SD-eduskuntaryhmä vaatii hallitusta heräämään rakennusalaa uhkaavaan romahdukseen sekä perumaan työmarkkinaheikennykset ja aikuiskoulutustuen lakkauttamisen
17.8.2023 13:28:42 EEST | SDP EDUSKUNTA | Tiedote
Sosialidemokraattinen eduskuntaryhmä julkaisi kesäkokouksessaan Vantaalla täsmäterveiset Orpon hallitukselle budjetin valmisteluun.

Eduskuntaryhmä vaatii Orpon hallitusta korjaamaan kurssiaan niin työelämä- kuin koulutuskysymyksissä. Suomen Pankin mukaan Suomi on jo taantumassa. Hallituksen etupainotteiset leikkaukset uhkaavat syventää ja pidentää taantumaa.
Orpon hallitus on toistaiseksi kunnostautunut hallituksen rasismiongelman ja kohujen ohella linjaamaan sopimisen kulttuurin rapauttamisesta, työelämän heikennyksistä ja työntekijöiden kurittamisesta. Näillä eväillä ei rakenneta Suomeen luottamusta, jota kansalaisten lisäksi kaipaavat myös talous- ja työelämä.
- Vaadimme hallitusta perumaan suunnitelemansa työelämän heikennykset. Tässä repivässä ja epävarmassa ajassa emme tarvitse työmarkkinoille tai talouteen yhtään lisää ristiriitoja. Maamme hallituksen tehtävänä on oltava suomalaisten arjen kurjistamisen sijaan rakentaa päätöksillään luottamusta tulevaisuuteen. Vielä on aikaa kääntää kurssia, toteaa eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Lindtman.
- Asuntorakentamisen romahdus on estettävä. Alalle on kohdistettava täsmätoimia, julkisen ara-tuotannon tuki voisi toimia piristysruiskeena. Sama koskee korjaustukia - meillä on paljon korjausvelkaa, toteaa eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Kim Berg.
- Koulutus on Suomen voimavara, jota tulee kehittää. Nyt hallituksen valtionavustusten indeksijarrut ovat itse asiassa koulutusleikkauksia. Orpon hallituksen linjaus aikuiskoulutustuen lakkauttamisesta on ristiriidassa järjen ja työelämän tarpeiden kanssa. Aikuiskoulutus on vastaus työelämän kohtaanto-ongelmiin, toteaa ryhmän varapuheenjohtaja Piritta Rantanen.
- Hallituksen olisi syytä tarttua kiireesti talouskysymyksiin ja kääntää kuluttajien luottamus kasvun uralle. Nyt pitää panostaa ihmisiin. Myös asuntorakentamisen romahdus on estettävä ja aikuiskoulutustuen lakkauttaminen olisi virhe, valtiovarainvaliokunnan sd-vastaavan Joona Räsäsen päättää.
Klo 15:10: korjattu otsikkoa
Yhteyshenkilöt
Antti LindtmanEduskuntaryhmän puheenjohtaja
Puh:040 577 6255Joona RäsänenKansanedustaja
Puh:050 547 5590joona.rasanen@eduskunta.fiKim BergEduskuntaryhmän varapuheenjohtaja, kansanedustaja - riksdagsledamot
Puh:050 514 3196Piritta RantanenKansanedustaja, eduskuntaryhmän 2. varapuheenjohtaja
Puh:050 545 1123Liitteet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA
SDP:n Helena Marttila: Tasokokeista käyty kiista peitti alleen kaikkein olennaisimman7.11.2026 14:00:00 EET | Tiedote
Julkisuudessa ja eduskunnassa on käyty kuluvalla viikolla kiivasta keskustelua tasokokeista ja niiden mahdollisesta pilotoinnista. Kansanedustaja Helena Marttilan (sd.) mukaan keskustelu ajautui kuitenkin sivuraiteille ja vei huomion pois tarkastusvaliokunnan tuoreen tutkimuksen tärkeimmästä viestistä: lasten kotitausta vaikuttaa voimakkaasti oppimistuloksiin.
SDP:n Eveliina Heinäluoma: Pääministeri Orpo, missä ovat teot vaelluskalojen pelastamiseksi?7.11.2026 13:14:16 EET | Tiedote
SDP:n kansanedustaja ja ympäristövaliokunnan varapuheenjohtaja Eveliina Heinäluoma arvostelee hallituksen vesilain uudistuksen jäämistä selvästi hallitusohjelman tavoitteista. Heinäluoman mukaan pääministeri Petteri Orpon on aika vastata siihen, miksi hallitus ei ole valmis tekemään riittäviä päätöksiä Suomen uhanalaisten vaelluskalakantojen pelastamiseksi.
Ex-ministeri Skinnari: Google ei tee Suomen puolesta ilmastopolitiikkaa7.11.2026 11:32:52 EET | Tiedote
Suomi lähtee COP31-ilmastokokoukseen Turkkiin esittelemään puhtaan teknologian ratkaisujaan. Ex-ministeri ja kansanedustaja Ville Skinnari (sd.) arvostelee hallituksen ilmastopolitiikan epäjohdonmukaisuutta ja puhtaan siirtymän taloudellisten mahdollisuuksien hukkaamista.
SDP:n Hanna Laine-Nousimaa: Hallituksen asiakasmaksupolitiikassa ei ole järjen hiventäkään – ihmisten ahdingolla työllistetään lisää väkeä pyörittämään laskuja7.11.2026 08:16:00 EET | Tiedote
Hallitus korottaa terveydenhuollon asiakasmaksuja, mutta yhä useammalla ei ole varaa maksaa niitä. Pirkanmaalla maksamattomat laskut lisääntyvät rajusti, ja niiden selvittelyyn sekä maksuhuojennusten käsittelyyn tarvitaan lisää työntekijöitä. Kansanedustaja Hanna Laine-Nousimaan (sd.) mukaan hallituksen asiakasmaksupolitiikka on järjetöntä: rahaa kuluu ihmisten taloudellisen ahdingon aiheuttaman byrokratian pyörittämiseen.
SDP:n Suhonen: Orpon-Purran hallitus lyö kalastajia ja laiminlyö harmaan talouden torjunnan6.11.2026 13:59:09 EET | Tiedote
Julkisesta taloudesta jäi verohallinnon mukaan viime vuonna uupumaan mahdollisesti jopa puoli miljardia euroa verotuloja ja sosiaalivakuutusmaksuja. Keskiviikkona eduskunnan käsittelyyn tuotiin esitys, jossa harmaan talouden torjunnan varjolla pienimuotoisesta kalan myymisestä ilman rekisteröitymistä kaupalliseksi kalastajaksi tehdään yksityishenkilöille laitonta. SDP:n kansanedustaja ihmettelee, jääkö tämä Orpon-Purran hallituksen tärkeimmäksi harmaan talouden vastaiseksi toimeksi.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme