Jiri Sironen palasi EHYT ry:n alue- ja järjestötoiminnan osastopäälliköksi

EHYTiin hän tuo mukanaan verkostonsa sekä kokemusta yhteiskuntavaikuttamisesta ja poliittisista prosesseista.
EHYT ry:ssä Sironen on työskennellyt sen perustamisvuodesta 2011 alkaen.
EHYT ry:n Alue- ja järjestötoiminnan osasto levittää ehkäisevän päihdetyön osaamista ympäri Suomea. Työn keskiössä ovat verkostotyö, koulutukset, vaikuttaminen ja kansalaistoiminnan tuki.
Sironen palaa innostuneena tehtäväänsä.
"Ehkäisevän päihdetyön kansalaistoiminnan merkitys on vain kasvamaan päin useiden kriisien, koronapandemian synnyttämän hyvinvointivelan ja muuttuvien päihdeilmiöiden aikana."
Ajankohtaisena kysymyksenä Sironen nostaa esille ehkäisevän päihdetyön suunnitelmallisen toteuttamisen hyvinvointialueilla.
"Ilmassa on positiivista kehitystä, vaikka hyvinvointialueet ovat edelleen hyvin eri vaiheessa ehkäisevän päihdetyön toteuttamisessa. Nyt on varmistettava, että myös kunnissa jatketaan ehkäisevän päihdetyön toteuttamista ja että järjestöt otetaan mukaan yhteistoimintaan molemmilla tasoilla."
Yhteyshenkilöt
Osastopäällikkö Jiri Sironen, Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry, jiri.sironen@ehyt.fi tai p. 040 450 9077
Kuvat
Tietoja julkaisijasta
Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry on valtakunnallinen ehkäisevän päihde- ja pelihaittatyön asiantuntijajärjestö.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta EHYT
Huumekuolemien ehkäisyssä tulee muistaa laaja keinovalikoima15.9.2023 13:58:53 EEST | Tiedote
Keskustelu valvottujen käyttötilojen kokeilemisesta huumeita käyttäville on jälleen ajankohtainen, kun eduskunta käsitteli keskiviikkona 13.9. asiasta tehtyä kansalaisaloitetta. Huumehaittojen ehkäisy on käyttötilaa suurempi kysymys ja siksi on varmistettava, että saatavilla on riittävästi matalan kynnyksen palveluja sekä nuorille suunnattua huumeiden käyttöä ehkäisevää toimintaa.
Alkoholipolitiikan tulee olla ensi sijassa terveyspolitiikkaa15.8.2023 08:10:00 EEST | Tiedote
Hyvässä alkoholipolitiikassa ei pitäisi olla kyse vain yksittäisistä päätöksistä, vaan ennen kaikkea siitä, mitä sillä tavoitellaan. Samalla pitää katsoa pitkälle tulevaisuuteen.
Terassilta töihin -kampanja kannustaa vähentämään juomista3.8.2023 09:54:28 EEST | Tiedote
Terassilta töihin -kampanjalla muistutetaan lomalta töihin palaavia tarkkailemaan alkoholin käyttöään. Kampanja tarjoaa vinkkejä juomisen vähentämiseen ja arkeen palaamiseen.
Kannanotto: “Helppoa rahaa” ei ole - rahapelijärjestelmän on ehkäistävä ja vähennettävä rahapelihaittoja19.6.2023 15:17:06 EEST | Tiedote
Petteri Orpon hallitus toteaa hallitusohjelmassaan, että Suomi siirtyy viimeistään 1.1.2026 alkaen rahapelaamisessa online-pelien osalta kilpailtuun lisenssimalliin. Lisenssijärjestelmään siirtyminen tulee koskemaan kaikkein haitallisimpia rahapelituotteita, kuten netin rahapeliautomaatteja, kasinopelejä ja vedonlyöntiä. Uudistuksen tavoitteena on hallitusohjelmakirjauksen mukaan ehkäistä ja vähentää erilaisia rahapelihaittoja ja parantaa kanavointiastetta. Me rahapelihaittatyötä tekevät järjestöt haluamme muistuttaa, että rahapelihaittojen ehkäisyn ja vähentämisen pitää olla keskeisin tekijä järjestelmämuutoksessa.
Nikotiinipussien vapautunut myynti vaarantaa erityisesti nuorten terveyden26.5.2023 13:00:42 EEST | Tiedote
Nikotiinipussien myynti on vapautunut huhtikuun alussa. Lääkelain piiriin kuuluneisiin nikotiinipusseihin sovelletaan nyt tupakkalakia ja kemikaalilakia. Korkeita nikotiinipitoisuuksia sisältävät nikotiinipussit ovat haitallisia terveydelle ja erityisessä riskissä ovat nuoret. Nikotiinipussit tulee saada pikaisesti tiukemman sääntelyn piiriin.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme