanti.
Uudistuvan myymälän valikoimassa näkyy erityisesti paikallisuus
Maarianhaminan Alkon myymälöiden palvelupäällikkö Simon Snell kertoo, että myymälän valikoimaa suunnitellaan paikallisuus, asiakastoiveet ja sesongit edellä.
”Vaikka uuden myymälän tila ja sitä myötä valikoima ovatkin hieman nykyistä pienemmät, kuuntelemme tarkasti asiakastoiveita ja muokkaamme valikoimaa niiden mukaisesti. Mukana on vahvasti myös paikallisia suosikkeja ja lisäväriä tuomassa sesonkien mukaisia kausituotteita. Valikoimatoiveita voi jättää suoraan meille myymälässä tai näppärästi osoitteessa Alkotoive.fi.”
Snell muistuttaa myös Alkon verkkokaupasta.
”Koko Alkon valikoima on tilattavissa myymälään verkkokaupastamme ilman toimitusmaksua. Autamme mielellämme myös myymälässä verkkokauppatilauksen teossa.”
Kesäasiakkaiden ostoskoreissa näkyivät vaihtoehtoiset pakkaukset
Kevyet, kestävät ja helposti kierrätettävät, kartongista ja muovista valmistetut juomapakkaukset ovat päätyneet kesäasiakkaiden ostoskoreihin myös Maarianhaminassa. Käytännöllisyyden lisäksi vaihtoehtoinen pakkaus on usein myös ilmastoystävällisempi valinta kuin painava lasipullo.
”Meidän myyntimme toki kesäkuukausina kasvaa muutoinkin, esimerkiksi Sittkoffin myymälässä noin viidenneksen, mutta myös vaihtoehtoisiin pakkauksiin tartutaan yhä useammin. Juomien myynti kevyissä lasipulloissa kasvaa kesäkuukausina noin 30 prosenttia, kartonkitölkkien 24 prosenttia, hanapakkauksien 43 prosenttia ja muovipullojen lähes 15 prosenttia.”
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Palvelupäällikkö Simon Snell, 040 769 1701, simon.snell@alko.fi
Palvelujohtaja Juha Laanti, 040 730 4908, juha.laanti@alko.fi
Alkon mediapuhelin, 020 711 5123 (arkisin klo 8–16), viestinta@alko.fi
Linkit
Alko haluaa tarjota asiakkailleen maailmanluokan palvelua. Monipuolinen ja uudistuva noin 11 000 tuotteen valikoima mahdollistaa nojatuolimatkat ympäri maailmaa asiakkaan omassa olohuoneessa. Asiakkaitamme palvelee monikanavainen palveluverkosto: 373 myymälää, yli 130 noutopistettä, verkkokauppa ja mobiilisovellus. Vuonna 2022 Alkon liikevaihto oli 1,2 miljardia euroa ja asiakaskäyntejä reilut 52 miljoonaa.
Vastuullisuus on meille sydämen asia. Arjessamme se tarkoittaa muun muassa tinkimätöntä myynninvalvontaa, hankinnan läpinäkyvyyden kehittämistä, pakkausmateriaalien kierrätystä, tuoteturvallisuutta sekä hyvinvointia edistäviä hankkeita.
Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Alko Oy
Tuusulan Hyrylän Alko muuttaa Prisman liikekeskukseen 1. lokakuuta. Myymälässä panostetaan viinivalikoimaan.7.9.2026 07:25:00 EEST | Tiedote
Hyrylän Alkon myymälä muuttaa 1.10. vastavalmistuneeseen Prisman liikekeskukseen. Uudessa myymälässä asiakkaan saatavilla on yhä monipuolisempi ja kattavampi viinivalikoima. Avajaispäivää vietetään alkoholittoman kuohuviiniin maistatuksen parissa.
Alkoholista kannattaa luopua jo raskautta suunnitellessa. FASD-päivänä 9.9. alkoholinmyynti aloitetaan 9 minuuttia myöhemmin.7.9.2026 07:10:00 EEST | Tiedote
Alkoholista luopuminen jo raskautta suunniteltaessa on tärkeä tapa suojata kehittyvää lasta. Tärkeästä asiasta muistutetaan FASD-päivänä 9.9., jolloin alkoholinmyynti aloitetaan yhdeksän minuuttia tavallista myöhemmin.
Suomalaiset kohtuullistavat juomistaan aiempaa tietoisemmin – perjantai noussut alkoholittomien vilkkaimmaksi myyntipäiväksi2.9.2026 07:21:00 EEST | Tiedote
Alkon vuoden 2026 myyntidata paljastaa, että perjantai on alkoholittomien vilkkain myyntipäivä, ja suhteellisesti eniten niitä myydään Pohjanmaalla ja Kainuussa. Taustalla näkyy laajempi kohtuullistamisen trendi: alkoholista ei välttämättä luovuta kokonaan, vaan sitä käytetään aiempaa valikoivammin ja tietoisemmin.
Oktoberfest-oluiden perässä ei tarvitse matkustaa Müncheniin – aidot festarioluet saapuvat Alkoihin25.8.2026 07:07:27 EEST | Tiedote
Maailman tunnetuimmalla olutfestivaalilla, Oktoberfestillä, tarjoillaan tarkkojen perinteiden mukaisesti vain kuuden müncheniläisen panimon oluita. Nyt Alkon asiakkaat voivat tuoda Oktoberfestin tunnelman omaan syksyn ruokapöytäänsä virallisilla Oktoberfest-juhlaoluilla ja modernimmilla festbiereillä.
Jyväskylän Vaajakosken Alko saa uuden ilmeen. Venetsialaisten ja Oktoberfestin juomat ja vinkit Alkosta.24.8.2026 08:19:50 EEST | Tiedote
Jyväskylän Vaajakosken Alkon myymälä remontoidaan uuteen ilmeeseen syyskuussa. Myymälän valikoimassa näkyvät loppukesän ja alkukesän juhlat.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme