Alko ja TAHTO yhteistyöhön: uusi näyttely käsittelee liikunnan ja alkoholin välistä suhdetta
Alko ja TAHTO avaavat keskustelua alkoholin roolista urheilu- ja liikuntakulttuurissa. Alko on yksi Hikeä, huvia ja hyötyä -näyttelyn yhteistyökumppaneista.

Urheilun ja liikunnan kulttuurikeskus TAHDOSSA avautuu 22.9.2023 uusi ihmisen kehoa ja mieltä käsittelevä Hikeä, huvia ja hyötyä -näyttely. Näyttelyyn liittyen Alko ja TAHTO aloittavat yhteistyön, jonka tarkoituksena on käsitellä urheilun ja liikunnan sekä alkoholin välistä suhdetta terveyden ja hyvinvoinnin näkökulmasta kestävällä ja vastuullisella tavalla.
Mikä motivoi meitä liikkumaan? Kenties kirkastuva mieli, ehkä parempi kunto. Monelle inspiraation lähde on ulkoilutettava koira tai hauskanpito kavereiden kanssa. Liikunnan myönteiset vaikutukset kehoon ja mieleen ovat kiistattomat, mutta liiassa rasituksessa on riskinsä. Hikeä, huvia ja hyötyä -näyttely pureutuu liikunnan syihin ja seurauksiin poliittisista päätöksistä sydämen sykkeeseen.
Urheilun ja liikunnan kulttuurikeskus TAHDON johtaja Jukka-Pekka Vuori avaa yhteistyön taustoja:
"Ihmisen hyvinvointi on ihanne, johon voimme urheilun ja liikunnan näkökulmasta vaikuttaa myös itse. Alkoholilla on rooli suomalaisessa yhteiskunnassa, kuten myös erilaisissa urheiluun ja liikuntaan liittyvissä tilanteissa. Haluamme yhteistyössä Alkon kanssa herätellä suomaisia pohtimaan suhdettaan alkoholiin myös liikunta- ja urheilukulttuurisesta näkökulmasta."
Alkoholi ja urheilu sopivat harvoin hyvin yhteen. Alkoholin nauttiminen ennen urheilua ei ole suositeltavaa, sillä alkoholi vaikuttaa aivoihin heikentäen koordinaatiokykyä ja tasapainoa sekä lisäten kömpelyyttä. Humala lisää loukkaantumis- ja tapaturmariskiä. Krapulassa urheilu altistaa sydämen rytmihäiriöille. Alkoholi hidastaa myös palautumista häiritsemällä muun muassa unta.
Alkon viestintäjohtaja Maritta Iso-Aho avaa nyt alkavaa yhteistyötä TAHDON kanssa:
"Olemme erilainen kauppa ja haluamme tehtävämme mukaisesti ennaltaehkäistä ja vähentää alkoholin aiheuttamia haittoja yhteiskunnassa sekä edistää suomalaisten hyvinvointia. Osana vastuullisuusohjelmaamme haluamme saada keskustelua aikaan meille suomalaisille tärkeän urheilun ja liikunnan näkökulmasta."
Yhteistyö näkyy yhteisinä sisältöinä tulevassa Hikeä, huvia ja hyötyä -näyttelyssä, Alkon ja TAHDON kanavissa sekä hyvinvointisisältöinä Alkon Helsingin Arkadian lippulaivamyymälässä.
Yhteyshenkilöt
Urheilun ja liikunnan kulttuurikeskus TAHTO: johtaja Jukka-Pekka Vuori, puh. 050 598 7064
Alko Oy: Alkon mediapuhelin 020 711 5123 (arkisin klo 8–16), viestinta@alko.fi
Linkit
Alko haluaa tarjota asiakkailleen maailmanluokan palvelua. Monipuolinen ja uudistuva noin 11 000 tuotteen valikoima mahdollistaa nojatuolimatkat ympäri maailmaa asiakkaan omassa olohuoneessa. Asiakkaitamme palvelee monikanavainen palveluverkosto: 373 myymälää, yli 130 noutopistettä, verkkokauppa ja mobiilisovellus. Vuonna 2022 Alkon liikevaihto oli 1,2 miljardia euroa ja asiakaskäyntejä reilut 52 miljoonaa.
Vastuullisuus on meille sydämen asia. Arjessamme se tarkoittaa muun muassa tinkimätöntä myynninvalvontaa, hankinnan läpinäkyvyyden kehittämistä, pakkausmateriaalien kierrätystä, tuoteturvallisuutta sekä hyvinvointia edistäviä hankkeita.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Alko Oy
Alkon hinnat nousevat syksyn hinnanmuutosten yhteydessä maltillisesti27.9.2023 07:34:00 EEST | Tiedote
Alkossa vähittäismyyntihinnat muuttuvat kaksi kertaa vuodessa. Syksyn hinnanmuutos nostaa tuotteiden hintoja keskimäärin 0,4 prosenttia. Osassa tuotteita hinta nousee, osassa laskee. Suomen hallituksen suunnittelema veronkorotus muuttaisi Alkon tuotteiden hintoja todennäköisesti heti vuoden 2024 alusta. Alko kertoo avoimesti hinnoittelunsa rakenteen.
Oulun Kaakkurin Alko on kiinni lokakuun alussa kiinteistön remontin vuoksi20.9.2023 09:39:53 EEST | Tiedote
Oulun Kaakkurin Alkon myymälän kiinteistöä remontoidaan. Myymälä on suljettuna 2.–5. lokakuuta välisen ajan.
Alkon elokuun myyntitiedote – portugalilaiset viinit trendaavat13.9.2023 07:35:00 EEST | Tiedote
Alkon elokuun litramyynti laski edellisvuoden vastaavasta ajankohdasta 2,8 prosenttia. Portugalilaiset viinit löytävät tiensä asiakkaan ostoskoriin yhä useammin.
Paltamon Alko muuttaa syyskuussa uuteen liiketilaan13.9.2023 07:15:00 EEST | Tiedote
Paltamon Alko muuttaa syyskuun lopulla uuteen liiketilaan Puolangantien ja Kajaanintien risteykseen. Samassa liiketilassa aloittaa toimintansa myös muun muassa K-Market. Alkon myymälä saa muuton yhteydessä uuden raikkaan ilmeen.
Sikiöllä alkoholin riskiraja on nolla. FASD-päivänä 9.9. Alkot avaavat ovensa 9 minuuttia tavallista myöhemmin.7.9.2023 07:15:00 EEST | Tiedote
Kansainvälinen FASD-päivä muistuttaa raittiudesta raskausaikana. Alkon, R-kioskin, S-ryhmän, Kehitysvammaliiton sekä Ensi- ja turvakotien liiton yhteisellä kampanjalla lisätään tietoisuutta siitä, että alkoholinkäytölle ei ole raskausaikana turvarajaa. Alkoholinmyynti aloitetaan 9.9. Alkossa, R-kioskeissa sekä S-ryhmän myymälöissä yhdeksän minuuttia tavallista myöhemmin.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme