The Shubie Brothersin uusi albumi It Takes A Village “soitti itse itsensä – ilman minkäänlaista genrepurismia”
18.8.2023 10:08:00 EEST | Kulttuuritoimisto Palovaara & Ruusila Oy | Tiedote
Mitä tekevät Suomen työllistetyimpiin kuuluvat muusikot, kun leipätöistä saa lomaa?
Siihen kuullaan vastaus tänään elokuun 18. päivänä, kun The Shubie Brothersin uusi pitkäsoitto It Takes A Village ilmestyy. Muun muassa Ismo Alangon ja J Karjalaisen yhtyeissä vaikuttavista muusikkoystävistä muodostuneen, jo pitkäikäisen bändin uusi levy soi nimensä mukaisesti kuin soittamassa olisi pieni kylä – mutta kyseessä on viiden Shubie-veljen sulava yhteissoundi. Vierailijoita ei levyllä kuulla.

Bändissä soittavat Jussi Jaakonaho (kitarat), Miikka Paatelainen (kitarat), Jukka Kiviniemi (basso), Abdissa "Mamba" Assefa (lyömäsoittimet) ja Janne Haavisto (rummut). Kokoonpanossa varsinaisen solistin ja keulahahmon puuttuminen on alusta asti tuonut bändiin poikkeuksellisen demokratian ja paineettomuuden tilan, ilman minkäänlaista genrepurismia tai ennalta-arvattavuutta. The Shubie Brothers on itseohjautuva organismi, joka osaa yllättää jäsenensäkin.
Kokoonpanon edellisen albumin Casual (2020) tekeminen ja siitä saatu palaute olivat niin positiivisia kokemuksia, että uusia biisejä alkoi syntyä saman tien lisää.
– Uusi levy syntyi kuin itsestään. Yhdessä soittaessa musa kuulostaa heti vain ja ainoastaan tältä bändiltä. Edelliseen levyyn verrattuna ollaan entistä rohkeampia ja musiikissa on enemmän mystiikkaa. Itse en hahmota useinkaan, miten tähän ollaan päädytty. Tämä levy toden totta soitti itse itsensä!, kitaristi Jussi Jaakonaho heittää.
– Tuntuu, että tämä bändi kehittyy ja syvenee täysin tiedostamatta ja varta vasten yrittämättä. Bändissä on ihan mihin tahansa maailman instrumentaalibändiin verrattuna poikkeuksellisen vahvasti sävellyksellistä, rytmillistä ja solistista voimaa, Jaakonaho kiteyttää The Shubie Brothersin nykytilan.
– Mulle "It Takes A Village" tarkoittaa muun muassa sellaista yhteisöllisyyttä, johon olen törmännyt vaikkapa Austinissa, Texasissa ja Helsingin Roihuvuoressa. Sellaista, jossa skidit otetaan alusta asti messiin elämään, myös keikoille, jossa perinteet musasta ruokaan siirtyy luontevasti sukupolvelta toiselle. Siinä on jotain todella kaunista!, rumpali Janne Haavisto summaa levyn nimen ja biisien alkulähteiden taustaa.
Levytyssessiot käynnistyivät Mamba Assefan äänityksillä Ambience-studiolla syksyllä 2022. Äänityksiä jatkettiin Sipoon E-studiolla tammikuussa 2023 Jyri Riikosen johdolla. Miksauksesta vastasi Janne Haavisto Shubie Sound Studiolla ja masteroinnista Pauli Saastamoinen Finnvox Studiolla. Kannen viimeisteli Haaviston tekemien valokuvakollaasien pohjalta Egotripistäkin tuttu Knipi.
The Shubie Brothersia työllistävät Suomen eturivin solistit keikkailevat ensi vuonna harvemmin, ja se mahdollistaa bändin jalkautumisen studiosta enenevässä määrin keikkalavoille. Tilanne päästää soittajat paikkaan, johon he aina vääjäämättä palaavat – ja palavat halusta palata – kun vaan muilta pesteiltään ehtivät: Shubie-veljiksi!
Tulkoon vuodesta 2024 koko maailman rytmeissä kelluvan rautalangan ilosanoman vuosi!
It Takes A Village -albumin julkistusta juhlitaan maanantaina 21.8. Huvilateltassa. The Shubie Brothers aloittaa illan ennen etiopialaisjazzin mestaria Mulatu Astatkea.
Liput Huvilateltan 21.8. klo 19.00 alkavalle levynjulkistuskeikalle täältä.
It Takes A Village -albumin kappaleet:
1. Angles Morts
2. Aurora
3. It Takes A Village
4. Snake Island
5. Longing
6. Back To Normal
7. Arid
8. Sam The Flower
9. Hattaraa
10. Discordia
11. Faux Madness
Katso tuore video Angles Morts -singlestä täältä.
The Shubie Brothersin levyt ovat kuultavissa suoratoistoissa.
The Shubie Brothers Instagram
The Shubie Brothers Facebook
Yhteyshenkilöt
Milla Palovaara
Puh:+358 40 596 7973milla@kulttuuritoimisto.fiKuvat

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kulttuuritoimisto Palovaara & Ruusila Oy
Royal Albert Hallin urkuri Anna Lapwood ensimmäistä kertaa Suomeen – Musiikkitalon Urkujen keväässä myös Abbaa, Queenia ja Verdin Requiem9.10.2026 11:02:16 EEST | Tiedote
Helsingin Musiikkitalon konserttisalin urut täyttävät kolme vuotta uudenvuodenpäivänä 2027. Sali täyttyy urkujen ansiosta vuosi toisensa jälkeen maailmankuuluista taiteilijoista, joita ei Suomessa ole juurikaan kuultu. Kauden avaa uudenvuodenpäivänä ranskalainen tähtiurkuri Thomas Ospital, ja kevät huipentuu toukokuussa Giuseppe Verdin Requiemiin, jossa koko orkesterin osuus soitetaan uruilla. Odotetuimpia vieraita on varmasti Lontoon Royal Albert Hallin urkuri Anna Lapwood, joka konsertoi Suomessa ensimmäistä kertaa lauantaina 9.1. Kevään yhdeksään konserttiin mahtuvat myös Abban, Queenin ja Daruden hitit, Wagnerin oopperamusiikki, mykkäelokuvat ja kantaesitykset. Liput Musiikkitalon Urut ry:n konsertteihin ovat nyt myynnissä.
“Musiikki on se paikka, jossa uskallan olla rohkea” – Tero-Petrin kuudes soololevy juhlii vapautta elää omalla tavallaan9.10.2026 10:00:00 EEST | Tiedote
Turkulainen lauluntekijä Tero-Petri Suovanen julkaisee perjantaina 9. lokakuuta kuudennen sooloalbuminsa. Voi näinkin elää yhdistää Tero-Petri & Korvaamattomat -yhtyeen uuden, avaramman soinnin levottomaan elämäniloon ja iskelmälliseen haikeuteen. Suovanen pitää levyä taiteellisen uransa kohokohtana.
45 Degree Woman palaa lavalle vielä kerran – viimeinen keikka juhlistaa 20-vuotiasta debyyttialbumia ja yhtyeen yhteisöllistä tarinaa29.9.2026 14:05:00 EEST | Tiedote
Helsinkiläinen vaihtoehtometal-yhtye 45 Degree Woman palaa lavalle vielä yhden kerran. Yhtye juhlistaa 20 vuotta täyttävää How to Handle the Pain -debyyttialbumiaan sekä pitkää yhteistä taivaltaan uransa viimeisellä keikalla Helsingin On The Rocksissa 14. marraskuuta.
Tarmo Peltokoski tuo Hongkongin filharmonikot Musiikkitaloon – ja istuu itse pianon ääreen25.9.2026 09:00:00 EEST | Tiedote
Kapellimestari Tarmo Peltokoski tuo Hongkongin filharmonikot ensimmäistä kertaa Helsinkiin lauantaina 28. marraskuuta. Musiikkitalon konsertti on osa orkesterin Euroopan-kiertuetta uuden musiikillisen johtajansa kanssa. Peltokoski esiintyy myös pianosolistina Martin Helmchenin rinnalla Saint-Saënsin Eläinten karnevaalissa ja johtaa teoksen pianon äärestä.
Mistä puhumme, kun puhumme säästä? Tero-Petrin uusi single Vuodenajat kasvoilla ilmestyy 25. syyskuuta24.9.2026 11:20:00 EEST | Tiedote
Vuodenajat kasvoilla tiivistää kokonaisen elämän yhteen pitkään päivään. Perjantaina 25.9. ilmestyvä kappale on viimeinen single ennen Tero-Petri & Korvaamattomien Voi näinkin elää -albumia, joka julkaistaan 9. lokakuuta. Vuodenajat kasvoilla ja Petri Erkkilän singleen ohjaama musiikkivideo nähdään ensinäytössä ja -kuuntelussa jo tänään Soundi-lehden sivuilla.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme