Aviador Kustannus

Isä joka katosi – konkarikirjailijan uusin teos pohtii isäsuhdetta ja anteeksiantoa

Jaa
Jukka Pakkasen kahdeksastoista romaani tutkii sodanjälkeisen sukupolven isäkapinaa: miten käsitellä menneisyyttä ja elämän kipupisteitä ja samalla osoittaa rakkautta lähimpiään ja juuriaan kohtaan?
Kansi: Saara Hankama
Kansi: Saara Hankama

Jukka Pakkasen romaani Isä joka katosi on julkaistu Aviadorin kustantamana.

Johan Aro työskentelee lehtikuvaajana, hänen isänsä Viktor Aro on kirkonmies. Kun isä kuolee, Johan käy läpi suhdettaan isäänsä: yhteisiä muistoja lapsuuden urheilukentiltä Helsingistä, olympiakesää ja kesiä Saimaalla. Erityisen merkittävä ja kipeä on muisto Italiasta, Monzasta, jossa isä saa pankissa liian suuren summan liiroja ja lähtee palauttamaan sitä – palaamatta ennen kuin paljon myöhemmin.

Isän kuolema merkitsee Johanille käännekohtaa elämässä. Nuorena hän oli kapinoinut konservatiivista isäänsä vastaan osallistumalla 1960-luvun lopun opiskelijaliikehdintään. Yhteys isään katkesi tuolloin, mutta nyt Johan lähtee etsimään isänsä jälkiä ja muistojaan Monzasta.

Jukka Pakkasen romaani Isä joka katosi pohtii isäsuhdetta ja kokonaisen sodanjälkeisen sukupolven isäkapinaa. Siinä on kyse myös rakkaudesta ja anteeksiannosta: rakkaudesta omiin juuriin ja läheisiin ihmisiin sekä elämän kipupisteiden ja anteeksiannon merkityksestä menneisyyden käsittelyssä.

PAKKANEN, JUKKA : Isä joka katosi
120 sivua
Sidottu, kovakantinen
ISBN 9789523812024
Ilmestymisaika: Elokuu 2023

Arvostelukappaleet, pressikuvat ja haastattelupyynnöt

Lähetämme pyynnöstä arvostelukappaleen teoksesta joko painettuna tai sähköpostitse. Arvostelukappalepyynnöt voi lähettää osoitteeseen tilaukset@aviador.fi. Haastattelupyynnöt sekä tiedustelut pressikuvista pyydämme esittämään Aviadorin tiedottaja Miksu Väkiparralle.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Kansi: Saara Hankama
Kansi: Saara Hankama
Lataa
Jukka Pakkasen kuva © Ari Haimi
Jukka Pakkasen kuva © Ari Haimi
Lataa

Linkit

Tietoja julkaisijasta

Aviador Kustannus
Suotie 15
05200 RAJAMÄKI

http://www.aviador.fi

Aviador Kustannus on kotimainen kustantamo, joka julkaisee kauno- ja tietokirjallisuutta. Valikoimiimme kuuluvat niin klassikot kuin nykykirjallisuuskin, musiikkikirjat sekä käännökset vähän huomioiduilta kielialueilta – kotimaista laatuproosaa ja runoutta unohtamatta.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Aviador Kustannus

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme