Sinileviä on edelleen keskimääräistä vähemmän Pirkanmaalla

Viikolla 33 runsaasti sinilevää havaittiin Kangasalan Kirkkojärvessä. Vähäisiä sinilevähavaintoja tehtiin Sastamalan Houhajärvessä, Kangasalan Ukki-järvessä sekä Valkeakoskella Vanajavedessä Sääksmäen siltojen kohdalla.
Valtakunnallisten havaintopaikkojen lisäksi sinilevistä oli tällä viikolla kirjattu yksi yleisöhavainto Längelmävedeltä.
Järviwikin leväbarometrin mukaan sinileviä on ajankohtaan nähden edelleen selvästi keskimääräistä vähemmän.
Tampereen uimarantojen sinilevätilanne jatkuu myös hyvänä. Kaupungin uimarantojen lämpötila- ja leväpalveluun ei ollut kirjattu sinilevähavaintoja tällä viikolla.
Leväesiintymät mahdollisia pitkälle syksyyn
Sinileväesiintymät eivät ole poikkeuksellisia syksyisin. Vesimassan syystäyskierto nostaa ravinteita levien käytettäväksi.
Tyynellä säällä sinilevä muodostaa veden pinnalle harsomaisen vihertävän kalvon tai pahimmillaan vihreää tai kellertävää maalia muistuttavan kukinnan.
- Hajotessaan sinileväsolut vapauttavat sinistä väriainetta, joka voi värjätä esiintymän sinivihreäksi tai turkoosiksi. Vesi voi näyttää hyvin erikoisenväriseltä, kertoo ylitarkastaja Anu Peltonen Pirkanmaan ELY-keskuksesta.
Valtakunnallinen leväseuranta jatkuu syyskuun loppuun.
Lue lisää
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Pirkanmaan ELY-keskus
Ylitarkastaja Anu Peltonen, puh. 0295 036 367 anu.peltonen(at)ely-keskus.fi
Kuvat

Tietoja julkaisijasta
Huolehdimme sujuvasta arjesta; teiden rakentamisesta ja niiden kunnosta, ympäristön tilasta ja suojelusta sekä yritysten tukemisesta. Maakunnan kehittäjänä ja rahoituksen myöntäjänä teemme ELY-keskuksessa päivittäin työtä kestävän tulevaisuuden ja Pirkanmaan parhaaksi.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Pirkanmaan ELY-keskus
Leväseuranta: Pirkanmaan sinilevähavaintojen määrä on vähentynyt helteistä huolimatta31.7.2025 10:16:09 EEST | Tiedote
Sinilevähavaintojen määrä on kääntynyt laskuun Pirkanmaalla. Kuluvalla viikolla sinilevää on havaittu kahdella sinileväseurannan havaintopaikalla. Viime viikolla havaintoja kirjattiin vielä kahdeksan kappaletta eri puolilta maakuntaa.
Pirkanmaan ELY-keskuksen hankkiman joukkoliikenteen muutokset syksyllä 202530.7.2025 13:14:19 EEST | Tiedote
Joukkoliikenteen muutokset vaikuttavat muun muassa Kiikoisten ja Tampereen väliseen linja-autoliikenteeseen sekä VAU-liikenteeseen jota ajetaan Valkeakosken, Akaan ja Urjalan välillä. Jämsä-Lahti välinen linja-autoyhteys pysyy ennallaan, mutta ajopäivä vaihtuu tiistaista maanantaiksi.
Hollitie poikki Virroilla siltatyön vuoksi 4.-7.8.202529.7.2025 10:00:14 EEST | Tiedote
Pirkanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus uusii Virtain Liedenpohjassa maantien 14381 (Hollitie) alittavan Ahon putkisiltaparin. Työstä johtuen tie katkaistaan ja ajoneuvoliikenne ohjataan kiertoreitille. Siltatyö tehdään 4.–7.8. välisenä aikana.
Pirkanmaan päällystyskohteet viikolle 3128.7.2025 10:11:08 EEST | Tiedote
Viikolla 31 tietä päällystetään Virroilla, Kuhmoisissa ja Kangasalla. Kaikki työt tehdään päivätyönä.
Poikeluksentie poikki Ikaalisissa rumputyön vuoksi 31.7.-1.8.202522.7.2025 09:41:32 EEST | Tiedote
Pirkanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus uusii Ikaalisissa maantien 2764 (Poikeluksentie) alittavan rummun Sisätössä. Työstä johtuen tie katkaistaan ja ajoneuvoliikenne ohjataan kiertoreitille. Rummun vaihtotyö tehdään 31.7.–1.8. välisenä aikana.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme