KOVA ry

Energian riittävyyteen kiinnitettävä huomiota myös ensi talvena

Jaa

Viime syksynä käynnistynyt Astetta alemmas -kampanja kannusti kotitalouksia, työyhteisöjä ja organisaatioita säästämään energiaa arkisin teoin. Kampanjassa keskityttiin keväällä 2023 erityisesti energiatehokkuuden pitkäkestoiseen parantamiseen, ja kampanja tähtää pitkällä aikavälillä energiankulutuksen pysyvään laskuun. Vaikka viime talven pahimmilta energiakriisin uhkakuvilta vältyttiin ja säästökampanja on tällä hetkellä tauolla, on viime talvena saadut hyvät kokemukset syytä pitää mielessä myös ensi talvea ajatellen.

Myös Kohtuuhintaisten vuokra- ja asumisoikeustalojen omistajat – KOVA ry:n jäsenistössä lähdettiin reippaasti mukaan energiansäästötalkoisiin. Paitsi että KOVAn jäsenistö osallistui valtakunnalliseen Astetta Alemmas -kampanjaan, oli useilla jäsenyhtiöillä myös omia kampanjoitaan energian säästämistä koskien. Suurin osa KOVAn jäsenyhteisöistä olikin jollakin tapaa mukana energiansäästötalkoissa.

KOVAn jäsenistöstä noin 80 prosenttia osallistui Astetta alemmas –kampanjaan tai aloitti jonkin muun vastaavan energiansäästökampanjan. Tyypillisimpiä toimenpiteitä energian säästämiseksi olivat muun muassa sisälämpötilojen tarkkailu ja sen säätö tavoitetasolle sekä valaistuksen ja ilmanvaihdon älyratkaisut tai käyntiajan säädöt. Myös saunavuoroja tiivistettiin ja lenkkisaunat lopetettiin joko täysin tai saunat laitettiin määräajaksi kokonaan pois käytöstä.

Energiansäästötoimenpiteisiin liittyvää viestintää toteutettiin myös tehokkaasti; asukkaita tiedotettiin aktiivisesti ja säännöllisesti omista vaikutusmahdollisuuksistaan energiansäästötoimiin liittyen, ja asukkaille järjestettiin myös erilaisia asukaskilpailuja muun muassa veden säästämistä koskien.

Niissä KOVAn jäsenyhtiöissä, joissa säästötoimenpiteet olivat keskittyneet erityisesti lämmitysenergian säästöön liittyviin toimenpiteisiin, kulutettiin sään vaihtelut huomioiden vuoden 2022 aikana lämmitysenergiaa keskimäärin yli 4 prosenttia vähemmän kuin vuonna 2021.

Pahin energiakriisi on ohi - energian säästäminen silti edelleen tärkeää

Viime talvena energiaa riitti kaikille, ja selvisimme loppujen lopuksi varsin mallikelpoisesti niin Suomessa kuin muuallakin Euroopassa. On kuitenkin syytä muistaa, että tässä auttoi oleellisesti muun muassa leuto sää sekä loppuvuoden poikkeuksellisen alhainen energiankulutus, etenkin sähkön osalta, koko EU:n alueella. Myös korkea energian hinta luonnollisesti vaikutti kulutustottumuksiin ja lisäsi ihmisten kriisitietoisuutta. Seuraavaksi tulisikin miettiä keinoja, joilla hyvistä tuloksista ja toimenpiteistä saataisiin pysyviä.

Motivan valtakunnallista Energiansäästöviikkoa vietetään syksyllä 9.-15.10.2023. Energiansäästöviikko on vuosittain järjestettävä kampanja, jonka tavoitteena on kiinnittää huomiota muun muassa pitkäkestoisiin energiatekoihin ja edistää energian säästämiseen liittyviä toimia. Tänä vuonna järjestettävä Energiansäästöviikko jatkaa Astetta Alemmas -kampanjan teemalla. KOVA kannustaa yhä jäsenistöään osallistumaan energiansäästötalkoisiin ja kiinnittämään huomiota energiatehokkuuden parantamiseen omassa toiminnassa.

- Energian vastuullisesta käytöstä on syytä viestiä ja kampanjoida myös tulevana talvena, koska etenkin hintojen laskiessa on todennäköistä, että vanhoihin kulutustottumuksiin palataan vähitellen. Viime syksystä poiketen ilahduttavaa on, että energian tuotannon hintakehitys seuraavalle talvelle näyttää kuitenkin tämänhetkisten ennusteiden perusteella varsin maltilliselta. Kylmän talven osuessa kohdalle tullaan kuitenkin todennäköisesti näkemään edelleen voimakasta vaihtelua etenkin sähköenergian hinnoissa. Tämän vuoksi energian säästäminen on tärkeää myös ensi talvena, jotta energian säännöstelyltä vältyttäisiin jatkossakin, KOVAn tekninen johtaja Sami Ylenius kertoo.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Tietoja julkaisijasta

Kohtuuhintaisten vuokra- ja asumisoikeustalojen omistajat - KOVA ry on yleishyödyllisten ja omakustannusperusteella toimivien vuokratalo- ja asumisoikeusyhteisöjen toimialajärjestö, joka toimii jäsentensä edunvalvonta-, palvelu- ja yhteistyöjärjestönä. KOVAn jäsenet omistavat pääasiassa joko normaaleja vuokra-asuntoja tai asumisoikeusasuntoja. Osa KOVAn jäsenistä omistaa myös erityisryhmien vuokra-asuntoja, kuten palvelu-, opiskelija- ja nuorisoasuntoja.

KOVAlla on 120 jäsenyhteisöä. Niiden pysyvässä omistuksessa on yhteensä lähes 320 000 vuokra- ja asumisoikeusasuntoa, joissa asuu noin 500 000 henkilöä. KOVAn jäsenet toimivat yli 120 kunnassa. KOVAn jäsenet omistavat yli 80 prosenttia rajoituksenalaisista normaaleista ARA-vuokra-asunnoista, noin 70 prosenttia kaikista rajoituksenalaista ARA-vuokra-asunnoista Suomessa ja noin 85 prosenttia asumisoikeusasunnoista Suomessa. KOVAn jäsenet aloittavat vuonna 2023 yhteensä lähes 6 000 kohtuuhintaisen vuokra- ja asumisoikeusasunnon rakennuttamisen.

KOVA edustaa pitkäjänteisiä, pysyviä ja turvallisia vuokra- ja asumisoikeusasuntojen omistajia ja vuokranantajia. KOVA kehittää vuokratalo- ja asumisoikeusyhteisöjen toimintaedellytyksiä tekemällä vuokratalo- ja asumisoikeusyhteisöille Suomen parasta edunvalvontaa. KOVAn jäsenyhteisöt ylläpitävät asuntomarkkinoilla kilpailua, erityisesti hintakilpailua. KOVAn jäsenistö toimii siten, että pienituloisillakin ihmisillä on varaa laadukkaaseen ja kohtuuhintaiseen asumiseen.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta KOVA ry

KOVAn jäsenet käynnistävät tänä vuonna 4 700 asunnon rakentamisen8.5.2025 04:30:00 EEST | Tiedote

Kohtuuhintaisten vuokra- ja asumisoikeustalojen omistajat - KOVA ry:n jäsenyhteisöt käynnistävät tänä vuonna 4 700 uuden kohtuuhintaisen asunnon rakentamisen. Näistä 2 600 on normaaleja valtion tukemia vuokra-asuntoja, 300 erityisryhmien vuokra-asuntoja ja 1 800 asumisoikeusasuntoja. Luvut pohjautuvat KOVAn kevään 2025 tilastokyselyyn, jossa kartoitettiin muun muassa jäsenyhteisöjen tulevia investointeja.

KOVA: Asuntojen lyhytvuokraus tulee rajoittaa 30 päivään vuodessa6.5.2025 01:00:00 EEST | Tiedote

Rakentamislakiin ehdotetaan uusia säännöksiä rakennusten käyttöä koskevien sääntöjen täsmentämiseksi sekä nopeasti yleistyneen lyhytvuokrauksen huomioimiseksi rakentamislaissa. Uusissa säännöksissä asumisena pidettäisiin jatkuvaa asumista, ja asuinrakennusta ja sen huoneistoja olisi näin ollen käytettävä jatkuvaan asumiseen eikä esimerkiksi majoitustoimintaan tai toimistotilana. Säännöksessä pidettäisiin asumisena myös asunnon luovuttamista alle neljän viikon jaksoissa enintään 90 päivänä kalenterivuodessa.

Kohtuuhintaiset asuntotoimijat: Malttia asuntopolitiikan muutoksiin25.4.2025 10:00:00 EEST | Tiedote

Tänään 25.4.2025 kevätkokoukseensa kokoontuneet Kohtuuhintaisten vuokra- ja asumisoikeustalojen omistajat - KOVA ry:n jäsenet toivovat malttia asuntopolitiikan ja asuntomarkkinoihin vaikuttaviin uudistuksiin. Asuntopolitiikkaan ja asuntomarkkinoihin vaikuttavia muutoksia ja uudistuksia on jo tehty paljon ja lisää suunnitellaan tehtäväksi. Kun lyhyessä ajassa toteutetaan paljon muutoksia, niiden yhteisvaikutuksia asuntomarkkinoille on vaikea arvioida ennalta.

Kommentti: Valtion tukemien asuntojen vuokrien kasvuvauhti on hidastunut entisestään17.4.2025 08:50:13 EEST | Tiedote

Tilastokeskuksen tämän päiväisen julkaisun mukaan valtion tukemien asuntojen vuokrat kasvoivat vuoden 2025 ensimmäisellä neljänneksellä 4,0 prosenttia vuoden takaiseen verrattuna, mikä on alhaisin lukema sitten vuoden 2023 lopun. Viime vuoden vuosikasvu oli 0,7 prosenttiyksikköä nyt raportoitua nopeampaa. Keskimääräinen vuokra valtion tukemissa asunnoissa oli vuoden 2025 ensimmäisellä neljänneksellä 13,30 euroa asuinneliötä kohden. Edelliseen vuosineljännekseen nähden valtion tukemien asuntojen vuokrat nousivat 1,1 prosenttia.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye