Yhteysviranomainen on antanut perustellun päätelmän Sakatin monimetalliesiintymän kaivoshankkeesta
Puutteistaan huolimatta selostus on laadittu ympäristövaikutusten arviointimenettelystä annetun lain (YVA-laki) mukaisesti, ja yhteysviranomainen on voinut tehdä perustellun päätelmän. Perustellun päätelmän mukaan arviointiselostuksessa epävarmuuksia liittyy lähinnä pohjavesimallin tulosten tulkintaan. Pohjavedestä suoraan riippuvaisten ekosysteemien kannalta mallin antama tarkkuustaso on riittämätön, jotta merkittävät vaikutukset voitaisiin sulkea pois. Hankkeen jatkovalmistelussa tulee ottaa huomioon perustellussa päätelmässä esille tuodut seikat. 170-sivuinen perusteltu päätelmä sisältää lukuisia yksityiskohtia, joihin voi tutustua tarkemmin ymparisto.fi -verkkopalvelussa.
Suunnitellun kaivoshankkeen louhos sijoittuisi Viiankiaavan Natura 2000 -verkostoon kuuluvan alueen alle. YVA-menettelyn yhteydessä on toteutettu hankkeen Natura-arviointi. Siitä antamissaan lausunnoissaan Metsähallitus ja Lapin ELY-keskus ovat katsoneet, ettei Natura-arviointi kaikilta osin täytä asianmukaiselle arvioinnille asetettuja vaatimuksia. Lausuntojen mukaan ei voida varmistua siitä, ettei Sakatin monimetalliesiintymän kaivoshanke merkittävästi heikennä niitä luonnonarvoja, joiden suojelemiseksi alue on sisällytetty Natura 2000 -verkostoon.
Hankkeesta vastaava on Anglo American -konserniin kuuluva AA Sakatti Mining Oy ja sen toimesta suunnitellaan kaivoshanketta, jossa hyödynnetään nikkeli-kupariesiintymää. Tunnetut mineraalivarannot ovat noin 44,4 miljoonaa tonnia. Malmin suunniteltu louhintamäärä on noin 1,25–2,2 miljoonaa tonnia vuodessa. Kaivoksen toiminta-aika olisi noin 20 vuotta. Päätuotteita ovat erilliset kupari- ja nikkelirikasteet, tai yhteisrikaste. Sivutuotteina saadaan platinaa, palladiumia, kuparia, kobolttia, kultaa ja hopeaa. Rikasteiden arvioitu tuotantomäärä on keskimäärin 250 000 tonnia vuodessa. Kaivosta suunnitellaan vihreän siirtymän tarpeisiin.
Sakatin YVA-menettely alkoi keväällä 2017
Perusteltu päätelmä on yhteysviranomaisen hankkeen merkittävistä ympäristövaikutuksista tekemä perusteltu johtopäätös, joka on tehty arviointiselostuksen, siitä annettujen mielipiteiden ja lausuntojen, sekä yhteysviranomaisen oman tarkastelun pohjalta ympäristövaikutusten arviointimenettelystä annetun lain nojalla.
Sakatin YVA-menettely on kestänyt poikkeuksellisen pitkään. Viranomaiset kokoontuivat ensimmäiseen ennakkoneuvotteluun jo keväällä 2017. Yhteysviranomainen antoi lausunnon YVA-ohjelmasta keväällä 2018. YVA-selostusta jouduttiin täydentämään pohjavesivaikutuksen arvioimiseksi.
Toteutetussa menettelyssä viranomaiset sekä asiasta kiinnostuneet kansalaiset ja yhdistykset ovat saaneet tietoa hankkeesta ja sen vaikutuksista ja voineet osallistua hankkeeseen varhaisessa vaiheessa ennen lupien käsittelyä. Osallistuminen on ollut runsasta ja YVA-menettely on toteuttanut tarkoituksensa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Johtaja Timo Jokelainen, puh: 0295 037 339, etunimi.sukunimi@ely-keskus.fi
Linkit
Tietoja julkaisijasta

Rovaniemi: Hallituskatu 3 B (valtion virastotalo)
Kemi: Valtakatu 28
0295 037 000http://www.ely-keskus.fi/lappi
ELY-keskukset ovat valtion viranomaisia, jotka edistävät alueellista kehittämistä hoitamalla valtionhallinnon toimeenpano- ja kehittämistehtäviä alueilla. ELY-keskukset hoitavat elinkeinoihin, työvoimaan, osaamiseen sekä liikenteeseen ja infrastruktuuriin että ympäristöön ja luonnonvaroihin liittyviä tehtäviä. ELY-keskukset kehittävät ja tukevat taloudellista, sosiaalista ja ekologisesti kestävää hyvinvointia.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Lapin ELY-keskus
Pk-yritysbarometri: isojen kriisien jälkeen Lapin suhdannenäkymät ovat tasaantuneet14.9.2023 10:00:00 EEST | Tiedote
Vuoden 2023 toinen pk-yritysbarometri kertoo, että mikro- ja pk-yrittäjien suhdanneodotukset ovat neutraaleja. Valtaosa arvioi oman yrityksen tilanteen säilyvän ennallaan. Positiiviseksi suhdanneodotukset ovat kääntyneet palvelualoilla, joista etenkin ravitsemistoiminnan tilanne on voimakkaasti parantunut.
Kutsu: Kirjailija Satu Rämön viisi vinkkiä Suomelle islantilaisesta työelämästä14.9.2023 08:53:18 EEST | Kutsu
Tule mukaan ”Houkutteleva työelämä – mikä avuksi kun työnhakija ja työpaikka eivät kohtaa?” -seminaariin keskiviikkona 20.9.2023 klo 9.00-15.30 Paasitornissa (Paasivuorenkatu 5 A) Helsingissä sekä verkkotapahtumana. Työmarkkinamme kärsivät kohtaanto-ongelmasta ja työvoimapulasta. Tarvitsemme nyt ja tulevaisuudessa lisää osaajia niin korkeasti koulutettuihin kuin ammatillista pätevyyttä vaativiin tehtäviin. Tänä päivänä työntekijät kaipaavat työelämältä joustoa ja työtyytyväisyyteen vaikuttaa merkittävästi myös työyhteisö, työhyvinvointi ja yhteinen arvomaailma työnantajan kanssa. Tule kuulemaan työelämän kiinnostavia asiantuntijoita. Kirjailija Satu Rämö kertoo viisi esimerkkiä, jotka Suomi voisi oppia islantilaisesta työelämästä. Lisäksi puhujina ovat mm. alivaltiosihteeri Elina Pylkkänen työ- ja elinkeinoministeriöstä, organisaatiopsykologi Jaakko Sahimaa, startup-kasvun neuvonantaja Mari Luukkainen ja Teknologiateollisuus ry:n johtaja Paula Varpomaa. Tapahtuman verkkosivuilta löydät
Revontulitunneli suljetaan pelastusharjoituksen vuoksi 13.9.202311.9.2023 08:57:56 EEST | Tiedote
Revontulitunnelissa valtatiellä 4 Rovaniemellä järjestetään pelastusharjoitus keskiviikkona 13. syyskuuta kello 12:30–15:30. Tunneli on suljettuna liikenteeltä 9.30 alkaen ja liikenne ohjataan kiertotielle. Kiertotienä toimii Rovaniemen kaupungin katuverkko.
Kutsu Lapin Pk-yritysbarometrin julkistamistilaisuuteen8.9.2023 12:13:08 EEST | Kutsu
Miltä Lapin pk-yritysten kehitysodotuksen näyttävät tänä syksynä? Tervetuloa kuulemaan ja keskustelemaan Yrittäjien, Finnveran ja työ- ja elinkeinoministeriön teettämän pk-yritysbarometrin tuloksista torstaina 14.9.2023 klo 10.00 Kittilään tai etäyhteyksin.
Kutsu: Harva arvaa -seminaari kokoaa opit ja tähtää tulevaisuuden tekemiseen8.9.2023 10:36:07 EEST | Kutsu
Harvaan asuttujen alueiden (hama) matkailuhankkeiden loppuseminaari kerää Ylläkselle 13. syyskuuta hama-hankkeiden aktiiviset kehittäjät ja muun verkoston ympäri Suomen. Harva arvaa millaisia kehittämistoimenpiteitä luonto-, ruoka-, metsästys- ja kalastusmatkailuhankkeiden rahoitus on mahdollistanut!
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme